Kirjoitukset avainsanalla lupauksia

Kohta saadaan heittää vuosi 2018 romukoppaan tai polttaa savuna taivaan tuuliin. Goalla on monessa paikassa tapana tehdä vaatetettu vanha ukko, joka uutena vuotena sytytetään tuleen ja poltetaan. Ehkä samalla halutaan menneen vuoden pahat asiat unohtaa ja haihduttaa ne mielestä pois.

Meidän perheen vuosi alkoi ikävästi tai edellinen vuosi jatkui muutaman kuukauden mieheni sairaalassa ololla. Aika oli raskasta ja välillä tuntui, että pää hajoaa. Hyvin on kuitenkin selvitty vuoden viimeisiin päiviin. Tällä hetkellä tila on vakaa ja kaikki hyvin! Terveyttä ei oikein osaa arvostaa, silloin kun se on vielä tallella. Näin se vaan on.

On aika miettiä mitä vanhemmat ja isovanhemmat ovat tehneet, että meillä on itsenäinen Suomi. Syytä ei ole unohtaa työehtosopimuksia, työaikalakia, äitiyslomaa, vuosilomalakia ja monia muita työelämää sääteleviä lakia ja asetuksia sekä sosiaalisia etuuksia, joiden saamiseksi on tarvittu yhteistyötä ja neuvotteluja sekä joukkovoiman käyttöä.

Monia muutoksia tulee ensi vuonna. Tuloverotus pysyy lähes ennallaan. Kansaneläkkeiden indeksijäädytys ja korotusten jälkijättöisyys lisäävät eroa eläkeläisten ja palkansaajien ostovoimaan. Eläkeläisen ostovoima jää kuitenkin ensi vuonna selvästi vaisummaksi. Pienituloisimpien veroa maksavien eläkeläisten verotus kevenee hieman. Reilun tonnin eläkkeissä verot kiristyvät, 10–40 euroa kuukaudessa.

Kunnallisverotuksen perusvähennys nousee samoin työtulovähennys ja eläketulonvähennyksen enimmäismäärä nousee. Asuntolainan korkovähennys alenee 25 prosenttiin. Alkoholi- ja virvoitusjuomien verotus nousee samoin tupakkatuotteiden hinnat nousee. Uutuutena kauppoihin tulee pantillisia palautettavia mehupakkauksia.

Vähäpäästöisten uusien autojen autovero laskee. Palkkatiedot siirty tulorekisteriin, josta viranomaset voivat niitä käyttää. Samoin verotus muuttuu. Oma verossa voi hoitaa sähköisesti lähes kaikki verotukseen liittyvät asiat. Tänä vuonna tuli viimeisen kerran veronpalautukset joulukuussa, ensi vuonna ne tulevat tilille heinäkuu-joulukuun aikana. Jäännösverojen maksupäivät myös muuttuvat, ne aikaistuvat. Asunto-osakeyhtiöiden paperiset osakekirjat siirtyy historiaan. Ensi vuonna tiedot kerätään erilliseen osakehuoneistorekisteriin.

Kansalaisaloite ilotulitusten kuluttajakäytön kieltämiseksi on saanut 50 000 kannattajan allekirjoituksen adressiin. Aloite etenee eduskunnan käsittelyyn. Toivottavasti tämä vuosi on viimeinen, kun yksityishenkilöt voi ilotulitteita ostaa ja niitä paukutella.

Monenlaisia asioita on jälleen kansalaisilta kyselty eri tahojen toimesta. On kysytty kuinka näet oman taloudellisen tilanteen ja kuinka maailman rahamaailma muuttuu ja miten suhtaudut rauhanasiaan. Useat uskoivat oman talouden pysyvän samanlaisena tai hieman nousevan tähän vuoteen verrattuna. Maailman rauhan pysyvyyteen noin puolet vastaajista suhtautui epäilevästi.

Tuleva vaalivuosi lähestyy ja sen on huomannut jo tiedotusvälineiden uutisoinnissa. Muutama viikko sitten oli jo ensimmäinen suurten puolueiden puheenjohtajien tentti. Toivottavasti moni menee vaaliuurnaan lapun pudottamaan ja ilmaisemaan mielipiteensä mitä ajattelevat maassa valtaa pitäjistä.

Uusia alkuja on jälleen joulun jälkeen. Moni on saanut kuntosalikortteja joululahjaksi ja kuntoilu pitäisi aloitta ja joulun ähky ja ylimääräiset kilot saada karistettua pois. Tämä vaan on jokavuotinen juttu ja erilaisia ohjelmia ja ohjeita on taasen runsaasti tarjolla.

Entä sitten ne lupaukset, joita jotku tekee uutena vuotena? Olen uskotellut itselleni, että elämä on järjestyksessä eikä uusia alkuja tarvii, mutta nuo langat sekottaa järjen ja ymmärryksen. Voi mua höppänää! Varmaan täytyy nyt tehdä lupaus, etten osta uusia lankoja ennenkuin entiset on käytetty loppuun, tai ainakin lähes...Ei näitä uusia kevään värejä voinut vastustaa. Sähköpostiin tulee aina muistutus uudesta värikartasta, heti se pitää tsiikata. Juuri tilasin uusia ja poistuvia värejä muutaman kerän. Entisiä täysiä keriä on muutama, eikä kuvassa edes kaikki!

Eilen valmistui 135. villasukat Novitan Synttärikakku langasta. Sukkien lisäksi olen sytopipoja tehnyt kymmeniä ja jotain muuta pientä näpräillyt.

 

Oikein hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta 2019!

 








 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Asustelen mieheni kanssa kahdestaan Oulussa. Taakse on jäänyt pitkä työura valtion logistiikkayhtiön palveluksessa. Elämä on kuljettanut mutkien ja kiemuroiden myötä tähän päivään. Olen ollut ammattiosaston puheenjohtaja ja valtakunnan tasolla liiton hallituksen jäsen sekä varapuheenjohtaja. Matkustelu ja erityisesti Intia on vienyt meidän perheen sydämet mennessään.

Blogiarkisto

2019

Kategoriat