Monia vuosia hurahti työelämän pyörteissä ja pyörityksessä. Joskus väsytti kotiin tullessa illalla tai yöllä työreissuilta yhteisten asioiden hoitamisesta. Onneksi kotona oli ymmärtäväinen mies, joka huolehti ruokapuolen ja aina oli valmis ruoka odottamassa. Noiden vuosien aikana en ehtinyt montaa kertaa puikkoja heilutella enkä ompelukoneella hurruuttelemaan.

Onneksi minulla oli hyviä työkavereita ja monet villasukat sain lahjaksi. Kaisa erityisesti oli ihanien villasukkien tekijä, häneltä sain useat sukat. Ihana asia silloin ja edelleen lämmittää mieltäni. Tuolloin päätin, sitten kun työhommat helpottaa, niin minä alan villasukkia tekemään. Pidin lupauksen.

Sairaalaan olen tehnyt paljon sukkia syöpäpotilaille, isoille ja pienille. Yli sata sytopipoa on puikoiltani valmistunut sairaan päätä lämmittämään. Terve ihminen ei voi tietää, kuinka vakavasti sairas voi palella erilaisten hoitojen ja lääkityksen vuoksi. En minä tiennyt, mutta tapasin erään ihmisen sairaalan käytävillä ja hän kertoi asiasta.

Iso projekti oli myös pienessä ajassa kutoa Pohjois-Korean maaseuden lapsille 50 sukkaparia. Tein värikkäitä sukkia lasten iloksi ja pieniä jalkoja lämmittämään. Talvet siellä ovat yhtä kylmiä kuin Suomessa, asunnot huterampia kuin meillä. Sukat menivät perille yhden tunnetun järjestön kautta, heillä oli siellä työntekijöitä projektihommissa. Pohjois-Korea on sulkeutunut maa ja avun perille meneminen oli siellä työskentelevien luotettavien ihmisten ansiota.

Paikallinen sanomalehti Kaleva teki sukista ja minusta tuolloin kivan jutun kuvien kera verkkolehteensä. Tästä on jokunen vuosi jo aikaa.

Monet kauniit pohje- ja nilkkapituiset kuviosukat olen tehnyt äitienpäiväksi samoin isänpäiväsukkia eri pituisilla varsilla. Jouluksi on villasukkia valmistunut moneen jalkaan ja tarpeeseen.

Muutama vuosi sitten alkoi islantilaisten villapaitojen neulontabuumi. Aluksi en innostunut villapaidoista yhtään, olinhan vuosikymmeniä aikaisemmin kutonut norjalaisia villapaitoja vinon pinon. Kuinka sitten kävi, jokunen islantilainen villapaita on tullut tehtyä reilun parin vuoden aikana.

Ensimmäisen villapaidan ohje löytyi jostain netin uumenista, oli ilmaisohje. Lankoja oli mahdoton löytää kivijalkaliikkeestä omasta kaupungista. Jouduin tilaamaan ympäri Suomea eri nettikaupoista lankoja ja värivalikoima oli varsin suppea, lähes olematon.

Lankojen vaikeasta saatavuudesta varmaan johtui, että mieleisiä värejä ostin aina kun niitä oli jossain saatavilla. Muutamaa väriä odoteltiin lähes 2 vuotta! Luotettavimmat lankakaupat värijen osalta löytyivät Kuopiosta ja Äkäslompolosta.

Tällä hetkellä lankoja ja värejä on hyvin saatavilla. Nyt lankani ostan pienestä lankakaupasta muutaman kilometrin päästä. Kauppa on ihana ja siellä on mukava käydä hypistelemässä keriä ja uusia värejä. Kaupan omistaja on suunnitellut islantilaisista langoista malleja muutaman kirjan verran. Monet kirjojen valmiit neuleet on liikkeessä nähtävillä ja sovittaa niitä myös saa sekä innostua itse tekemään kivan mallin mukaan.

Viimeisin mallikirja on norjalaisille langoille, ihania lankoja, värivalikoima on runsas ja upea. Norjalaisista langoista olen minäkin itselleni kutonut pari paitaa ja yhden mekon.

Villapaita päällä on sattunut muutama kiva kohtaaminen ihmisten kanssa. Usein huomaan, että villapaitaa katsotaan ensin kauempaa ja viimein rohkaistutaan juttelemaan.

Olin ruokakaupassa ja eräs vanhempi nainen sanoi ”ompa sinulla kaunis villapaita”. Kiitin kohteliaasti ja kerroin paidan olevan islantilaisesta hahtuvalangasta tehty ja väri on talven sininen ja malli on Hopi. Paita on muuten edelleen minun lemppari! Hyllyjen välissä juteltiin molempien harrastuksista ja minä sain kutsun nukkekotiryhmään, joka kokoontuu kotini lähellä. Harmi, ryhmä on ollut muutaman kuukauden tauolla.

Olen myös myynyt kauppareissulla päältäni villapaidan! Jonossa nainen otti hihasta kiinni ja pyysi syrjään jutteleen, hämmästyin. Hän halusi ostaa päälläni olevan neuleen, kysyi paljonko pyydät ja myytkö? Yritin änkyttää, että mulla ei ole alla mitään, en voi myydä. Huomenna voin kyllä neuleen postittaa. Ratkaisu löytyi, hän sai neuleen ja minä hänen lyhythihaisen T-paidan ja setelit. Onneksi auto oli lähellä ja ulkona lämpöasteita, vaikka elettiin elokuun viimeisiä päiviä. Ei ollut enää T-paitakelit! Kotiin menin t-paidassa ja kerroin miehelleni tapahtuneen. Yhdessä naurettiin ja ihmeteltiin, että kaikkea voi sattua.

Tunika oli nimeltään ”kesänkulku”, joka matkasi Kemiin. Tapaus jatkui sen verran, että kävimme poikani kanssa Kemissä kyläilemässä ja samalla palautin t-paidan omistajalleen takaisin. Tämä hauska tapaus jatkui kivasti, mutta se on toinen tarina...

Usein tuntuu, että se viimeisin paita on kaunein. Tämä viimeinen oikeesti on mielestäni kaunis. Nyt paita lämmittää viileinä kesäiltoina, syksyn koleudessa ja talven viimoissa paidan uutta omistajaa.

Lankoja on varastossa usean paidan verran ja kauniita malleja on maailma täynnä. Kesälläkin puikoille on käyttöä! Tämän ihanan harrastuksen myötä olen saanut runsaasti ystäviä ja tuttavia. Neulojista, lankakaupan omistajasta, mallin suunnittelijasta, neulemerkin tekijästä ja villapaidan käyttäjistä. Kontaktit eri tahoille ovat olleet sydämellisen rikkaita!

Hyvää kesää ja upeita villapaitakelejä!