Jonkin aikaa sitten elämääni tuli uusi ttuttavuus, Annabella. Tutustuin häneen Timon kautta. Timo ja minä olemme vanhoja tuttuja jo kaukaa viime vuosituhannelta.
Tuttu mies suositteli Annabellaa, sanoi että minä ja mieheni varmasti pitäisimme.
No, se nähdään pian, toivottavasti jo ennen juhannusta. Annabella ja Timo ovat nimittäin perunalajikkeita. Nyt ne muhivat ritirinnan Vihdin savipellossa.
Mutt jo ennen kuin pääsemme samaan pöytään testaamaan suhdettamme, Timo ja Annabella tuovat paljon iloa elämääni.
– Hei, nyt näkyy varsi – ja mitä, joko se kukkii!
Ihan kohta uskallan kuokalla varovasti katsoa, joko mukulat ovat syöntikunnossa.
”Lahjakkuus on vain perusta. Osaaminen vaatii aina kovaa harjoittelua”, sanoo presidentti Tarja Halonen tämän numeron haastattelussa. Hän puhuu urheilusta, mutta sama pätee kaikkeen muuhunkin elämässä. Harjoitus tekee mestarin. Mutta lisäksi tarvitaan tuuria.
Ja jos jossain, niin juuri puutarhanhoidossa tuuria tarvitaan. Luonto palkitsee, jos on sillä tuulella. Ehkä juuri tässä piilee puutarhanhoidon ihanuus. Ei tarvitse suorittaa. Voi vain harrastaa. Ilmoja et voi säädellä.
Heilimöivä viljapelto on minusta maailman rauhoittavin näky. Joku toinen taas tuijottaa tuntikausia järvelle ja kolmas jaksaa ihmetellä saman metsän kasvua vuodesta toiseen. Tässähän ne tulivatkin, suomalaisen kolme suosituinta mielenmaisemaa: pelto, järvi ja metsä.
Tutkimusten mukaan vain viisi prosenttia meistä on niin kaupunkilaisia, ettei luonnolla ole mitään merkitystä. Tämä joukko saa toivottavasti mielihyvänsä muista asioista. Mutta leijonanosalle meistä luonto tarjoaa ilmaista terapiaa.
Luonnon vaikutus terveyteen on kiistaton. Stressihormoni laskee, verenpaine tasaantuu ja masentunut mieli valostuu. Turha siinä on kenenkään kummeksua suomalaisten hinkua palata luonnonhelmaan. Senhän pitäisi oikeastaan olla lakisääteistä. Tunti päivässä omassa mielenmaisemassa, seitsemän viikossa, siitä se olo kohenee.
Hyvää alkavaa kesää!
