Mummoni vietti loppuelämänsä Kustaankartanon vanhainkodissa Helsingin Oulunkylässä. Menin usein koulun jälkeen mummon luo. Hänellä oli aina kaappinsa kätköissä minulle italiansalaattia ja voileipäkeksejä. Italiansalaatti oli mummoni mielestä hienouden huippu, parasta mitä hän teini-ikäiselle pojantyttärelleen voi tarjota. Istuin mummon piskuisen huoneen sängynreunalla ja syödä hujautin iltapäivänälkääni koko salaattiannoksen. Vasta paljon myöhemmin tajusin, että mummo oli kävellyt pitkän matkan kauppaan hakemaan minulle salaattia. Hän teki sen rakkaudesta.
Mummon italiansalaatti tuli mieleeni, kun katselin syksyn kirja- ja kurssitarjontaa. Maailma tuntuu olevan täynnä opuksia ja neuvoja, joilla meitä autetaan löytämään itsemme ja elämämme ydin. Monista niistä onkin apua, mutta joukkoon mahtuu paljon myös huuhaata ja itsestään selviä neuvoja. Minun valmennusneuvoni on yksinkertainen ja selkeä: hanki itsellesi mummo, oikea tai symbolinen. Paraskaan kirja ei korvaa kuuntelevaa ja välittävää ihmistä. Eikä yksikään valmentaja pysty valamaan meihin sitä uskoa, minkä rakastava ihminen pystyy. Vähän paapomalla, vähän neuvomalla. Italiansalaatin kehittävällä voimalla.
Konekirjoittajan ammatti oli mummoni mielestä toinen hienouden huippu. Ehkä Riitasta olisi siihen, tuumi hän, kun osti minulle kymmenvuotislahjaksi kirjoituskoneen. Kiitos mummo, paljon on tullut naputeltua.
Rakkaan ihmisen kannustus auttaa meitä toteuttamaan unelmiamme ja kasvamaan eheiksi ihmisiksi. Kun yhtenä iltana kävelyllä silmiini sattui mummoja ja vaareja pallokentän laidalla kannustamassa lapsenlapsiaan, sydämessäni läikähti.
Maailma on välillä tosi kova. Kun arki murjoo, istahdan hetkeksi takaisin mummoni sängynlaidalle. Noiden hetkien lämpö on jäänyt sydämeeni. Sukupolvien välinen yhteys antaa meille elämäntarinan, jonka avulla ymmärrämme itseämme ja elämää. Siinä on elämän perusvoima.
Hyvää alkusyksyä!
Kiitos, raikkaasta salaatista, oli juuri siihen muotoon kirjoitettu kun odotinkin. Oli asiaa muutakin kuin vain ohje salaatin tekoon, mutta samalla se salaatti valmistui ja pikkulikka kasvoi täyteen pituuteennsa muistelemaan mummon salaattia.
Minä olen ko 74 v, mummo ja 3 lapsenlapsenlapsen mummo, mutta kultakijaimilla on kirjailtu muistoihini oman mummoni pieni mökki Keski-Suomessa pienen järven rannalla. Mummo oli kasvattanut 14 lastaan siinä 2 huoneen mökissä, ei ollut hellakaan. Lätyt paistuivat kuten kaikki muukin ruoka takan perässä.jonkinlaisen häkkyrän päällä. Mansikkamaa oli järveen viettävällä rinteellä kuten muukin puutarhahomma. Meitä oli lapsenlapsia usein isojoukko mummolla kesäisin ja voi sitä riemua riitti ja sitä rakkautta joka on jäänyt ikiajoiksi sydämeeni.
Nyt mummoni on jo taivaan kodissa ja hänen lapsista elää enään 2 lasta, taitaa nuorinkin olla jo 90 korvilla. Mökissä ei asu enään ketään on vain mummon aarrearkku, joka on muistoja täynnä ja se elää joka hetki kertoen sen, mitä sydän ei ilmoille koskaan saa. Nyt kun minäkin itse olen jo elämäni mummoutta elämässä, ymmärrän sen arvon mikä mummolla on ollut, ei sitä lapsena sillalailla käsitellyt.Jospa saisi vielä kerran silittää noita uuteisia käsiä ja otsaan piirtyneitä vakoja kovasta työstä, jolla hän lapsikatraansa vei eteenpäin, osa myytiin huutolisina talollisille , jotka ostivat, sillä mummoi jäi leskeksi ja monta pientä suuta jäi ruokittavaksi. Ei ollut silloin mitään avustuksia kuten nyt, on ihmeteltävä, että Hyvä Jumala taivaasta antoi Mannaa, jota mummo käytti taiten, ei loppunut öljy kupista, eikä jauhot vakasta kunme lapsina sitä vielä kuluttamassa olimme. Kuten edellinen blogikin kertoo sukupolvien välisestä suuresta rakkaudesta ja siitä, että meillä on yhteys heihin jo edesmenneisiin.
Usein hautausmaalla askeleeni kulkee hitaasti mummoni haudan luo ja ajatukset palaavat pieneen rakkaaseen mökkiin, josta rakkaus sydämeeni kylvettiin, vaikka n sitä silloin ymmärtänyt , mutta se on antanut voimaa, kantanut ja nostanut aina tähän päivään asti.
Kaunista raikasta syksyä kaikille teille kanssakulkijoille toivoo nimimerkki angervo