Pentti Saarikosken kolme aforismin, mietelmän, tapaista runoa kuvaavat
Ihmisiä tuli yhtenä jonona
niin että minä jo tuskastuin
ja toivoin tulevan korvattoman
yksilön, johon olisin rakastunut.
Niin pieni metsä että ei voi eksyä,
kun kulkee ympyrää näkee kohta selkänsä.
Eivät meidän näköalamme mihinkään avarru.
Vaikka heräisimme missä, heti avaamme suumme,
ja olisi vaikka metsän eläin,
yritämme sille sanoa tätä samaa.
Pentti Saarikosken kolme aforismin, mietelmän, tapaista runoa kuvaavat kaikki omalla tavallaan ihmisen muuttumattomuutta ja pysähtyneisyyttä. En koe niitä kuitenkaan synkiksi. Niissä on itseironiaa. Kannattaa kuunnella omiakin lausahduksia ja kysyä: Onko puheissasi mitään uutta, edes itsellesi? Runot ovat kokoelmasta Onnen aika, Otava 1971.
