ET-lehden numero 10/2010 pääkirjoitus kirjoittajana toimituspäällikkö Aira Väisänen. Kuusikymppinen tuttavani lähetti sähköpostin pyytäen kotiinsa ihmisiä, jotka olivat inspiroineet häntä tai muuttaneet hänen elämänsä suuntaa sen eri vaiheissa.
Kuusikymppinen tuttavani lähetti sähköpostin pyytäen kotiinsa ihmisiä, jotka olivat inspiroineet häntä tai muuttaneet hänen elämänsä suuntaa sen eri vaiheissa.
Siis mitä? Sellaista kutsua en ollut nähnyt koskaan aikaisemmin.
Huhtikuisena lauantaina me 16 vierasta vilkuilimme ja tervehdimme toisiamme uteliaina. Meistähän vain muutamat tunsivat toisensa ennestään.
Pian kuulimme, miksi juuri me olimme helsinkiläisessä olohuoneessa.
Kutsujen emäntä aloitti esittelyn Mirjasta, johon hän oli tutustunut työssään vuonna 1971. Naiset eivät olleet tavanneet toisiaan kertaakaan sen jälkeen.
Nyt se tapahtui – lähes 39 vuoden jälkeen! Mirja oli esimiehenä antanut nuorelle harjoittelijalle niin tärkeää evästystä, ettei sen saaja ollut unohtanut sitä koskaan.
Suunnanantajista tuorein oli ulkomaalaistaustainen lukiolaistyttö. Sattumien kautta lapsettomasta tuttavastani oli tullut hänen Suomi-tätinsä, jolle avautui näin ikkuna nuoren ihmisen maailmaan.
Vuorollamme me kaikki kuulimme omasta merkityksestämme, jota emme olleet edes aavistaneet. Se tuntui todella arvokkaalta. Lahjalta. Vieraiden vastauksissa tuli kiinnostavia kurkistuksia kutsujen emännän elämään.
Saimme tietää hänen koko elämänkaarensa.
Ja voi että me naurettiin. Välillä kyllä itkettiinkin. Sitä ne muistot tekevät.
Sekin oli hienoa, että tutustuimme ihmisiin, joita emme olisi mitenkään muuten tavanneet. Lähdimme pois 15 uutta tuttavaa, lähes ystävää rikkaampina.
Entäpä jos sinäkin heittäisit uusia ystäväonkia veteen. Pyydä kotiisi yllättävä porukka. Kutsut kotona eivät tule kalliiksi. Tässä kerrotutkin hoituivat leppoisasti nyyttikesteinä.
Aira Väisänen
toimituspäällikkö
