Annan tällä kertaa blogini toimittajamme Erkki Kankaanmäen haltuun. Hän kertoo rakkaasta Julius-koirastaan näin:

Annan tällä kertaa blogini toimittajamme Erkki Kankaanmäen haltuun. Hän kertoo rakkaasta Julius-koirastaan näin:

Kolmetoista vuotta ilonamme olivat welsh corgit Julius ja Nero. Maaliskuun lopun iltana jäi sitten enää Nero. Julius lähti Suureen Tuntemattomaan, jossa ei enää ole uupumusta, pelkoa eikä taistelua.

Julius oli ollut koko ikänsä terve, kunnes hän sitten sairastui. Varsin pian selvisi, ettei sairautta voida voittaa.

Meille Julius oli aina hän kuten Nerokin on. Pennut tulivat meille vappuna, pistivät ensin paikat sekaisin ja paneutuivat sitten kantavien elementtien järsimiseen. Muutimme pian rivitalonpätkään, jonka pihalla oli tilaa koirien telmiä. Vuodet tasoittivat eloa.

Juliuksen joululta alkanut sairaus eteni nopeasti, lääkkeiden määrä kasvoi. Kun Julius kuitenkin oli reipas ja ruoka maittoi, saimme vielä viikkoja helliä häntä silityksin, kehuin ja makupaloin.

Jo varhain veljekset opiskelivat hyvän varaston ihmisten sanoja. Niinpä Julius sairastuttuaan ymmärsi mainiosti, kun häntä kehotettiin ”nostamaan koipea” pihalla, hän söi jättiannoksia nesteenpoistolääkkeitä. Hän tiesi mihin mennä, kun hänet neuvottiin takan alle viileään. Kun kerroin, että tuulikaapin ovi on yöksi häntä varten avattu, hän marssi kahden huoneen läpi suoraan annettuun osoitteeseen.

Hän selvisi vielä maaliskuun iduksesta (15.3.), jolloin Juliuksen nimen inspiroinut Julius Caesar murhattiin 2054 vuotta sitten. Sen jälkeen hän hiipui. Lopulta eivät enää kelvanneet lääkkeet eikä ruoka. Enimmäkseen potilas nukkui, halusi vain välillä pihalle syömään lunta.

Kuolemaansa edeltävänä iltana hän kävi makuuhuoneessa tervehtimässä meitä molempia erikseen. Sitä ei ollut tapahtunut kuukausiin. Halusiko hän kertoa, että nyt hän luovuttaa?

Kun eläinlääkäri tuli viimeisen kerran,  Julius ei enää suostunut paikalle, jossa häntä aina tutkittiin. Hän tiesi, että arvioitten aika on ohi. Hän asettui tiiviisti jalkojeni juureen. Silitin häntä, kiitin yhteisestä ajasta. Puhelin hänelle kunnes väsynyt koiransydän lakkasi lyömästä.

Ahdistus Juliuksen voinnista vaihtui suruun ja kaipaukseen. Lääkäri lohdutti, että Juliusta oli hoidettu niin hyvin ja niin kauan kuin kotioloissa suinkuin voi.

Julius oli upea ja älykäs koira. Ykkönen vertaistensa joukossa. Corgien tapaan määrätietoinen – etten sanoisi itsepäinen. Viimeisinä päivinään hän joskus poimi makupaloista pillerit, rouskutti ne ja jätti herkun lattialle. ”Ette kai te luule, etten minä tiedä, mistä tässä on kyse?!”

Tätä kirjoittaessani kastelen uuden tietokoneen näppäimet pilalle, mutta Nero jo vaatii jakamatonta huomiota talon ainoana lemmikkinä.

Erkki Kankaanmäki

Kommentit (11)

Liikuttunut

Hyvä Erkki Kankaanmäki,

kiitos liikuttavasta kirjoituksestasi! Niin on eläin ihmisen kumppani. Ja niin sanaton on ymmärtämisen ketju.

Rapsutuksia nyt perheen ainokaiselle ja valoa kevääseen isäntäväelle!

Erkki Kankaanmäki

Kiitos lohduttavasta kommentista!
Nero-koira saa nyt kaiken huomion, mutta mennee jonkin aikaa ennenkuin aurinko mieltämme valaisee.
t. Erkki K.

maila halme

Eläimillämme on niin paljon viisautta mitä meiltä ihmisiltä puuttuu.
Ymmärrämme siitä ehkä joskus pieniä häivähdyksiä.

Itse saman menettämisen tilanteen kokiessani ajattelin että se ilo
minkä ystävä on tuottanut on silta surun yli. Niinpä 8 vuoden jälkeen olen jo odottamassa kevään korvalla uutta pikkukumppania.

Valoa kevääseen.

Erkki Kankaanmäki

Maila!

Onnea pienelle tulokkaalle! Mikään ei ole somempi kuin koiranpentu, jolla on koko elämä edessä!
Välähdyksenomainenkin oivallus koiran kyvystä kommunikoida on häkellyttävä. Kun Julius vingahteli minulle eräänä loppuelämänsä päivänä, kysyin, mitä hän haluaa. Silloin hän katsoi minua, nyökkäsi sitten kohti pihaovea ja siirsi taas katseensa minuun. Selvemmin ei koira voisi itseään ilmaista!

Erkki K.

allinlapsi

Miten ihanaa, että Julius sai olla omalla reviirillään oman laumansa kanssa loppuun saakka ja sai siirtyä kauniisti ja arvokkaasti uuteen reviiriinsä. Mitään kuolemaahan ei ole. Mikään ei häviä tai katoa. On vain muodonmuutos ja näyttämön vaihdos. Tämä koskee kaikkea elollista, ihmisiä, koiria, kissoja...

Minkähänlainen Juliuksen uusi reviiri on?

Osanottoni ja lämpimiä ajatuksia!
Marja Leena

Marja Heinonen

Hyvä Erkki Kankaanmäki
Kiitos kauniista kirjoituksesta, se oli todella koskettava. Olen itsekin kokenut saman koirani kohdalla, joka eli lähes neljätoistavuotiaaksi. Sain kokea koirani kanssa niin paljon, ilon hetket sen tullessa pienenä pentuna, luopumisen hetken kun sen aika tuli. Surutyötä sain sen tehdä paljon, ja itkusta ei tuntunut tulevan loppua. Nyt tästä on ajasta on kulunut lähes kaksi vuotta, silti kaipaan vieläkin hyvää ystävääni. Minulla on tällä hetkellä muutaman kuukauden ikäinen uusi pentu, joka on tuonut iloa ja helpottanut menetyksen tuskaa. Mutta koskaan en unohda ensimmäistä koiraani, toinen ei voi korvata toista, jokainen on oma yksilö. Meillä on kuitenkin ihanat muistot, joita voimme vaalia. Ja valoa tulevaan, tuo uusi pieni suloinen koira, josta tulee myös hyvä ystävä. Hyvää jatkoa ja aurinkoista tulevaa kevättä.

Sarmuusa1
Liittynyt24.8.2015

Koimme hiukan vastaavanlaisen tapahtuman, kun 11 vuotias estrelanvuoristokoiramme eli viimeistä viikkoaan. Se lähti hissukseen koirakavereidensa luo, kävi nuuhkimassa niitä kauan, nuoli kuonot, heilutti häntäänsä ja kääntyi takaisin. Samana päivänä se lopetti kokonaan syömisen. Tuttu eläinlääkäri ei päässyt samana iltana päästämään sitä "tuonilmaisiin, antoi vain ohjeet lääkitsemisestä. Kahden vuorokauden kuluttua lemmikkimme nukkui pois kaikessa rauhassa omassa kopissaan.

Itkimme koskena. Seuraavana aamuna mieheni kehotti minua selailemaan netistä "meille uutta karvakerää". Sellaisen hankimmekin, pikkuruisen tiibetinspanielin. Silti vieläkin joka päivä kaipaan vanhaa palvelijaamme.

Vierailija

Koskettavan kauniita koirakohtaloita eläinystävistänne.

Minulla on nyt kolmas koira vielä hyvissä voimissa ikää on arviolta 10-11v, sekarotuinen löytökoira, jonka tarkkaa ikää ei tiedä kukaan. Yhden pentueen oli löytöhetkellä tehnyt, joten siitä ikäarvio muodostettu. Painoa koiralla on n. 3okg, suurikokokoinen, säkäkorkeus 50cm.

Mitenkä arvioitte koiran koon vaikuttavan elinikään?

Aiemmin oli japanin pystykorva eli 7v, kuoli penikkatautiin.

Toinen whippet eli noin 10v., tuli kasvain, joka leikattiin, mutta menehtyi kuitenkin leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin.

Olen jo kohta kuudenkymmenen ja päättänyt, että enää en tämän nykyisen koiran jälkeen uutta harkitse, koska mahdollisesti se elänee pitempään, kuin minä.

Nykyinen  koira on vielä hyväkuntoinen ja toivon, jotta tuollaisen 5v se vielä hyvinki elää?

Sydänraastavia nuo lemmikkien menetyksen ovat aina olleet.

Kissoja on ollut myös  kolme jo niistäkin aika jä jättänyt.

On tässä kaksi kollikkaa 14v molemmat ja tyttökissa ( erinomainen hiirikissa) 7v.

Toivottavasti saan vielä nauttia elämästä näiden lemmikkien kanssa viel muutaman vuoden.

Koska ihmis-suhteeni ovat aina olleet vain ns. hyvänpäivän tuttuja eli yksinäisyyttä koen usein, niin nämä eläimet suoneet mulle sitä puuttuvaa "rakkautta" ja läheisyyden tarvetta.

Suru lemmikin mentetyksestä on mulle ollut aina pitkäkestoinen prosessi, vaan kyllä minä uskon, että itsekin ajasta tuolpuoleiseen siirtyessäni tapaan kaikki entiset lemmikkikini.

Siellä lienevät myös ne lapsuudessa menetetyt maalaistalon lehmät ja lempihevoseni odottamassa.

Tässä nyt tuli muistakin eläimistä haasteltua, vaan eläinystäviähän me kaikki olemme täällä?

terv. ella

 

 

 

 

Sarmuusa1
Liittynyt24.8.2015

Hei, Ella.

Usean koiran emäntänä ja hoitajana uskon että kookkaat rodut elävät vähemmän aikaa kuin pienemmät. Poikkeuksia toki on. Jokaisella rodulla kun on perinnöllisiä sairauksia, isoilla koirilla nivelet kuormittuvat enemmän kuin pikkuisilla. Sekarotuiset voivat elää hämmästyttävän kauan, eräs tuttavani "seropi" saavutti kahdeksantoista vuoden kunnioitettavan iän. 

Yllättävät sairaudet voivat viedä ennenaikaiseen hautaan minkä rotuisen koiran tahansa jo hyvin varhain. Silti tuntuu epäreilulta "elämän tuhlaukselta", kun joidenkin koirarotujen ikä on keskimäärin 6-7 vuotta. Tästä eräs poikkeus on sisareni valtava, mastiffin oloinen, Suomessa hyvin harvinainen rotukoira, joka on elänyt vähäisiä nivelvaivoja lukuun ottamatta kymmenvuotiaaksi. 

Me olemme mieheni kanssa kuusikymppisiä, meillä on nuori koira, josta tyttäreni perhe on luvannut huolehtia, jos meille tapahtuu jotain odottamatonta. Toinen, saman rotuinen on tilauksessa. Toisin kuin sinulla, meillä on paljon lähisukulaisia, jotka ovat tottuneet koiriin ja pitävät niistä hyvää huolta. 

On tavattoman surullista, että ikäihmiset, joille lemmikin läheisyys olisi ihmeitä tekevää, eivät voi ottaa nelijalkaista ystävää, kun eivät tiedä, mitä sille tapahtuu, jos itselle sattuu jotakin. 

Nauti nyt kissoistasi äläkä mieti pitkälle tulevaisuuteen. Huomisestahan me emme tiedä. Kirjoitat eläinystävistäsi hyvin kauniisti. Kissasi ovat varmasti onnellisia kanssasi. 

Kaikkea hyvää elämääsi. 

Vierailija

Olemme  lähes kuusikymppinen aviopari. Olen sairaseläkkeellä, mieheni vielä työelämässä. Meillä on kaksi ihanaa, rakasta koiraperheenjäsentä, tiibetinspanielia. Tomppa täytti juuri kuusi vuotta ja Emma täyttää syyskuussa kolme vuotta. Minulle tipsuni ovat todella rakkaita seuralaisia. Valitettavasti meillä ei ole sellaisia lähisukulaisia tai ystäviä joiden voisimme ajatella huolehtivan eläinystävistämme mikäli meille sattuu jotakin, Olemme testamentanneet osan omaisuudestamme tietyn eläinsuojeluyhdistyksen/eläinhoitolan hyväksi, että he huolehtivat lemmikeistämme.

Pitäkäämme hyvää huolta eläinystävistämme, hekin pitävät huolta meistä.

 

Pirjo Anneli

Vierailija

Huomasin keskustelun eläinystävistä. Itse olen kasvanut eläinten keskellä maalaistalossa, oli lehmiä , pari hevosta, kissat ja koira. Koirarodut ovat vaihtuneet ja monesta koirasta saisi pitkänkin tarinan, mutta kuitenkin olen sitä mieltä, että eläin on eläin, enkä voi samalla lailla kokea sen menetystä kuin ihmisen menetys on. Jokainen koira on omalla tavallaan fiksu ja sitä voi seurata ja huomata, miten suhde sitä hoitavaan ihmiseen kehittyy. Mimmi

Seuraa 

Tympii, tökkii, pännii, ärsyttää! Onko ajassa, yhteiskunnassa, perheessä, mediassa, hallituksessa, anopissa, miniässä tai supermarketin sähköovissa epäkohtia, joista haluat nostaa äläkän? Anna tulla! Puhekuplia on paikka hyville puheenaiheille ja herätteleville mielipiteille.

Lähetä meille mielipiteesi. Valitsemme ja julkaisemme mielipiteitä journalistisin perustein.

Teemat

Blogiarkisto