Eräänä elokuisena iltana säätiedotus lupaa hallanvaaraa. Salamannopeasti mies vetää takin niskaansa ja alkaa haeskella auton avaimia.

– Minne matka, kysyn.

– Mökille, tomaatit paleltuvat, sanoo mies.

Mies ajaa mökille, suojaa tomaatit ja ajaa saman tien takaisin kaupunkiin.

– Aivan älytöntä, sanoo järkevä naapuri. Tomaateillehan tulee jo bensakulujen takia ihan törkeä hinta. Syötte varmaan maailman kalleimpia tomaatteja. Ja mikä vaiva!

Mutta eihän intohimoisella harrastamisella olekaan mitään tekemistä järjen kanssa. Se on verissä. Heti kun lumen alta alkaa näkyä paljasta maata, nousee meidän perheessä viljelykuume.

– Tänä vuonna ei sitten laiteta liikaa taimia, nyökyttelemme toisillemme.

Toistaiseksi tätä järjen vuotta ei ole tullut. Eipä taida tulla tänäkään keväänä.

Pian pistämme sormet multaan. Juuri nyt on kuitenkin vielä hetki aikaa vain haaveilla edessä olevasta puutarhasesongista, suunnitella suuria. Kohta alkavat työt.

Kaikki pihaviljelyä edes puolitosissaan harrastavat tietävät, että se vaatii työtä. Joskus oikein ottaa päähän puutarhanhoidosta annettu liian ruusuinen kuva. Puutarhakeinussa ei nimittäin passaa pahemmin loikoilla, jos haluaa saada plantaasinsa kukoistamaan. Mutta ehkä juuri työ ja sen tuottama vaivanpalkka ovatkin koko lystin parasta antia.

Sillä puutarhanhoito jos joku on todellista reaaliaikaista toimintaa. Auta armias, jos unohdut hetkeksi muualle – luonto kyllä näyttää voimansa. Suomen kesän kasvun nopea ihme on parhaimmillaan rikka­ruohoissa.

Huhtikuu on kuukausista julmin, kirjoitti Nobel-palkittu runoilija  T.S. Eliot  vuonna 1923. Runoilijan 434 riviä sisältävästä pitkästä runosta parhaiten elää juuri tämä, kevään julmuudesta kertova lause. Lauseen suosiolle on monta kirjaviisasta selitystä. Esimerkiksi nämä: valon lisääntyminen ottaa koville, koska se paljastaa oman elämän pölyisyyden, tai että herääminen ylipäätään kysyy aina voimia.

Mutta lukekaapa koko Eliotin runon säe (suom. Lauri Viljanen):

”Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa muiston ja pyyteen, kiihoittaa uneliaita juuria kevätsateella.

Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin.”

Kevät siis kiihoittaa runoilijan mukaan uneliaan, kuiviin juuriin kätkeytyneen elämän hivenen uuteen eloon. Voisiko uutta eloa enää kauniimmin kuvata.

Hyvää huhtikuuta!

Kommentit (0)

Seuraa 

Tympii, tökkii, pännii, ärsyttää! Onko ajassa, yhteiskunnassa, perheessä, mediassa, hallituksessa, anopissa, miniässä tai supermarketin sähköovissa epäkohtia, joista haluat nostaa äläkän? Anna tulla! Puhekuplia on paikka hyville puheenaiheille ja herätteleville mielipiteille.

Lähetä meille mielipiteesi. Valitsemme ja julkaisemme mielipiteitä journalistisin perustein.

Teemat

Blogiarkisto