Vanha ihminen ei voi olla onnellinen, ellei hän pysty nauttimaan
Vanha ihminen ei voi olla onnellinen, ellei hän pysty nauttimaan yksinolostaan, sanoi pikkuserkkuni. Katsoin sukulaisnaista ihmeissäni. Eivätkö kaikki halua yhdessäoloa?
Muutama vuosi sitten hän oli viettänyt mökkijoulun omillaan. Uuteen, mukavaan taloonsa hän oli vienyt kaikki herkut ja kattanut kauniin pöydän itselleen. Pino lempikirjoja ja -musiikkia kulki tietenkin mukana.
Aikuiset tyttäret olivat ymmällään. Mikä äitiin oli mennyt? Oliko tämä loukkaantunut heille, vai pitäisikö heidän itsensä närkästyä, kun omapäinen nainen jätti jälkikasvun vaille isoäidin huolenpitoa?
– Mietin kyllä jossakin vaiheessa, oliko tässä mitään järkeä. Mutta pian totuin hiljaisuuteen ja nautin valtavasti pakkasesta ja kirkkaasta tähtitaivaasta. En kaivannut ketään enkä mitään.
Sukulaiseni on onnekas: hänellä on läheisiä ystäviä ja kaksi tytärtä lapsineen. On eri asia nauttia yksinolosta, kun se ei ole pakko. Pikkuserkun ajatuksissa on kuitenkin viisautta. Jos me vanhat olemme itsenäisiä, annamme myös nuorille vapauttavan viestin: eläkää elämäänne, me selviämme kyllä, vaikka juuri nyt ette meille ehtisikään.
Tiedän ihmisiä, jotka järjestävät juhlapyhinä isot kekkerit koko suvulle. Sinne saavat tulla pienet ja isot – tai olla tulematta. Jotkut taas livahtavat joulunpyhiksi omille teilleen. Näistä vaihtoehdoista kertoo juttumme sivulla 28 (ET 20/2011).
Itse odotan kovasti, että saan lapset kotiin jouluaattona. Sohvannurkassa istuessani liikutun ja kuvittelen hetken, että puheensorina, hyasintin ja kinkun tuoksu säilyvät ikuisesti ja saan elää oman lapsuudenkotini ja tämän oman perheeni joulutunnelmaa vuodesta toiseen muuttumattomana.
Jonakin vuonna saatan silti huomata olevani yksin. Onko minulla silloin sellaista sisäistä voimaa ja rikkautta, että voin vain vetää verhot kiinni ja sytyttää kynttilän ja lukulampun? Viihtyä omassa maailmassani, joka kukaan ei voi viedä minulta pois. Niin toivon.
Levollista joulunaikaa,
Maija Toppila
päätoimittaja
