Eilen tuohtunut lukija soitti, että Miitta-täti meni jo liian pitkälle vammaista matkiessaan.

Eilen tuohtunut lukija soitti, että Miitta-täti meni jo liian pitkälle vammaista matkiessaan.  Näyttelijä Miitta Sorvali esitti ilmeisesti CP-vammaista tutkijaa, joka pestautui missikisojen juontajaksi.

Omasta mielestäni pätkässä ei ollut erityisesti mitään huvittavaa, jollei sellaiseksi katsota viimeiseen saakka pynttäytyneen blondin ja pakkoliikkeiden välistä ristiriitaa. Olisikohan sketsin kirjoittaja halunnut potkaista epätodellisen kauneusihanteen ylläpitäjiä tuomalla missukkakisaan annoksen raadollista todellisuutta.

No, minut pätkä jätti kylmäksi mutta ei nostanut raivoa. Lukijamme sen sijaan oli ohjelmasta todella pettynyt. Hän ei ymmärrä nykyajan kyynisyyttä ja pilkkaa. Miksi ohjelma nauroi vammaiselle? Ymmärrätkö sinä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (11)

Kehäkukka
1/11 | 

Olen aina pitänyt Miitta Sorvalia kelpo näyttelijänä. Miitta-täti ohjelma jätti pahan olon. Vammaisten matkiminen oli mauton. Koko ohjelma on vastenmielinen. Katsoin Miitta Sorvalin haastattelun, jossa hän kertoi, ettei ohjelmalle ole tehty käsikirjoitusta. Olisi kyllä kannattanut laatia käsikirjoitus - ehkäpä ohjelmassa olisi ollut sitten jotain järkeä. Nyt siinä ei ole päätä eikä häntää- tyhjänpäiväistä höpötystä koko juttu.

Mimmi
2/11 | 

Hävytöntä, ei huumoria.
Itselläni on kuulovammainen lapsi, joten tiedän miten vammaisia voidaan pilkata. Törkeää käytöstä.

maijatoppila
3/11 | 

Kiitos kommenteista, Kehäkukka ja Mimmi. Ei saa Miitta-täti ymmärrystä. Vammaiset toki itse nauravat itselleen aika rankasti, mutta se on eri juttu. Ironia auttaa kestämään erilaisuutta tässä nuorten ja vahvojen maailmassa.

Amanda
4/11 | 

Minusta taas Miitta-täti taas on nerokas paljastaessaan asenteemme, asettaessaan (kiusaantumisemme) suurennuslasin alle sen, mitä pidämme kauniina ja miten katsemme välttelee rumaa, vaikka toisin yritämme väittää, tyyliin "erilaisuus on kaunista". Miitta näyttää raadollisuutemme, emme oikeasti halua olla rumia tai herättää huomiota. Miksi muuten leikkelisimme ikää pois itsestämme tai esim. hörökorvia lapselta (ettei häntä kiusattaisi). Silmien laserleikkaus ei ole aina käytännölisyydellä perusteltua. Me emme vain pidä rumaa kauniina, ja se yritetään selittää toiseksi. Sitä valheellisuutta Miitta-täti riisuu ja paljastaa meistä.

Hannele Haapala
5/11 | 

No mutta miten se Miitta-tädin vammaisketsissä näkyy? Että vammainen on ruma, vaikka yrittää olla kaunis. Että yrittäkää vain vammaiset olla niin kuin muutkin, ei se kannata.

Mummetti
6/11 | 

Miitta-tädistä vieläkin.
Hyvä näyttelijä muissa rooleissa,vaan vammaisten osassa oli enempi pilkkaamisen tunne päälimmäisenä.
Miltä tuntuu katsoa henkilöiden itsensä jotka ovat todella vammautuneita tai muuten sairaita.
Eikä tämä varmaan mieltä ilahduta omaistenkaan katsoa tällaista esitystä.
Minun vanhemmat opettivat jo lapsena,että ketään ei saa pilkata.
Vanha sanonta on:että pilkka käy omaan nilkkaan.

Mimmi
7/11 | 

Mimmi on edelleen sitä mieltä, ettei saa pilkata ketään.

Nyt kuitenkin kysyisin, että miten saan lähetettyä nettitohtorille seuraavan kysymyksen: Miksi en saa avattua pdf-tiedostoja, jotka tulevat sähköpostini liitteenä? Käytössäni on Windows Vista. Mikä avuksi ongelmaani?
Mimmi

Nettilehtori
8/11 | 

Terve,

Tarvitset pdf-tiedostojen avaamiseen Adoben ilmaisen pdf-lukuohjelman. Sen voi käydä lataamassa osoitteesta http://get.adobe.com/fi/reader/

Jos tämä ei auta voi kyseessä olla myös ongelma internet-selaimessa. Jos luet sähköpostisi käyttäen Internet Explorer eli IE-selainta voi olla että PDF:t eivät aukea oikein.

Sinun kannattaa varmistaa, että käytössäsi on uudempi versio IE-selaimesta. Esimerkiksi IE7 tai IE8. IE8 löytyy osoitteesta http://www.microsoft.com/windows/internet-explorer/default.aspx

Jos sekään ei auta asenna itsellesi selaimeksi ilmainen Firefox-selain. Sen saa osoitteesta http://www.mozilla-europe.org/fi/firefox/

jos näistä neuvoista ei ollut apua, niin lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen nettilehtori@sanomamagazines.fi niin mietitään löytyykö ongelmaan muuta ratkaisua.

Nettilehtori

Tupu
9/11 | 

Olin aivan järkyttynyt, kun näin ensimmäisen esityksen Miitta-tädin vammaisesta. Se oli minusta törkeätä. En tiedä mikä minuun sitten meni, kun nauroin aivan hulvattomasti siunaustilausuudesta, jossa pappi roiskautti hiekat pitkin seiniä. Nauran vieläkin, kun muistelen sitä. Mieheni istui vieressäni, mutta en kuullut hänen nauravan. Näin meillä ihmisillä ilmeisesti voi huumorintaju ja arvostelukyky heilahdella laidasta laitaan, ilmeisesti sen hetkisen mielentilan mukaan.
En kuitenkaan haluaisi, että Miitta-täti enää aiheuttaa minulle omantunnon tuskia joka esityksellään, kun en tiedä pystynkö hallitsemaan nauruhermojani, vaikka tiedän, että nauraa ei pitäisi, enkä tahtoisikaan.

Ate Telin
10/11 | 

Mun mielestäni koko Miitta-tätisarja on mauton sekä esitystavaltaan että ns. huumoriltaan.Siedän kyllä aika ronskinkin kerronnan, mutta
televisioon sellainen ei kyllä sovi. Näyttää siltä, että suomalaiset
ohjelmantekijät ovat niin samasta puusta veistettyjä, että heidän mielestään vain alapäätarinat, vammaisten pilkaaminen ym.vastaavat
ovat heidän huumoriaan. Siksi kaiketi he aina jossakin vaiheessa kysyvätkin: "onko kaikilla hauskaa ? Meillä ainakin on" ja sitten valmista
tekonaurua.Miitta-tätiä ei kannata katsoa. Siksi on hyvä, että
TV:ssä on muitakin kanavia. Nim. Pikkunipa

Matleena
11/11 | 

Miitta- täti on törkeä ja täysin ala- arvoinen ohjelma. En oikein ymmärrä, kuka hänen 'huumoristaan' nauttii.
Katsojien halveksimista työntää tuollaista saastaa TV:stä ulos !
Lopetin koko ohjelman katsomisen muutaman jakson jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tympii, tökkii, pännii, ärsyttää! Onko ajassa, yhteiskunnassa, perheessä, mediassa, hallituksessa, anopissa, miniässä tai supermarketin sähköovissa epäkohtia, joista haluat nostaa äläkän? Anna tulla! Puhekuplia on paikka hyville puheenaiheille ja herätteleville mielipiteille.

Lähetä meille mielipiteesi. Valitsemme ja julkaisemme mielipiteitä journalistisin perustein.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto