"Aina kirjoitetaan käsi kädessä seesteisesti kulkevista ja onnellisista pareista. En kuitenkaan tiedä yhtään onnellista paria (30-40 vuotta yhdessä)", kertoo lukijamme.

Sain vastikään kiinnostavan lukijakirjeen, joka kommentoi ET:n numero 2/2010:n juttua Pitkän liiton uusi startti:

"Olen kauan odottanut kirjoitusta pitkässä parisuhteessa elävistä pareista. Tämä näyttää olevan 'hiljainen tabu'. Aina kirjoitetaan käsi kädessä seesteisesti kulkevista ja onnellisista pareista. En kuitenkaan tiedä yhtään onnellista paria (30-40 vuotta yhdessä). Asiahan on niin, että ihmisessä itsessäänkin huonot puolet vahvistuvat ikääntyessä. Muun muassa  aiheetonkin mustasukkaisuus lisääntyy, ärsyyntymiskynnys alenee ja ihminen kaipaa omaa rauhaa.

 Juuri silloin kun haluat istuskella ihan omissa oloissasi tai olet vähän huonokuntoinen, toinen haluaa juuri sillä sekunnilla, että aletaan hakea sitä kummallisesti kadonnutta vasaraa tai  lähdetään kauppaan. Nämä pienet arjen asiat paisuvat joskus avioeron kokoisiksi kynnyksiksi. Ihan erikseen on sitten oikein tahallinen toisen kiusaaminen ja kaikenlainen vaatiminen aina siihen pisteeseen saakka, että toinen on ihan loppuun väsynyt.

Oma liittoni on 36 vuotta vanha, ja olemme ratkaisseet ylipääsemättömäksi kasvaneen toistemme sietämättömyyden siten, että asumme eri osoitteissa. Näemme toisiamme lähes joka päivä, autamme toisiamme niissä asioissa, missä toinen on ekspertti. Joskus siitä huolimatta tappelemme verbaalisella tasolla, ja on tullut taas aika ottaa etäisyyttä.

Voihan elämäänsä rakentaa joustavastikin, jos on mahdollista. Hyvin vaikeaa on erota kokonaan henkilöstä, jonka kanssa on elänyt nuoresta asti, on yhteiset lapset ja yhteinen menneisyys."

Minusta tämä lukijan ratkaisu on rohkea. Se ei tietenkään sovi kaikille - onhan jo kahden asunnon hankkiminen useimmille taloudellisesti mahdotonta. Mitä mieltä olet? Johtaako vanheneminen tällä tavalla erojen kärjistymiseen? Onko rehellinen ero parempi?

Kommentit (6)

Katriina Koksinen

Yhdelle sopii näin, toiselle noin ja olisiko se kuuluisa korvapuusti kolmannelle. Mikäs siinä jos molemmat hyväksyvät erillään asumisen mallin avioliiton jatkumisen edellytykselle.
En myöskään allekirjoita tuota "huonojen ominaisuuksien vahvistumista" ihan kaikkiin ihmisiin soveltuvana ilmiönä, sillä joskus käy toisinkin päin. Työelämän paineiden helpottuessa voi elämään saada lupsaakkaampaa sisältöä yhteiseen ajankäyttöön.
Itse en osaisi elää eri osoitteissa, sillä elämä tuntuisi jotenkin keskeneräiseltä ilman, että on yhdessä puitu riidat ja huomattu ettei paluuta yhteiseen pesään enää ole.
Tuntuisi paremmalta kertarysäys kuin ainainen kitinä.
Kyllä minä koen olevani onnellinen vaikka välillä jyrisee ja salamoi!
Terveisin; Aviossa 43-vuotta

Sommelo

No, johan nyt jotakin. Enpä kyllä tällä tavoin asuisi. En nyt sitten millään ilveellä. En kylläkään ajattele lähimmäisiä tai muita ihmisiä. Ajatelkootpa, mitä tykkäävät. Pistäpä töpinäksi ja käy visiitillä notaarin luona, niin saat paperin ja allekirjoitat sen. Sitten vielä vähän miettimisaikaa ja loppu. Näin minä vaan ajattelisin.

Harry Etelävirta

Ompa erikoista, jos ei ainoatakaan onnellista paria ole sattunut kohdalle. Olemme olleet aviossa melkein 40 vuotta (kesällä 40) ja ensimmäiset 30 vuotta oli ajoittain hieman hankalaa. Kerran sitten päätimme listata mitä liitossamme on hyvää ja mikä huonoa. Tulos oli mielenkiintoinen. Vain muutama asia aiheutti hankaluuksia, mutta ne saivat suhteettoman suuren osan suhteestamme. Päätimme korjata tilanteen ja viimeiset 8 vuotta ovat olleet todella hyviä. Kuljemme käsi kädessä ja nautimme yhdessäolosta. Ehkä tähän tulokseen vaikutti myös se, että lopetimme "minä tahdon" ajattelun ja korvasimme sen sanoilla "minä toivon". Se lopetti arvovaltakiistat ja opetti huomioimaan puolison toiveet. Itse asiassa hämmästyimme, kuinka paljon nuo kaksi asiaa korjasivat liittoamme.

anna-leena

Mikä ettei se erillään asuminen vois olla hyvä keino jos asuu vielä aika likellä toisiaan, mutta taloudellisesti varmaan aika kallista. Minulla toinen liitto menossa ja väliin salamoi, ja väliin pitkiä seesteitä että näin se menee. Terveisin Anna-Leena

mummeli 08

Itse kyllä tiedän useitakin pikään naimisissa olleita onnellisia aviopareja.
Itse lukeudun myös niihin. Olemmekin olleet naimisissa vasta 34 vuotta niin eihän sitä ole ehtinyt vielä toiseen kyllästyä näin vähässä ajassa, saa sitten tulevaisuudessa nähdä, jos eloa riittää, ehtiikö sitä missään vaiheessa olemaan yhdessä riittävästi.

Seuraa 

Tympii, tökkii, pännii, ärsyttää! Onko ajassa, yhteiskunnassa, perheessä, mediassa, hallituksessa, anopissa, miniässä tai supermarketin sähköovissa epäkohtia, joista haluat nostaa äläkän? Anna tulla! Puhekuplia on paikka hyville puheenaiheille ja herätteleville mielipiteille.

Lähetä meille mielipiteesi. Valitsemme ja julkaisemme mielipiteitä journalistisin perustein.

Teemat

Blogiarkisto