Olimme lähdössä juhliin.
– Mitä sanot, kysyn ja lehahdan miehen eteen uusi mekko päällä.
– Okei, sanoo mies, eikä nosta katsetta kirjasta.
– Entä tämä, kysyn toinen asu päälläni.
– Käy yhtä hyvin, sanoo mies, mutta vieläkään ei katse nouse kirjasta.
Kolmas kerta.
– Voisko näin mennä, utelen alusvaatteisillani.
– Valitse itse, kaikki käy, sanoo mies, nostaa katseensa ja hätkähtää ihan vähän.
Hetken tekee mieli hiiltyä. Eikö tota ihmistä yhtään kiinnosta! Ei kannata. Parempi tulkita että kelpaa sellaisenaan, itsenään.
Olen isäni tytär, veljieni sisar, mieheni vaimo ja poikani äiti. En silti määrittele itseäni näin ja toivon, ettei kenenkään tarvitse määritellä itseään vain toisen ihmisen kautta. Yhdessä olemme enemmän, mutta yksinkin ihan riittäviä.
Suomessakin vietettiin kuukausi sitten kansainvälistä naistenpäivää (8.3.). Täältä katsottuna naisten tasa-arvoon on monissa muissa maissa pidempi matka, mutta eivät asia meilläkään täysin mallillaan ole.
Nainen tienaa miestä vähemmän, etenee uralla hitaammin, tekee valtaosan kotitöistä, jää useimmin hoitamaan sairaita lapsia, pitää leijonanosan vanhempainvapaista, hoitaa omia ja appivanhempia miestään enemmän... Lista on loputon.
Miehillä on oma tasa-arvopäivänsä 19. marraskuuta. Toivottavasti joskus vietämme yhteistä sukupuolten tasa-arvopäivää.
Kotitöitä ei tarvitse mittatikulla jakaa.
Se tekee, jolle työ on luontevampi. Minusta monet kotityöt ovat sitä paitsi mukavia, eikä haittaa, vaikkei mies niihin osallistu. Vastapainoksi en yhtään häpeä lukea puutarhakeinussa kirjaa, kun mies parantelee mökkiä aamusta iltaan.
Kiista kotitöistä on usein riitelemistä jostain suuremmasta suhdetta hiertävästä asiasta. Jos keskinäinen arvostus ja luottamus on kunnossa, ei roskapussin viennistä riidellä.
