Äiti, missä te olette isän kanssa tavanneet, kysyi poika joskus murrosikäisenä.

– Olin discossa, ja isä tuli hakemaan, vastasin.

– Siis tuli hakemaan sua?

– Kyllä tuli. Onko siinä jotain kummallista?

Poika katsoo päästä jalkoihin.

– No mä en olis kyllä tullut.

Siinä meni sen päivän itsetunto. Tottakai ymmärsin, että nuori mies yrittää puheillaan irti­ottoa äidistään. Mutta silti. Oliko pakko. Asia jäi mieleeni.

Kumppanin tapaamisesta on monia teorioita. Yksi uskoo sattumaan tai vetovoiman lakiin, toinen oikeaan ajoitukseen, tähtien asentoon tai ties mihin. Nykyisin on tosin helpompaa, kun ei tarvitse roikkua savuisissa discoissa ja toivoa sen oikean kohtaamista. Nyt voi kumppanin parhaassa ta­pauk­sessa löytää vaikka kotisohvalla. Ruksailla vain internetin deittisivuille tarvittavat ominaisuudet, pituutta, parrankasvua ja harrastuksia myöten.Mutta kumppaneita toinen toisillemme meistä kehittyy vain toistemme tuella, ei sopivia ulkoisia ominaisuuksia arpomalla. Sama pätee itse­tuntoon. Se on herkimpiä ominaisuuksiamme ja vahvistuu vain vuorovaikutussuhteessa toisiin.

Tässä numerossa kolme naista kertoo suhteestaan omaan ulkonäköönsä. Jokainen heistä on tehnyt pitkän matkan itsensä hyväksymiseen. Itsestään pitäisi tykätä sillai sopivasti. Ei liikaa, jotta ei muutu rasittavaksi narsistiksi, mutta ei liian vähääkään, jotta ei jää muiden jalkoihin.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, sanoi presidentti Paasikivi. Tämä pätee myös suhtautumisessamme omaan itseen. Sillä mitä ikinä tavoittelemmekin, aina löytyy niitä, jotka ovat menestyneempiä, viisaam­pia ja kauniimpia kuin mitä itse olemme.  Siksi kannattaa tutustua itseensä, tunnustaa tosiasiat ja niiden jälkeenkin puhua kauniisti

itselleen.

– Aivopesu auttaa, sanoi äitini aina kun saarnasi tuhannen kerran samoista asioista. Totta, kannattaa aivopestä omaa minäkuvaansa. Sillai sopivasti.

Valoisaa huhtikuuta!

Kommentit (0)

Seuraa 

Tympii, tökkii, pännii, ärsyttää! Onko ajassa, yhteiskunnassa, perheessä, mediassa, hallituksessa, anopissa, miniässä tai supermarketin sähköovissa epäkohtia, joista haluat nostaa äläkän? Anna tulla! Puhekuplia on paikka hyville puheenaiheille ja herätteleville mielipiteille.

Lähetä meille mielipiteesi. Valitsemme ja julkaisemme mielipiteitä journalistisin perustein.

Teemat

Blogiarkisto