Voiko työläisperheen lapsi koskaan tuntea oloaan kotoisaksi yliopistomaailmassa tai niissä paremmissa piireissä, joihin hän opintojen ja työnsä puolesta siirtyy?
Voiko työläisperheen lapsi koskaan tuntea oloaan kotoisaksi yliopistomaailmassa tai niissä paremmissa piireissä, joihin hän opintojen ja työnsä puolesta on siirtynyt?
Helsingin Sanomat käsittelee syyskesän sarjassaan amerikkalaisia yhteiskuntaluokkia, ja tänään lehti esitteli muurarin pojasta eliittiyliopiston kautta laatulehden toimittajaksi kivunneen Alfred Lubranon, 53.
Itsensä kaltaisista, yhteiskuntaluokasta toiseen loikanneista kirjan kirjoittanut Lubrano kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei vieläkään koe oloaan kotoisaksi yläluokkaan kuuluvien joukossa. Opiskelujen alussa kesti aikansa, ennen kuin hän tunsi olevansa edes älyllisesti samalla viivalla opiskelukavereidensa kanssa. Sosiaalisesti ja taloudellisesti se ei tietenkään ollut mahdollista.
Lubranon luulisi liikkuvan kuin kala vedessä sukulaistensa kanssa, mutta luonteva yhteys omaan taustaankin katkesi. Kun elämäntyyli ja kiinnostuksen kohteet muuttuvat, koulutettua lasta saatetaan pitää ylpistyneenä.
Toisaalta Lubranon haastattelemat "nousukkaat" kertovat, että vaatimaton tausta on rikkauttakin: karheampaan elämään ja kielenkäyttöön tottunut liikemies tai juristi osaa palvella asiakastaan paremmin kuin hienoston kasvatti. Alemmasta keskiluokasta kirurgiksi ponnistanut voi olla ylpeämpi omasta saavutuksestaan kuin kultalusikka suussa syntynyt kollega, joka on jo kolmannen polven lääkäri ja töissä isänsä lääkäriasemalla.
Lehtijuttu herätti monia ajatuksia. Säätykierron sanotaan Suomessa hidastuneen, toisin sanoen, jos nyt synnyt työläisperheeseen, on entistä epätodennäköisempää, että saat akateemisen koulutuksen ja ammattin.
Suurten ikäluokkien tilanne oli täysin toinen. Jos meillä vielä ennen sotia valtaosa ihmisistä asui maaseudulla, nyt lähes koko kansa on kouluttautunut, keskiluokkaistunut ja vaurastunut.
Millaisia tuntoja maalaistaustainen vallan saleihin siirtynyt virkamies on pitänyt sisällään? Hänhän ei ole harpponut vain yhtä tai kahta vaan viisikin porrasta yhteiskuntaluokissa ylöspäin.
Tosin meillä on vähän sellaisia akateemisia ja upporikkaita vanhoja sukuja, joita Yhdysvaltain huippuyliopiston opiskelijat tulevat. Meidän yliopistommekin ovat kansanomaisempia - tai ainakin ovat olleet.
Tämä olisi mielenkiintoinen aihe tutkia Suomessakin. Faktaa yhteiskuntaluokista ja niiden sisäisistä liikkeistä on toki saatavilla, mutta entä tunnot?
Kaksi suhteellisen tuoretta kirjaa kertoo lisää:
- Katriina Järvinen, Laura Kolbe: Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa (Kirjapaja, 2007)
- Tarja Tolonen (toim.): Yhteiskuntaluokka ja sukupuoli. (Vastapaino, 2008)
- Linkki Lubranon kirjan kustantajan sivulle: http://eu.wiley.com/WileyCDA/WileyTitle/productCd-0471714399.html
Kirjoitan isänä.
Tyttäreni opiskeli työläisperheestä lähteneenä lääketieteen tohtoriksi ja dosentiksi. Tietenkään en tiedä, minkälaisia tuntoja hänellä on ollut, mutta suhteellisen nopeassa ajassa hän tuon työn suoritti. Koskaan en kuullut hänen maininneen minkäänlaisista luokkaero tunnoista mitään. Joskus muistan hänen maininneen kuitenkin henkilöistä, jotka olivat monta vuotta pyrkineet "lääkikseen" ja sitten melko vanhana päässeen sisään ja myös opiskelleen kauan samoja kursseja kuin muut, valmistuenkin joskus. Olisikohan nämä sitten niitä kenellä on varaa opiskella pitkään ja hartaasti, kustannuksista välittämättä. Mene ja tiedä? Tyttäreni oli syntynyt 1957 syksyllä ja kuoli syöpään elokuussa 2009.
Asia, mitä olen joskus ihmetellyt on se, että kenen rahoilla useat poliitikkomme käyvät opiskelemassa eri maiden huippu yliopistoissa, kukin vuorollaan?
Kysyn tätä siksi, että en ole ainoa joka tätä ihmettelee ja kyselee.
Ostan osaa, hyvä Jaakko Nurmi. Tyttärenne kuolema on todella tuore tapahtuma. Tilanne työläistaustasta akateemiseen maailmaan tulleilla on Suomessa varmasti erilainen kuin USA:ssa, missä koulutuserot ja luokkaerot ovat huimasti jyrkemmät kuin meillä. Hyvin oppineen ja vauraan perheen kasvatteja on ehkä jopa vähemmän kuin vaatimattomammasta ympäristöstä tulleita. Koulutuksen este ei työläistausta ainakaan tähän asti ole ollut. Erityisesti suurten ikäluokkien lukeneisto on noussut kansasta, eikä siinä ole ollut mitään ihmettelemistä.
Suurin osa oppineista on Suomessa ensimmäisen tai toisen polven "sivistyneitä". Itse olen työläisperheen ainoa akateeminen lapsi ja omin avuin ja ansioin kouluttautunut. En ole koskaan tuntenut alemmuutta, hyvin olen oppinut tarvittavat "herrojen" tavat.
Tosin meillä jo kotona oli hyvä kotikasvatus, syömään opittiin kauniisti ja kohteliaasti käyttäytymään ja toisia kunnioittamaan.