Lapsuudessani jouluaatto alkoi aina sukuhaudalla käynnillä.
Joulun ehkä kauneimmat muistot liittyvät pienen punaisen puukirkon hautuumaalle, jossa tummat hahmot sytyttivät kynttilöitä. Mustat vanhat ristit, pakkasen puristaman ruusupensaan punaisen marjan. Jonakin vuonna metri lunta, ja haudoille kapeat kulkuväylät. Toisena räntää, vettä. Joskus niin kireä pakkanen, että sormikkaat oli pakko riisua ja painaa kylmät sormet kaulalle.
Hetki kynttilöitä katsellen ja rakkaita muistellen. Vasta sitten joulu alkoi.
Ajoimme yhteensä 80 kilometriä pientä seremoniaa varten. Liittyikö se kenties hyvinkin vanhaan vanhan vuoden hautaamisen perinteeseen ja esi-isien muistamiseen. Puhdas pöytä, uuden vuoden aloittaminen. Esimerkiksi pääsiäisenä emme käy haudoilla suurin joukoin. Toisaalta muistan lukeneeni, että nykyinen jouluaaaton haudoillakäynti alkoi varsinaisesti sotien jälkeen.
Kuuluuko sinun jouluusi tämä ikiaikainen kuolleiden muistaminen?
Haudallakäynti jouluaattona oli perinne jo lapsuuden kodissani Kannuksessa. Veimme kynttilät äidin kasvattivanhempien ja Kosken papan haudalle, jonka yläkerrassa perheemme asui kun olin 4-6-vuotias. Papan lapset perheineen eivät enää asuneet seudulla, joten hänenkin muistamisensa jotenkin kuului jouluun. Nykyään käymme Naantalissa äitini haudalla ja usein jätämme kynttilän myös paikkaan, jossa muistetaan kaukana olevia vainajia. Poismenneiden muistamiseen ei toki tarvita hautausmaata, mutta jouluna haudalla käymisen perinteen olen halunnut siirtää myös omille lapsilleni. Ehkä se auttaa muistamaan paikkaamme sukupolvien ketjussa. Kynttilämerenä hohtava (joskus luminen) hautausmaa on lisäksi niin rauhoittava ja kaunis - ja Maa on niin kaunis. Siitä perheemme siirtyy kotiin kuuntelemaan joulurauhanjulistusta.
Kynttilät haudoille. Joulun alkuun kuuluu kynttilöiden vienti omaisten haudoille. Elämä on vienyt niin kauas ettei kaikille haudoille ehdi aattona,mutta pitkään palavat kynttilät voi viedä jo muutamia päiviä aikaisemmin. Nykyisessä seurakunnassani on erikoisen kaunis teline muualle haudattujen muistamista varten ja sinne vien kynttiläni jos en pääse itse viemään. Seurakunnan hoidossa oleville haudoille olemme maksaneet kynttilät jouluaatoksi ja sillä varmistaneet asian. Kynttilä kotonakin voi korvata asian, tärkeintä on sen sytyttäminen ja rakkaitten muistaminen.
Kiitos viesteistä Tuula ja Mariaterttu. Olin selvästikin odottanut jotakin tuuppausta kohti omaa pientä muistohetkeäni. Ei tarvita konkreettista taivaltamista haudoille, mutta sen tietyn kynttilän sytyttämisen hetken voi omistaa rakkaille.
Kynttilät haudoille jouluaattona ja sieltä aaton jumalanpalvelukseen,hiljentyminen joulun viettoon. Siitä on tullut perinne. Miten ihana tunne, kaikki joulun työt on saatu tehtyä ja voi alkaa perheen kesken viettämään joulua, kukin omalla tavallaan?
Joulu on varmaan eniten juhlista perhejuhla, silloin ollaan, jos vaan mahdollista kaikki yhdessä.
Kynttilät haudoille jouluaattona ja sieltä aaton jumalampalvelukseen, hiljentyminen joulun viettoon. Siitä on tullut perinne. Miten ihana tunne, kaikki joulun työt on saatu tehtyä ja voi alkaa perheen kesken viettämään joulua, kukin omalla tavallaan?
Joulu on varmaan eniten juhlista perhejuhla, silloin ollaan, jos vaan mahdollista kaikki yhdessä.
Joulu 1998 oli erittäin raskas. Äiti kuoli 8.9. ja isä 30.11. tuona vuonna. Isän hautajaiset olivat 19.12., juuri ennen joulun vieton alkamista. Pappi sanoikin muistotilaisuudessa, että "teille tulee nyt erilainen joulu".
En ole koskaan tuntenut itseäni "joulu-ihmiseksi", esimerkiksi nytkään ei asunnossani mikään muistuta joulusta paitsi sähkökynttelikkö, jota poltan suunnilleen lokakuun alusta maaliskuun loppuun, eli pimeimmän ajan. Kynttilöitä poltan muulloinkin, vaikka keskellä kesää. Kuusta en pelkästään itselleni viitsi hankkia, kuten ei juuri jouluruokiakaan.
marjaorvokki 31.12.2009 meidän perheen joulu 31-vuotta sitten oli tosi murheellinen. asuin itse ulkomailla ja olimme tulleet joulunviettoon poikani kanssa suomeen, joka täytti 23.12. 3-vuotta. samana iltana isäni poistui täältä sairaskohtauksen saatuaan. joulumme oli aivan kaaosta, vaikka poikani, joka ei tietystikkään ymmärtänyt mitään, minne ukki oli lähtenyt... pukki piti informoida ja pyytää häntä vain tuomaan lahjat sisään ja poistua. joulua kuitenkin piti jatkaa, vaikka itkuntäyteisenä. olen koettanut käydä ulkomaillakin joulun aikaan hautausmaalla jonne laitan yhteiseen lehtoon kynttilän. nyt kun olen muuttanut takaisin suomeen, kävin ensimmäistä kertaa serkkuni ynnä vaimonsa opastamana hietalahden hautausmaalla, joulu aattona. en ole kovin uskonnollinen, mutta varmaan kauniinpaa näkyä on vaikea hakea kuin illalla hautuumaan tuhannet ja tuhannet kynttilät. ja vielä se erikoinen paikka, jonne sai viedä kynttilän muistaen niitä jotka on haudattu muualle suomeen tai ulkomaille. ei siinä katsellessa voinut itkemättä olla, niin kaunis se oli. toivottavasti tällaisia muistolehtoja ei koskaan poisteta hautuumailta.
[...] Related Blogs Joulu Ja Kuolema – Päätoimittajan Blogi - Et Blogi [...]