Aikuisten joulu on parhaimmillaan leppoisaa pitkien pyhien viettämistä

Aikuisten joulu on parhaimmillaan leppoisaa pitkien pyhien viettämistä – tämähän jo osataan. Ostipa jouluruoat marketista tai tekipä ne itse, kovin vaikeaa tai työlästä joulun valmistaminen ei ole, mitä nyt punajuurien keittäminen vähän kestää.

Sitten hetkittäin nousee se sama ikävä, joka kalvaa murrosikää lähestyvää koululaista, kun mikään ei enää ole niin kuin ennen. Joulupukkia ei olekaan, vaan kaikki lahjat pitää ostaa itse. Kinkku katsoo syyttävänä. Minne oikea joulu meni?

Jos ihmismieli on kuin sipuli ja sen syvimmässä ytimessä on kaikki koettu, kaikki tunnelmat, niin täytyyhän siellä olla myös aito joulu. Eikä siihen tarvita paljon.

Pikkutyttönä aaton kohokohtia oli Lastenradio ja Noita Nokinenän joulupuuhat. Nuuhkin kuusentuoksua, särjin pähkinöitä ja vaivuin satumaailmaan. Aikuisiällä radio on yhä mukana joulunvietossani. Nyt kuuntelemme joulurauhan julistuksen, samalla kun syömme riisipuuroa. Ehkä sieltä myöhemmin kuuluu Vexi Salmen sanoittama Sydämeeni joulun teen, jonka syntyhetkistä tekijä itse kertoo ET-lehdessä 20 sivulla 14.

Tunnustan vahvan taipumukseni romantisoida mennyttä ja huokailla nykymenoa. Tästä harhasta minut vastikään ravisti juuri eläkkeelle jäänyt ystäväni. Hän kertoi olleensa parissa ikäihmisten tilaisuudessa, jossa koko ajan valitettiin, miten mikään ei ole niin kuin ennen. Ei ennen oltu näin turhamaisia. Ei ennen joulukuusta tuotu sisään jo itsenäisyyspäivänä.

Herkästi tulistuvana ihmisenä ystäväni sanoi hyppäävänsä silmille, jos joku vielä kerrankin sanoo ”ei ennen”.

– No ei ollut, ei ollut, ei ennen ollut. Onneksi on NYT, hän huusi korvaani.

Totta, juuri nyt vuonna 2010 on ihana elää ja viettää joulua, sillä se ei palaa koskaan. Tästäkin joulusta tulee aikanaan se vanhan hyvän ajan joulu, jota herkistellen muistetaan.

Minua ilahduttavat juuri nyt:

Hyasintin tuoksua ei voita mikään.  Joulukirje on sykähdyttävä lahja, varsinkin, jos kuoren sulkee aidolla sinettilakalla. Mikä hieno tuoksu siinäkin!