7.1.2011 klo 11:31
Suomenruotsalaisen ja pohjalaisen Gösta Ågrenin runot ovat koskettaneet minua aina
ISOÄITI
Varhain elämässään hänestä tuli
ikivanha, kertojatar.
Hän synnytti lapsia ja hoivasi
kuolevia, lahjoitti heidät hellästi kuolemalle. Hänelle se kaikki oli
samaa työtä. Hän tiesi,
että kukaan ei voi antaa anteeksi
sitä väkivaltaa, jota sanotaan syntymäksi.
Hellästi hän kosketti lapsia
heidän nimillään. Hän kertoi
arvoituksellisia, suojelevia satuja
tuvan pimeydessä, yön linnan
kellarissa. Niiin hän opetti heille sovituksen,
ja he jättivät hänet
ja katosivat tulevaisuuden
siintävään ihmisjoukkoon,
matkalle muistojensa luo.
Suomenruotsalaisen ja pohjalaisen Gösta Ågrenin runot ovat koskettaneet minua aina suoruudellaan ja elämänläheisyydellään. Tässä runossa arkaainen, ikivanha maalaisympäristö ja nykyajan ihmisen etsintä ja elämäntuska - kyllä, se tuska on läsnä - keskustelevat.
Runoilija manaa voimaa esi-isiltä ja äideiltä. He ovat taustalla ja vakaita kuin toteemit. Tämä runo on Caj Westerbergin suomentamasta kokoelmasta Tääl, ruotsiksi Gär vuodelta 1988 (WSOY). Se sai Finlandia-palkinnon seuraavana vuonna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
