Lapsena olin kanta-asiakas.
Minulla oli oma vihreäkantinen, muovinen pankkikirja ja maapallon muotoinen säästölipas. Aina kun vein maapalloni pankkiin tyhjennettäväksi, sain keräilykortin. Kortit olivat pahvisia ja ihanan kiiltäviä. Minä keräsin planeettasarjaa.
Jotkut pihan lapsista kuuluivat Kultapossukerhoon. Heillä oli ihana kullanvärinen säästöpossu. Joskus he intoutuivat hokemaan, miten "hienoa on kuulua Kultapossukerhoon".
Se ärsytti. No, minulla oli sentään kiiltävä kokoelma planeettoja.
Välillä possut ja pallot saivat kyytiä, kun rahoja tarvittiin johonkin tuiki tärkeään, mutta säästäväisyyden siemen jäi itämään. Aika monesta meistä tulikin asuntosäästäjiä.
Omille lapsilleni eivät pankit ole vastaavia iloja tarjonneet. Enää ei ole varaa kanta-asiakkaiden kasvattamiseen. Ei, vaikka keinot heidän tavoittamiseensa ovat huimasti omaa aikaani paremmat.
Jos haluaa vaurastua, paras keino siihen on edelleen säästäminen.
Tämä kannattaa, sillä kansantaloutemme tila näyttää nyt siltä, että härkäviikot saattavat kestää pitkään.
Mutta saidaksi älä rupea. Saita ihminen keskittyy vain oman kukkaronsa kasvattamiseen ja syö muiden pöydästä. Sellainen ihminen jää ajan oloon yksin.
