Toinen veljistäni oli syntynyt bensaa suonissaan. Kun sain ajokortin 18-vuotiaana, hän pakotti minut

Toinen veljistäni oli syntynyt bensaa suonissaan. Kun sain ajokortin 18-vuotiaana, hän pakotti minut heti osallistumaan ajotaitoa kehittäviin liikennekilpailuihin. Pakko oli myös mennä jää­radalle harjoittelemaan talviajoa. Se oli ehtona perheen auton lainaamiselle. Siinä sitten istuin ratin takana, pelosta jäykkänä ja yritin keskittyä.

Näihin ajoharjoituksiin liittyy monta surkuhupaisaa muistoa. Kerran löysin itseni raitiovaunukiskoilta, kerran parkkeerasin tiukasti kiinni poliisiautoon, kerran oikaisin kartan avulla sillalle, jota ei sitten ollutkaan. Mutta jotain opin pysyvästi: ajamaan oppii vain ajamalla. Harjoitus tekee mestarin, tai no, ainakin pelottoman kuskin.

Tässä vaihessa ne lukijat, jotka vastustavat yksityisautoilua, voivat kääntää sivua. Nyt nimittäin seuraa autoilun ylistystä.

Autonajo on rentouttavaa. Autossa saa olla yksin. Ajaessa ei tarvitse jutella kenenkään kanssa. Autossa saa soittaa samaa levyä täysillä uudestaan ja uudestaan ja laulaa mukana niin kovaa kuin haluaa. Ja ennen kaikkea, autoilu tuo elämään mukavuutta.

Selvyyden vuoksi: kuljen aina työmatkani julkisilla kulkuneuvoilla enkä muutenkaan käytä autoa päivittäin, en edes viikoittain. Puhunkin nyt autoilun tuomasta vapauden illuusiosta.

Se tekee hyvää aikataulutettuun elämään.

Kun lapset olivat pieniä, auto oli hyvä paikka jutella. Takapenkin räpätys oli ajoittain sietämätöntä, mutta nyt muistan vain yhdessäolon tiiviin tunnelman. Pitkillä lomamatkoilla auto muuttui varsinaiseksi viihdekeskukseksi, jossa bongattiin kuplavolkkareita, laskettiin auramerkkejä, kuunneltiin satukasetteja ja arvioitiin silmät kiinni, koska kilometri on kulunut. Aivan ehdoton lahjontaväline oli suklainen Pusu. Sillä sai ostettua takapenkin hiljaiseksi taas muutamaksi kymmeneksi kilometriksi.

Liian usein auto on perheessä vallankäytön väline. Auto on edelleen kallis investointi, mutta ei todellakaan enää mikään harvinaisuus. Siksi olisi aika muuttaa asenteita. Eihän tiskikoneenkaan käyttöoikeuksista riidellä!

Vanhemmat ja isovanhemmat pitävät kunnia-asiana opettaa jälkikasvunsa uimaan ja ajamaan  polkupyörää. Kummallista, että samat vanhemmat eivät katso tarpeelliseksi opettaa ajohaluisia

lapsiaan ajamaan.

Autoon voi myös kiintyä. Tässä lehdessä on juttu 80-vuotiaasta Bertta Mäkisestä, joka lähes 30 ajovuoden jälkeen luopui rakkaasta Ladastaan ja myi sen ensiautoksi 18-vuotiaalle Selma Sarlalle. Tunteellinen hetki kummallekin kuskille. Hyppää kyytiin!

PS. Kevään kunniaksi ulkoasuaan uudistanut et-lehti on nyt Suomen suurin yleisaikakauslehti, lukijoita on 699 000 (KMT 2011). Kiitos, rakkaat lukijamme!

Kommentit (0)

Seuraa 

Tympii, tökkii, pännii, ärsyttää! Onko ajassa, yhteiskunnassa, perheessä, mediassa, hallituksessa, anopissa, miniässä tai supermarketin sähköovissa epäkohtia, joista haluat nostaa äläkän? Anna tulla! Puhekuplia on paikka hyville puheenaiheille ja herätteleville mielipiteille.

Lähetä meille mielipiteesi. Valitsemme ja julkaisemme mielipiteitä journalistisin perustein.

Teemat

Blogiarkisto