Sain vuoden alkajaiseksi ihana viestin ET:n lukijalta. Hän kertoi, että puuro oli palaa pohjaan ja miehen hoivailu oli unohtua, kun hän upposi uuden numeron aiheisiin

Sain vuoden alkajaiseksi ihana viestin ET:n lukijalta.  Hän kertoi, että puuro oli palaa pohjaan ja miehen hoivailu oli unohtua, kun hän upposi uuden numeron aiheisiin. Monipuolinen se onkin. Olemme tutkineet, miten uutta vuotta juhlitaan muissa kulttuureissa. Tiesitkö esimerkiksi, että viime lokakuussa juutalaiset aloittivat vuoden 5770! 

Painonhallinta on väistämätön tammikuun aihe  - sitä ei voi sivuuttaa, kun itse kukin joutuu tilille joulun herkuista. Niinhän sitä sanotaan, että ratkaisevaa ei ole se, mitä syö joulun ja uudenvuoden välillä, vaan se, mitä syö uudenvuoden ja joulun välillä.  Jotta jokainen joulu ei kertyisi uusiksi vuosirenkaiksi, pieni ryhtiliike on paikallaan.

Meillä toimituksessa pöydät notkuvat herkuista, joita omat leipurimme ja herkkusuumme tänne kuljettavat, ja minun tehtäväni on taas opetella sulkemaan silmät taas uuden piirakan ohi kulkiessa. 

 Uudessa numerossamme kerromme kolmesta elokuussa julistetun kevennyskisamme voittajasta Arjasta, Pentistä ja Riitasta. He ovat tehneet isomman muutoksen kuin pienen korjausliikkeen.

Riitta Nieminen pudotti 15 viikossa 20 kiloa, ällistyttävä rutistus. Hänen kilonsa kertyivät suruun syödyistä kekseistä ja yksinkertaisesti liian suuresta määrästä ruokaa.  Toinen naisvoittajista eli perästi 32 kiloa hoikistunut Arja Wester tunnustaa hänkin henkiset paineet suurimmaksi kilojen kasvamisen syyksi:  oli työpaineita, lähiomaiset sairastuivat vakavasti ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen unohtui.  72-vuotias Pentti Rautio taas hankki kilonsa aivan vain rasvalla ja epäterveellisellä ruoalla mutta opetteli uudet syömätottumukset vielä kypässä iässä, kun moni olisi jo antanut periksi. Kaikilla voittajillamme kohentunut terveys ja virkeä mieli ovat palkinnoista parhaimmat

Kunnioitettavat saavutukset! Olisiko sinulla oma tarina kerrottavaksi?

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tympii, tökkii, pännii, ärsyttää! Onko ajassa, yhteiskunnassa, perheessä, mediassa, hallituksessa, anopissa, miniässä tai supermarketin sähköovissa epäkohtia, joista haluat nostaa äläkän? Anna tulla! Puhekuplia on paikka hyville puheenaiheille ja herätteleville mielipiteille.

Lähetä meille mielipiteesi. Valitsemme ja julkaisemme mielipiteitä journalistisin perustein.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

Sisältö jatkuu mainoksen alla