Ystävättären puhelun jälkeen tipahdin ihanasti takaisiin väljään nuoruuteeni, aikaan, jolloin päämäärätön hengailu voitti kotiolot. Tai no, olihan meillä päämääriä: valmistautua seuraamaan, mistä ostarin ovesta poikalauma seuraavaksi tulee, ja jos kohtaaminen näytti todennäköiseltä, tehdä viime hetkellä jyrkkiä äkkikäännöksiä. Ostaa kioskista ihan mitä vain, jos Ne ja niiden joukossa Hän, sattuisivat menemään ohi.
Illalla ystävätär soittaa.
– Et ikinä arvaa, ”Mauritz von Spegendorff” kävi tänään meillä töissä!
Nyt kyllä pyörryn, ajattelen.
Kävijä on Hän, nuoruuteni etärakkaus, josta en koskaan saanut selville mitään. Keksin hänelle nimen, Mauritz von Spegendorff. Vasta pitkällisen onkimisen jälkeen sain tietää, kuka hän oikeasti oli – joku Jorma tai jotain. Joka tapauksessa nimi oli aivan liian tavallinen silloisille pilvilinnoilleni.
Paksulla kuulakärkikynällä, sellaisella, josta napsuttamalla sai ihania värejä, harjoittelin tulevaa, kuvitelmieni siinä vaiheessa jo lyhentynyttä nimenäni, ”Rita von Spegendorff”. Miten hyvin se rimmasikaan.
Ystävättären puhelun jälkeen tipahdin ihanasti takaisiin väljään nuoruuteeni, aikaan, jolloin päämäärätön hengailu voitti kotiolot. Tai no, olihan meillä päämääriä: valmistautua seuraamaan, mistä ostarin ovesta poikalauma seuraavaksi tulee, ja jos kohtaaminen näytti todennäköiseltä, tehdä viime hetkellä jyrkkiä äkkikäännöksiä. Ostaa kioskista ihan mitä vain, jos Ne ja niiden joukossa Hän, sattuisivat menemään ohi.
Ihaninta muistoissa on, että elämässäni on yhä läsnä nuoruudenystäviä, joiden kanssa voin niitä jakaa. Vain kolme ihmistä koko maailmassa minun lisäkseni tietää, miltä Mauritz von Spegendorff näytti. Mikä yhdistävä, salainen muistoaarre!
Perheitä pitkään tutkinut professori Riitta Jallionoja sanoo tässä lehdessä, että perhettä rakennetaan olemassa yhdessä. Sama pätee ystävyyteen. Tarvitaan yhteisiä muistoja ja tarinoita. Mutta ei riitä, että tarinat ovat vuosikymmenten takaa, tarvitaan myös uusia muistoja ja tarinoita.
Läheisyys toisiin ihmisiin säilyy vain yhdessä kokemalla ja jakamalla. Pelkkä muisteleminen ei kanna. Ystävistä kannattaa pitää kiinni. Vanhoista ja uusista. He estävät tunteiden katovuodet.
Nykyisin ei tarvitse välttämättä lähteä ostarille, koska yhteydenpidon voi hoitaa kätevästi internetissäkin. Mutta hyvät ihmiset, menkää ostareille, tavatkaa toisianne. Fyysistä yhdessäoloa ei voita mikään. Netissä et voi tuntea halausta etkä nauraa rätkättää yhdessä.
Hengaillaan,
Riitta Korhonen, toimituspäällikkö
