"Minun mieleni täyttää onni ja levollisuus – tervetuloa maailmaan, ensimmäinen lapsenlapseni."
Päätoimittajan blogissa tällä kertaa toimituspäällikkö Ritva Pekkanen:
Sinä olet nyt viiden tunnin ikäinen ja tapaan sinut ensi kerran. Vaaleat hiuksesi ovat ehtineet kuivua ja nukut rauhallisesti, kenties tietäen jo nyt, kuinka paljon sinua rakastetaan.
Sinisiä silmiäsi en vielä ole nähnyt, enkä kykene ajatuksiasi aavistamaan. Minun mieleni täyttää onni ja levollisuus – tervetuloa maailmaan, ensimmäinen lapsenlapseni.
Samana iltana, kun esikoisemme syntyi, isäni äänitti tuntojaan kasetille. Nauhalla hän kertoo omien ajatustensa lisäksi sukumme historiasta ja senhetkisestä maailmasta.
Suomessa oli presidenttinä Mauno Koivisto ja Yhdysvalloissa Ronald Reagan. Neuvostoliitto täytti 60 vuotta, ja Helsingissä juhlittiin metron valmistumista.
Äänikirjeen hän sulki samaan kuoreen päivän sanomalehden kanssa ja antoi aikanaan rippilahjaksi tyttärellemme.
Tuo päivä palautuu mieleen 26 vuotta myöhemmin, kun vaarin silmäterästä tulee tyttövauvan äiti ja minusta isoäiti. Nyt ymmärrän, miltä isästä tuntui!
Tunnekuohu on yhtäläinen: onni, rauha, rakkaus. Elämän jatkuvuus, usko ja toivo. Huominen ja eilinen. Kiitollisuus.
Tallennustapa sen sijaan on uusi. Enää ei juuri käytetä kasettinauhureita eikä filmirullia. Tulokas ikuistetaan kännykällä ja kuva ladataan nettiin.
Ilouutinen jaetaan tutuille Facebookissa ja statukseksi vaihdetaan ”Mummo”.
Päivän lehden toki säästän ja vertaan: Juhla Mokka on edelleen tarjouksessa, nyt 1,95 euroa, silloin 14,95 markkaa.
Olkoon nettilinkki tai kirjekuori, pääasia on tallettaa onnen hetket muisteltaviksi.
Ritva Pekkanen,
toimituspäällikkö