Kohtuullisen elämään tarvitaan 260 tavaraa, kertoo Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimus. Lasketaanpas.

Kohtuullisen elämään tarvitaan 260 tavaraa, kertoo Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimus. Lasketaanpas. Aloitan olohuoneesta: huonekalut, verhot, matto, lamput, tyynyt, koriste-esineet, taulut, kirjat, dvd:t... äh, eihän 260 riitä mihinkään.

Onneksi toinen tutkimus kertoo, että suomalaisessa kodissa on vähintään 10 000 tavaraa. Kuulun varmasti joukkoon. Mutta nyt on kevät ja on ihan pakko nähdä koti uudessa valossa, avarana ja puhtaana.

Siis raivaamaan!

Harmoniseen ympäristöön pyrkivä kiinalainen fengshui-aate sanoo, että eteisesi kertoo, miten otat vastaan elämän. Jaahas, aloitetaan sitten eteisestä. Pitääkö avaimilla olla oma pöytä? Päätän, ettei

tarvitse. Minne sen siirtäisin... ihan hyvä pöytä. Ehkä joku tarvitsee, vien vintille. Samainen aate käskee ottamaan kellon pois seinältä, jos oma elämänrytmi on jo valmiiksi kiireinen. Ei hätää, koska ainakin hellan kello käy meillä vielä talviaikaa. Liikakulutusta suitsiva kansanliike neuvoo hankkiutumaan eroon edes sadasta tavarasta. Tämä on helppo rasti. Miehellä on noita työkaluja ihan tajuttomasti, mitä

niillä kaupunkiasunnossa tekee!

Suhde tavaraan on sukupolvikysymys. Äitini, sota-ajan ihminen, neuvoi, ettei sellaista tavaraa olekaan, joka ei kymmenessä vuodessa osoittautuisi taas tarpeelliseksi. Joskus se paha päivä taas kuitenkin tulee. Tälle sukupolvelle ekologinen elämäntapa oli itsestäänselvyys.

Sodan jälkeen syntynyt sukupolvi puolestaan eli niukan lapsuuden ja on korvaukseksi tästä täyttänyt elämänsä tavaroilla. Nykysukupolvi ei tiedä, mitä paha päivä tarkoittaa, eikä ymmärrä, miksi tavaraa pitäisi  säilyttää. Kun tulee tarve – ja vaikkei tulisikaan – ostetaan uutta.

Niin hyvä aate kuin kierrätys onkin, monille se on myös tapa ylläpitää kulutusta. Mitä ahkerammin kierrättää, sen nopeammin voi hankkia uutta.

Elämää kokeneen äitini toinen neuvo oli, ettei tavaraan saa kiintyä. Silti on tavaroita, joista en haluaisi luopua. Yksi sellainen oli isoäitini pahvinen rippikuva. Kannoin sitä lompakossani teini-iästä alkaen. Sitten lompakko varastettiin, ja kuva meni saman tien. Harmittelen menetystä vieläkin.

Lempitavaroihini kuuluu myös toisen isoäitini puinen juustomuotti. Se tuo mummolan maun kielelle. Parhaimmillaan tavara tuo mieleen muistoja ja luo turvaa. Raivataan ja siivotaan, mutta ei heitetä tunneaarteita pois.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tympii, tökkii, pännii, ärsyttää! Onko ajassa, yhteiskunnassa, perheessä, mediassa, hallituksessa, anopissa, miniässä tai supermarketin sähköovissa epäkohtia, joista haluat nostaa äläkän? Anna tulla! Puhekuplia on paikka hyville puheenaiheille ja herätteleville mielipiteille.

Lähetä meille mielipiteesi. Valitsemme ja julkaisemme mielipiteitä journalistisin perustein.

Teemat

Blogiarkisto