Mitä vanhemmaksi tulee, sen paremmin ymmärtää, että ainoa omaisuus, joka meillä on, on

Mitä vanhemmaksi tulee, sen paremmin ymmärtää, että ainoa omaisuus, joka meillä on, on aika. Sitä ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi, ei töissä, ei läheisille, ei itselleen. Ajanhallinnasta on kirjoitettu kilometreittäin tekstiä, erilaisia vinkkejä hallita aikaa on tarjolla roppakaupalla. Mutta vielä mistään en ole löytänyt neuvoja siihen, miten selvitä omasta arjestaan jonottamatta.

Arkivapaalla on hyvä hoitaa rästiin jääneitä asioita. Piti noutaa paketti, sulkea puhelinliittymä ja tilata aika terveyskeskukseen. Nopeastihan noista nykyteknologialla selviää, ajattelin. Postissa jonotusnumeroni oli 132. Hm, 27 ihmistä ennen minua. No, eihän tässä nyt ole kiireitä. Puolen tunnin kuluttua jonossa on vielä 17 ihmistä. Ainut virkailija yrittää parhaansa, asiakasta kohden menee noin kolme minuuttia. Voisin vaikka vannoa, että postin tehokkuuslaskelmissa aikaa on varattu huomattavasti vähemmän. Päätin tilata kotiinkuljetuksen. Luuri käteen. Arvioitu jonotusaikanne on neljä minuuttia, jonotus maksaa...

Kotona linnoittauduin kahvikupin kanssa keittiöön ja avasin internetin. Mitä? Miten niin asiaani ei voi hoitaa netissä? Veivasin operaattorin numeron. Arvioitu jonotusaikanne on seitsemän minuuttia, jonotus maksaa... Kahvi kylmeni, mutta asia tuli jonottamalla hoidetuksi.

Vielä kolmas koitos, soitto terveyskeskukseen. Jos asianne koskee ajan­varausta, painakaa yksi, jos peruutusta, painakaa kaksi... Hetken päästä kuulin, että palvelupyyntöni on rekisteröity ja minuun otetaan yhteyttä. Tunnin kuluttua tuli soitto ja sain ajan – kahden kuukauden päähän.

Ei oo, ei tuu eikä tilata. Vanha vitsi suomalaisesta palvelukulttuurista on voimissaan sähköisissä palveluissa. Samanaikaisesti, kun meitä kuluttajia vaaditaan pidentämään työaikojamme, me tuhlaamme aikaamme palveluihin jonottamiseen. Luulisi tämän kiinnostavan työnantajiakin, sillä ihan varmasti osa jonotuksesta tapahtuu työajalla. Ja entä ne kaikki, joiden sormet eivät taivu naputtelemaan vaadittuja asiakasnumeroita? Hinta se on eläkeläisenkin ajalla!

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tympii, tökkii, pännii, ärsyttää! Onko ajassa, yhteiskunnassa, perheessä, mediassa, hallituksessa, anopissa, miniässä tai supermarketin sähköovissa epäkohtia, joista haluat nostaa äläkän? Anna tulla! Puhekuplia on paikka hyville puheenaiheille ja herätteleville mielipiteille.

Lähetä meille mielipiteesi. Valitsemme ja julkaisemme mielipiteitä journalistisin perustein.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

Sisältö jatkuu mainoksen alla