"Me ihmiset tapaamme olla enimmäkseen väärän ikäisiä. Ensin olemme asiaan jos toiseen liian nuoria, ja jo seuraavassa hetkessä voimme huomata muuttuneemme liian vanhoiksi. Ainakin muiden silmissä.

Ilmiö on helppo tunnistaa työelämästä, jossa tutkimusten mukaan yli 40-vuotiaan on vaikeaa löytää uutta työtä korkeasta iästään johtuen. Hämmästyttävää! Etenkin kun nämä samat, työelämän ikälopuiksi mielletyt ihmiset olivat vain hetki sitten vastavalmistuneita untuvikkoja, joita ei välttämättä edes otettu vakavasti nuoresta iästään johtuen. Ääripää vaihtui huomaamatta toiseen, eikä optimaalista ikää koskaan tullutkaan.

 "Ikä on meille ihmisille yksi vallankäytön väline."

Iän avulla voimme nostaa itsemme toisen yläpuolelle ja alistaa hänet asemaan, joka perustuu stereotyyppisiin yleistyksiin ja rajoittaviin uskomuksiin. Mitä vanhempi ihminen on, sitä enemmän stereotypioita häneen kohdistuu.

Pelkästään sen perusteella, että ihminen on saavuttanut eläkeiän kuvittelemme helposti tietävämme, millainen hän on (herttainen, mutta hieman hidas ja hömelö), mistä hän on kiinnostunut (eritoten menneisyydestä, ristipistotöistä ja oman vatsan toiminnasta) sekä sen, mitä hän elämältään haluaa (menneisyyden muistelua, ristipistotöitä ja vatsan ihanteellista toimintaa). Jos oikein innostumme ylistämään ikääntyneiden moninaisuutta muistamme edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi mainita myös aktiivisen ikääntymisen golfeineen ja matkusteluineen.

Kaikkein pahimmillaan ikästereotypiat ovat kuitenkin silloin, kun emme kykene tekemään eroa vanhuuden ja vanhuuteen mahdollisesti kuuluvien sairauksien välillä. Kun kuvittelemme vanhenemisen yksioikoisesti merkitsevän muistisairauksia, raihnaisuutta ja ankeaa elämää laitoksissa. Yleistystä voinee verrata siihen, jos mieltäisimme keski-iän pelkästään siihen toisinaan kuuluvina kansansairauksina, kuten alkoholismina tai masennuksena.

Ikä ei ole koskaan pelkkä numero. Se on aina odotuksia, merkityksiä, rooleja ja asemia, joita sille annamme. "

Anna Pylkkänen, 38

työyhteisövalmentaja ja väestön ikääntymistä ennakoivan Proud Age -liikkeen perustaja

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tympii, tökkii, pännii, ärsyttää! Onko ajassa, yhteiskunnassa, perheessä, mediassa, hallituksessa, anopissa, miniässä tai supermarketin sähköovissa epäkohtia, joista haluat nostaa äläkän? Anna tulla! Puhekuplia on paikka hyville puheenaiheille ja herätteleville mielipiteille.

Lähetä meille mielipiteesi. Valitsemme ja julkaisemme mielipiteitä journalistisin perustein.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

Sisältö jatkuu mainoksen alla