Runo, joka koskettaa minua

30.9.2011 klo 13:07

Runoilija Arto Melleristä on kääntäjä ja kulttuurivaikuttaja Martti Anhava tehnyt elämäkerran. (Otava), joka julkistettiin 17.9.2011.

Melleri on ikätoverini, jonka vaiheita seurasin aluksi ihaillen ja myöhemmin kauhun vallassa. Melleri poltti kynttiläänsä molemmista päistä, mutta hienoja runoja hän synnytti. Tässä yksi, kokolemasta Zoo vuodelta 1979:

Tanssikengät

Koko vuosikymmen

kuin lampaita laskisi,

ja nyt piru

punnitsee villat.

Vähän, kovin vähän.

Ainoa perintö aikakaudelta

mailleenmenonsa lapsille:

tanssikengät.

Kuuluuko kopina?

Värivalot hyytynyttä verta,

musiikki tekee kuolemaa

lasikaapin sisällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Puhekuplia

Turvallinen pesä

klo 0:41 | 21.9.2011

Tyylikkäissä, hyvin järjestetyissä kodeissa ei yleensä näy eiffeltorneja eikä tuulimyllyjä, espanjalaisista viuhkoista puhumattakaan. Silti nämä pikku tavarat tekevät asunnosta oman kodin, sellaisen, jota kenelläkään toisella ei ole. Kotoisuus on oman pesän turvallisuutta, vaikka sana ”turvallisuus” tuo ensimmäisenä mieleen vartiomiehet, hälytyslaitteet, turvalukot ja -rannekkeet.

Rannekekaan ei ole takuuvarma. Iäkäs tätini kaatui vastikään keittiössään ja teloi itseään niin pahasti, ettei päässyt ylös omin voimin. Onneksi oli turvaranneke. Hän painoi nappulaa ja apua tuli, tosin vasta puolentoista tunnin kuluttua. Täti asuu aivan kaupungintalon vieressä keskellä suurta kaupunkia. Kuinka kauan apu olisi viipynyt syrjäkylillä?

Tässä numerossa on sivulla 70 fiksu pieni juttu arjen turvallisuutta parantavista tavaroista, mutta minua sykähdyttää erityisesti Vaula Siiskosen tarina siitä, miksi hän halusi muuttaa Sipooseen, entisen Nikkilän mielisairaalan asunnoiksi muutettuihin kerrostaloihin. Hän halusi yhteisön, jossa hän ei katoa pelkäksi nimeksi ovikyltissä.

Kun oma äitini meni nukkumaan elämänsä viimeisenä iltana, seuraavana päivänä hänellä olisi ollut nimipäiväkahvit alakerran naapurin kanssa. Tämä kuulosteli aamulla, miksi Elvin kaksiosta ei kuulu normaaleja aamukolinoita. Aikansa odotettuaan hän avasi äidin oven vara-avaimella, sillä naapurukset olivat vaihtaneet avaimia siltä varalta, että jotakin tapahtuu. Äiti lepäsi vuoteellaan ikiunessa.

Viranomaisvalvonta on toki välttämätöntä, mutta naapurien huolenpito toisistaan on sitä paljon puhuttua yhteisyyttä, lähimmäisenrakkautta.

On hyvä kysyä välillä itseltään, millainen naapuri minä olen. Antaako läsnäoloni toiselle turvallisuudentunteen, olenko käytettävissä? Jos sinä vastaat kyllä, taidat olla aika onnellinen – sinua tarvitaan.

Lämpöä syksyyn.

Puhekuplia

Runo, joka koskettaa minua

klo 12:31 | 15.9.2011

ET:n oman Värssykirjan runoista nostan syksyn iloksi kaksi:

Helmi Latva Joensuusta helskyttelee eläkkeelle jäävälle näin:

Jäädessäsi eläkkeelle

älä vain jää sohvan päälle.

Etsi hyvät harrastukset

humppaa, jumppaa, ilottele.

Vaikka vuodet lisääntyy

mieli sen kuin virkistyy.

Kuopiolainen Kirsti Peräläinen taas huuhdahtaa:

Musiikit vaihtuvat ja kengät kuluvat

mutta elämän tanssi jatkuu!

Maija

P.S. Voit tilata kirjan helposti tästä linkistä.

Puhekuplia

Vanha ja vanha

klo 14:50 | 6.9.2011

Minua nyppii hallituksen ja kaikkien ammattiennustajien kuoro työiän pidentämisen välttämättömyydestä

Jari on 39. Kun hänet palkannut tietokonealan yritys joutui vähentämään väkeä, mies irtisanottiin. Hän oli liian vanha, ikäloppu, omalla alallaan. Kolmekymppiset työkaverit katsoivat säälien tuollaista jämähtänyttä heppua, joka tosin aikoo nyt pyrkiä opiskelemaan uutta alaa. Onhan hänellä vielä työuraa jäljellä – totta vie, yli 25 vuotta.

Sirpa on 53. Häntä ei olisi edes harkittu Jarin entiseen työpaikkaan. Täti-ihminenhän ei enää voi oppia mitään uutta, vaikka kehuskeleekin kokemuksellaan, kielitaidollaan ja hyvällä kunnollaan. Tuollaisen arvaamattoman pakkauksen kun palkkaa, niin sehän on työpaikan riesana vielä – odotas, jopa 15 vuotta.

Minua nyppii hallituksen ja kaikkien ammattiennustajien kuoro työiän pidentämisen välttämättömyydestä, kun samaan aikaan 50-vuotiaan palkkaamista emmitään, 55-vuotias on jo iso riski ja 60-vuotias selvästi lähtölaskennassa. Kovina aikoina harvennus alkaa niistä, joiden edessä oleva työura on lyhyin.

Mikä siis neuvoksi? Olisiko työnantajien saatava varttuneiden työllistämisestä samanlaista tukea kuin joskus nuorison? Nyt vain työntekijää kannustetaan pitkään työuraan eläkkeen superkertymällä.

Jos Sauli Niinistön ja Paavo Lipposen presidenttiehdokkuudessa on jotakin hienoa, niin se, että ikäkysymys tullaan puimaan perusteellisesti. Uskallammeko antaa vastuullisen tehtävän näin vanhoille herroille?

Minä uskaltaisin, yhdellä ehdolla: äreys pois. Äreät, omahyväiset ihmiset ovat kiusankappaleita joka iässä.

Jotain tietenkin itse kukin varttunut voi tehdä työelämässä maineensa hyväksi.

Älä ankeuta ilmapiiriä menneiden hyvien aikojen haikailulla ja uusien kasvojen mollaamisella. Pidä huoli siitä, että koulutuksesi on ajan tasalla. Tai – jos niin valitset – antaudu lepovaihteelle, kunhan tiedostat, että jollekin se tarjoaa oikeuden ikäsyrjintään.

Ja työnantaja: usko meihin kokeneisiin, ota mukaan, pakota oppimaan uutta. Molemmat hyötyvät.

Tarmokasta syyskuuta!

Kommentit (1)

I. Ihminen

1/1 |

klo 10:24 | 7.9.2011

Jos olette ikärasismia vastaan, voisitteko ystävällisesti olla niputtamatta Niinistön ja Lipposen ikäkysymyksessä, sillä heillä on 7 vuoden ikäero. Niinistö on mahdollisen presidenttikautensa jo päättyessä vasta samanikäinen kuin Lipponen on nyt. Lipponen on jo tällä hetkellä reippaasti yli eläkeiän, Niinistö taas sen alle. Tämä kannattaisi huomioida.