Minua nyppii hallituksen ja kaikkien ammattiennustajien kuoro työiän pidentämisen välttämättömyydestä

Jari on 39. Kun hänet palkannut tietokonealan yritys joutui vähentämään väkeä, mies irtisanottiin. Hän oli liian vanha, ikäloppu, omalla alallaan. Kolmekymppiset työkaverit katsoivat säälien tuollaista jämähtänyttä heppua, joka tosin aikoo nyt pyrkiä opiskelemaan uutta alaa. Onhan hänellä vielä työuraa jäljellä – totta vie, yli 25 vuotta.

Sirpa on 53. Häntä ei olisi edes harkittu Jarin entiseen työpaikkaan. Täti-ihminenhän ei enää voi oppia mitään uutta, vaikka kehuskeleekin kokemuksellaan, kielitaidollaan ja hyvällä kunnollaan. Tuollaisen arvaamattoman pakkauksen kun palkkaa, niin sehän on työpaikan riesana vielä – odotas, jopa 15 vuotta.

Minua nyppii hallituksen ja kaikkien ammattiennustajien kuoro työiän pidentämisen välttämättömyydestä, kun samaan aikaan 50-vuotiaan palkkaamista emmitään, 55-vuotias on jo iso riski ja 60-vuotias selvästi lähtölaskennassa. Kovina aikoina harvennus alkaa niistä, joiden edessä oleva työura on lyhyin.

Mikä siis neuvoksi? Olisiko työnantajien saatava varttuneiden työllistämisestä samanlaista tukea kuin joskus nuorison? Nyt vain työntekijää kannustetaan pitkään työuraan eläkkeen superkertymällä.

Jos Sauli Niinistön ja Paavo Lipposen presidenttiehdokkuudessa on jotakin hienoa, niin se, että ikäkysymys tullaan puimaan perusteellisesti. Uskallammeko antaa vastuullisen tehtävän näin vanhoille herroille?

Minä uskaltaisin, yhdellä ehdolla: äreys pois. Äreät, omahyväiset ihmiset ovat kiusankappaleita joka iässä.

Jotain tietenkin itse kukin varttunut voi tehdä työelämässä maineensa hyväksi.

Älä ankeuta ilmapiiriä menneiden hyvien aikojen haikailulla ja uusien kasvojen mollaamisella. Pidä huoli siitä, että koulutuksesi on ajan tasalla. Tai – jos niin valitset – antaudu lepovaihteelle, kunhan tiedostat, että jollekin se tarjoaa oikeuden ikäsyrjintään.

Ja työnantaja: usko meihin kokeneisiin, ota mukaan, pakota oppimaan uutta. Molemmat hyötyvät.

Tarmokasta syyskuuta!