Äskettäin oivalsin jotain omasta elämästäni. Muutin pääkaupunkiin 35 vuotta sitten. Vasta nykyinen, kolmas Helsingin-kotini, tuntuu kodilta. Viihdyin kahdessa aiemmassakin, mutta ne olivat – asuntoja.
Mikä teki nykyisestä kerrostalosta kodin? Sekö, että ostin sen rähjäisessä kunnossa ja remontoin omannäköisekseni?
Eläkkeelle päässeet ystäväni myivät talon ja tavarat ja muuttivat maapallon toiselle puolelle. Mielessä kimalsi ihana elämä. Aurinkoa, valoa, uusia ihmeitä. Kaikki kävi toteen, ja pian sähköpostiini kilahteli innostuneita viestejä ja kuvia.
Mutta sitten, seitsemän vuoden jälkeen, sain yllätysuutisen. ”Myymme talon ja muutamme takaisin”. Päätökselle oli yksi, mutta sitäkin tärkeämpi syy: kova koti-ikävä.
Kun muuton jälkeen tapasimme, ystävättäreni itki vielä vuolaasti kertoessaan tyhjyydestä, joka elämään maailmalla hiipi. ”Kaipasin synnyinmaan elämäntyyliä ja kulttuuria. Ikävöin sukulaisia ja vanhoja ystäviä. Kukaan ei tuntenut historiaani. Tunsin olevani juureton.” Tärkeä magneetti oli lapsenlapsi. Nettikamera ei korvaa tunnetta, joka syntyy, kun pienet kädet lennähtävät isoäidin ja isoisän kaulaan.
Tavallisen arjen pyörteissä usein unohdamme, kuinka tärkeitä juuret ovat. Miten hitaasti ne kasvavat ja miten pahalta tuntuu, jos he katkeavat. Onneksi ystävieni oli mahdollista purkaa päätös ja he jaksoivat vielä hoitaa ison muuttourakan.
Aina lähtö ja paluu eivät ole vapaaehtoisia. Muistamme, kuinka sadattuhannet karjalaiset joutuivat jättämään kotinsa. Vanhin lähtijäpolvi ei koskaan lakannut ikävöimästä Karjalaa. Seuraavat sukupolvet löysivät oman paikkansa, mutta myös he halusivat nähdä vanhempiensa kotikonnut, joista olivat paljon kuulleet. Eikä juurien kutsu lakkaa. Karjalaan ajetaan yhä täysillä busseilla.
Äskettäin oivalsin jotain omasta elämästäni. Muutin pääkaupunkiin 35 vuotta sitten. Vasta nykyinen, kolmas Helsingin-kotini, tuntuu kodilta. Viihdyin kahdessa aiemmassakin, mutta ne olivat – asuntoja. Mikä teki nykyisestä kerrostalosta kodin? Sekö, että ostin sen rähjäisessä kunnossa ja remontoin omannäköisekseni? Vaiko, että talo ja piha ovat aitoa 50-lukua kuten minäkin? On syreeni ja perennapenkki.
Keksin vastauksen. Kaikki kotini ovat olleet samalla alueella. Vähitellen se on alkanut tuntua yhtä tutulta ja leppoisalta kuin nuoruuteni kirkonkylä.
Toimituspäällikö, Aira Väisänen
Juurilla on ollut (ja on edelleenkin) suuri merkitys.
Koin sen erittäin voimakkaasti, kun asuin Hämeessä kymmenisen vuotta ja palasin takaisin Pohjois-Pohjanmaalle.
Hämeessä asuessani tilapäisyyden tuntu oli taustalla... ja takaisin juurille palattuani oivalsin, etten kaipaa enää minnekään -mun kotini on t ä ä l l ä.