Runoa ei tee runoksi se, että säkeet kirjoitetaan eri riveille.

Kuulle ei köyhällä koiralla ole paljon annettavaa. Ei matkatavaroita, ei valaistuja huoneita, ei sydämeen kätkettyjä lokeroita. Sillä on vain sydämensä. Vain ruskeasta kuonosta irtautuva haukku, pitkä ja kapea kuin tunneli. Kuin pieni hylätty jääkuutio se kiirii rannalta rannalle. Omituista, miten sydän voi unohtua sänkyvaatteisiin, pitkille loputtomille kaduille, pölyyn ikkunaverhon taakse tai lasiin niin kuin hampaat. Koirat lakkasivat puhumasta ja saivat suun tilalle tussiviivan, mutta ihminen hukkasi sydämensä, enää hänen korvansa ei erota puun sisäistä laulua. Hän vannoo sydämen kautta ristiin rastiin, hän luulee, että se on etäinen saari, tai sitten hän etsii sitä housuistaan, monella sydän muistuttaa takamusta ja päinvastoin. Mutta koirilla se on siellä, missä sen pitääkin olla: heti kuonon jälkeen, järkälemäisenä, vauvankasvoisena ja alttiina.

Runoa ei tee runoksi se, että säkeet kirjoitetaan eri riveille. Sirkka Turkan nimeton runo koirasta kokoelmasta Yö aukeaa kuin vilja (Tammi 1978) näyttää proosalta, mutta runohan se on.

Sanat ja lauseet ottavat vauhtia ja hidastavat, rytmi tulee lauseista, ei säkeistä. Kielikuvat ovat huimia, hellyttäviä.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tympii, tökkii, pännii, ärsyttää! Onko ajassa, yhteiskunnassa, perheessä, mediassa, hallituksessa, anopissa, miniässä tai supermarketin sähköovissa epäkohtia, joista haluat nostaa äläkän? Anna tulla! Puhekuplia on paikka hyville puheenaiheille ja herätteleville mielipiteille.

Lähetä meille mielipiteesi. Valitsemme ja julkaisemme mielipiteitä journalistisin perustein.

Teemat

Blogiarkisto