Mies lähti kaukomaille. Viikon kuluttua tuli ensimmäinen viesti: Kaikki OK.
Mies lähti kaukomaille. Viikon kuluttua tuli ensimmäinen viesti: Kaikki OK.
Toinen viikko, toinen viesti: Kaikki edelleen OK. Jaahas, ainakin se on hengissä, ajattelin.
Kerroin viesteistä ystävälle. Hänenkin miehelleen näytti tuottavan tuskaa kirjoittaa kokonaisia lauseita. Miehen viestit ovat tyyliä: OK. Soita. Asia hoidettu. Mutta parhaan viestin ystävälle oli kirjoittanut oma poika: voisiko saada jokerit peliin vähä rahaa ja naapurin asunto paloi Siinä tuli tärkeimmät asiat kerrottua. Poika näyttää tulevan isäänsä.
Tekstiviesti on suomalainen keksintö, hieno sellainen. Se on opettanut meitä lähestymään toisiamme. Mutta ajatus siitä, että koko ajan pitäisi olla läheisten liikkeistä tietoinen, kauhistuttaa.
Läheisyys on jotain muuta kuin jatkuvaa viestittämistä. Sellainen tuntuu pikemminkin toisen elämän rajoittamiselta.
Mulle kaikki heti nyt on vaarallinen elämänasenne. Välittömän nautinnon hakeminen vie elämästä yllätyksellisyyden ja tekee meistä kärsimättömiä. Jos kaikki on saatavilla heti, nautinto laimenee, ja pian on keksittävä jotain vielä enemmän mielihyvää tuottavaa. Odottamista kannattaa harjoitella.
Kun mies palasi reissusta, oli kiinnostavaa kuulla hänen värikkäitä kertomuksiaan kokemastaan. Miten käy tarinankertomisen perinteemme, jos koko ajan raportoimme kaikesta toisillemme reaaliajassa? Mitä jää kerrottavaksi kasvokkain, todellisessa kohtaamisessa? Pian ei mitään.
Parhaat asiat vaativat malttia ja ponnistelua. Nämä eivät luonnistu kärsimättömältä. Kiire kokea kaikki heti on aikamme silmiinpistävimpiä paheita. Mutta entäpä ikiaikaiset kuolemansynnit, ylpeys, kateus, viha, laiskuus, himo, ahneus ja ylensyönti? Vieläkö ne ovat voimissaan? Toimittajamme kierteli Helsingin keskustassa ja kysyi tätä ohikulkijoilta. Katugallupin tuloksessa oli lohduttavaa se, että ihmisten käsitys oikeasta ja väärästä on edelleen tolkullinen. Lue juttu sivulta 26.
Hyvää pääsiäistä!
