
Jokainen meistä haluaa elää hyvän elämän, ja jokaisella on omat haaveensa miten sellaisen saavuttaa. Nykyaikana onnesta ja hyvästä olosta pauhataan joka tuutista, mutta mitä se oikeastaan on? Miten ihan tavallinen ihminen hyvän elämän näkee ja kokee? Onko hyvän elämän salaisuus lopulta niin salaista… ja jos se ei ole salaisuus miten sen voi löytää? Hyvästä olosta ja onnen löytämisestä puhutaan paljon. Tämän takia monelle nuorelle onnen saavuttamisesta saattaa tulla eräänlaista suorittamista. Kuitenkaan onnea ei voi suorittaa. Itse olen vähän yli kolmekymppinen nainen. Välillä tunnen olevani hukassa, niin paljon hyväntahtoisia neuvoja hyvän elämän ja ikuisen onnen saavuttamiseksi saan. Uskon kuitenkin, että kun elämää on kokenut ja nähnyt, niin tietää, että hyvän elämän salaisuus, iso kokonaisuus, rakentuu pienistä asioista.
Sumuisen maaliskuun päivänä päätän lähteä etsimään vastausta hyvän elämän salaisuuteen, päädyn tapahtumaan jossa paljon erilaisia kävijöiltä joilta voin kysellä löytyisikö heiltä hyvän elämän salaisuuden resepti kanssani jaettavaksi.
Ensimmäinen joka tutkimusmatkallani tulee vastaan on herttainen Qin Chau. Näen hänen kävelevän sisään hyvin määrätietoisen oloisena, ja aikani etsittyäni löydän hänet kuuntelemassa erästä luentoa. Qin on saapunut paikalle yksin hakemaan uusia ideoita ja kontakteja. Etenkin uusien ystävien löytäminen olisi hänelle todella mieluisaa. Työelämässä mukana oleva Qin pitää itsensä nuorena harrastusten avulla, liikkumalla ja lukemalla. Terveelliset elämäntavat ovat Qinin hyvän elämän keskeisin salaisuus, ja hänen haaveisiin kuuluu saada lisää aikaa harrastamiseen.
Kaija Reinikainen kävelee vastaan pinkissä pipossa salaisen hymyn kanssa. Salainen hymynsä taitaa olla peräisin intohimosta kuunnella luentoja, olipa aihe mikä vaan. Erityisesti Kaija pitää kirjailijoiden luennoista. Kaija on eläkkeellä saanut elämäänsä enemmän aikaa ja nautiskelee siitä puutarhanhoidon ja lukemisen parissa. Hänellä ei ole mitään erityistä haavetta toteuttamatta. Kaijan hyvä elämä, jonka perhe, erityisesti lapsenlapset, hyvät ystävät ja sosiaalinen elämä tuo tullessaan, on tässä ja nyt.
Jatkan matkaani läpi iloisesti sorisevan väen läpi ja katseeni kiinnittyy mukavassa nojatuolissa istuskelevaan leppoisan oloiseen mieheen. Ari Strandén saapunut paikalle vaimonsa kanssa, ja on mielissään päivän annista. Ari painottaa hyvän elämän olevan hänelle tasapainoa ja asioita, jotka luovat hyvinvointia sekä itselle että muille. Arin harrastuksiin, työn ohella, kuuluu luonto ja kalastus. Hänen haaveena eläkkeelle jäädessä ovat matkustelu ja lomailu. Erityisesti tuttu ja turvallinen Kanariansaaret on matkakohde Arin mieleen.
Seuraavaksi pirteässä lilassa asussa vastaani kävelee Eila Elosuo-Valtari. Eila kertoo pitävänsä hyvän elämän salaisuutena onnellista perhettä ja terveyttä. Eläkkeellä oleva Eila elää aktiivista elämää, johon teatterissa ja konsertissa käynnit sekä matkustelu kuuluvat kiinteästi. Hän on juuri palannut miehensä kanssa neljän viikon Espanjan matkalta, mieluisasta lomakohteesta, johon pariskunta matkaa ilolla yhä uudelleen. Liikunta sekä kulttuuriharrastukset tuovat nautintoa elämään, ja Eila toivoo elämäänsä terveyttä, jotta hänen haaveensa, lastenlasten ylioppilasjuhliin osallistuminen, toteutuu.
Eila Nieminen kävelee haaveilevan oloisena vastaan vihreässä asussa. Hän on saapunut paikalle ystävänsä kanssa. Hänen reseptinsä hyvään elämään koostuu hyvästä terveydestä, ystävistä ja innostuneisuudesta oman hyvinvoinnin hoitamiseen. Eilan harrastuksiin kuuluu Asahi liikunta, jota hän on harrastanut jo 7 vuotta, kaksi kertaa viikossa. Pienen juttuhetken jälkeen huomaan, että Asahi on todellakin vienyt Eilan sydämen. Hänen innostuksensa saa minutkin kiinnostumaan lajin monipuolisesta annista ja Eila suositteleekin lajia kaikille. Asahi yhdistää liikunnan ja Eilan sosiaalisen elämän, sillä useat hänen ystävänsä harrastavat myös lajia. Eila harrastaa lisäksi lenkkeilyä, vesiliikuntaa sekä lukemista, ja haaveilee Espanjassa matkustelusta. Eilan hyvän elämän resepti on ilmeisen monimuotoinen, maukas aktiivinen elämä.
Päivän päätteeksi havahdun kahvilasta kuuluvaan iloiseen nauruun ja rupatteluun. Löydän sieltä kaverukset Marja-Liisa Vuorelan ja Vuokko-Liisa Kasarin. Kaksikolla on todella positiivinen tunnelma ja he keskustelevat iloisesti hyvän elämän saloista samalla kikatellen. Marja-Liisa kertoo, että hänelle hyvän elämän salaisuus on rauha itsensä kanssa ja kokonaisvaltainen levollisuus. Hänen koko olemuksestaan hehkuu levollinen ja tyytyväinen olo. Reseptiin kuuluu liikunta, ystävät ja lapsenlapset sekä kiitollisuus pienistä asioista ja hyvistä hetkistä – ”kuten tämä juuri nyt” täydentää Marja-Liisa. ”Huumori on tärkeää elämässäni. Se on tosi tärkeää”, Marja-Liisa painottaa. Ihanat valoisat ystävät ja loistavat, huumorintajuiset omat lapset tuovat elämään nuorekkuutta ja virkeyttä. Marja-Liisan salainen haave on mennä vielä naimisiin. Tämän sanottuaan hän purskahtaa nauruun ja tokaisee ”Älä sitä kirjoita, se oli vitsi!”. ”Haaveenani voisi olla matkustaa jonnekin kauas, vaikea sanoa paikkaa. Se voisi olla hiljainen rauhallinen paikka tai kaupungin vilinässä. Ja kaikkia haaveita ei välttämättä tarvitse edes toteuttaa. On suuri rikkaus nähdä erilaisia kulttuureja ja tavata erilaisia ihmisiä, eikö niin?” Marja-Liisa toteaa lopuksi.
Samassa pöydässä viihtyvä ystävä Vuokko-Liisa kiteyttää hyvän elämän salaisuuden viisaasti: ”Hyvässä elämässä pitää olla joku lähtökohta, ja kaiken A ja O on terveys. Itse edistän terveyttäni säännöllisillä elämäntavoilla, ja minimoin tietoisesti riskejä noudattamalla terveitä elämäntapoja ja olemalla varovainen liikenteessä.” Kysyessäni onko Vuokko-Liisalla vielä toteutumattomia haaveita hän nauraa ja sanoo ”Voi, niitä on monta. Minulla on aina jokin projekti päällä, mutta kun olen myös aina menossa, niin niitä on vaikea saada tehtyä loppuun!” Vuokko-Liisa kertoo innokkaasti valokuvauksen olevan niin ihana harrastus. ”Olen harrastanut sitä jo 50-luvulta lähtien. Sisareni aina nauraa, että yli 10-vuotta olen sanonut lopettavani, mutta se vain jatkuu ja jatkuu. Minkä intohimoille voi! ” Kuunnellessani Vuokko-Liisaa koen hänen elämän salaisuuden löytyvän aktiivisuudesta. Hänellä ei juurikaan taida joutohetkiä löytyä, mielikuvitus pitää pirteyden yllä.
Päivän päätteeksi minulla on tunne siitä, että jokainen haastateltavista elää todella hyvää elämää.
"He ovat kenties tiedostaen tai tietämättään löytäneet sen oman näköisen, maukkaan makuisen hyvän elämän salaisuuden ja reseptin itselleen."
Haastateltavien vastaukset eivät ensiksi yllättäneet minua, mutta tarkemman tunnustelun jälkeen huomasin miten kaikilla vastaajilla oli samankaltainen salaisuus hyvän elämän saavuttamiseksi. He pitivät itsensä virkeinä ja nuorekkaina yksinkertaisilla, mutta energisoivilla asioilla. Heillä kaikilla oli sosiaalinen elämä ja he liikkuivat jonkun harrastuksen myötä. Heillä oli haave tai haaveita, mutta niiden toteutuminen ei ole välttämättä se kaikista tärkein päämäärä. Tärkeämmäksi vaikutti nousevan se, että elämässä on tulevaisuuteen suuntautuvia tavoitteita. Ja mikä tärkeintä he kaikki osasivat nauraa ja hymyillä.
Hyvän elämän salaisuus ei siis olekaan niin syvälle kätketty, vai onko se? Tärkeintä on nauttia niistä pienistä hetkistä, joita elämä eteen tuo, ja arvostaa sitä mitä elämä jo on antanut. Ja täytyy myöntää, että hyvän elämän saavuttamisen yksinkertaisuus yllätti minut.
Katja Järventaka
Kirjoittaja vieraili syksyllä Hyvä elämä -messuilla ja heräsi pohtimaan hyvän elämän salaisuutta
Perustakaa ryhmäkoteja yksinäisille iäkkälle ihmisille. Nuorille on soluasuntoja, miksei vanhoille?
Siinäpä se. Ryhmäkoteja ja yhteisöasumista kaivataan mutta kuka niitä meille tarjoaisi? Yksityisen taholta ne ovat liian kalliita ja yhteiskunnan ei kannata rakentaa koska säästöt eli raha on tärkeämpää kuin ihmisen hyvinvointi. Pitäisi varmaan tästäkin asiasta nostaa hirveä haloo, että päättäjät ottaisivat asian vakavasti.
Yksi yhteisöasumista kaipaava
Hyvä ajatus! Olikohan muistaakseni Ruotsissa, missä tekivät niin, että yksinäisiä 60+ laitettiin asumaan yhdessä opiskelijanuorten kanssa. Vaan toimisikohan sekään malli...
Eikös noissa senioriasunnoissa ole ollut hyvää se, että on yhteisiä tiloja ja tarvittaessa toimintaa? Vaan jos on oikein yksinäinen, lähteekö sitä ohjattuun toimintaan? Niissäkin on vaarana sitten se, että on sellaista vähän naiviia se ohjelmallisuus.
Terveisin,
Leena
Tuo ohjelmallisuus taitaa olla haasteellista. Toisille riittää tuolijumppa, leikit ja laulut, toiset kaipaavaat vähän älyllisempää toimintaa. Ikäkin varmasti vaikuttaa siihen millaisia virikkeitä kukin kaipaa.
Itse en haluaisi asumaan opiskelijanuorten kanssa samaan "kolhoosiin", koskapa heidän elämäntyylinsä on hieman toistenlaista meihin 60+ asujiin verratuna, toki poikkeuksiakin löytynee. Nuoret voisivat käydä vierailuilla vapaaehtoisina auttamassa tai seurana olemalla tarpeen mukaan, se olisi vaan "rikkautta" molemmille osapuolille.
-mummo 65
Tuli vaan mieleen, että kuinka moni yksinäinen vanhus kuitenkaan ihan oikeasti haluaa muuttaa pois omasta kodistaan. Minulla kun vaan on sellainen tunne, että suurin osa haluaa asua siinä ikiomassa kodissa viimeiseen asti...näin ainakin vanhempani ja isovanhempani halusivat.
Toisekseen, vaikka ryhmäkoti luo turvallisuutta niin ei kai sielläkään asuminen ole yhtä auvoa. Ei ihmisen perusluonne miksikään muutu vaikka ikää tulee. Aina löytyy känkkäränkkä ihmisiä, kaikesta valittajia ja riidan haastajia, ihan kaikista ikäluokista. Pitäisikö sitten vanhoilla päivillään "jaksaa" heidän motkotuksiaan vai olisiko sittenkin paras yrittää pärjäillä omassa kodissa.
Olen itse vasta kuusikymmpinen mutta ajatuksena on yrittää pärjäillä kotona mahdollismman pitkään.
Lähipiirissäni olen saanut seurata kahden reilusti yli 80 vuotiaan yksinasuvan vanhuksen elämää ja asenteita. Edellisen kommentoijan näkemys on hyvin oikeaan osunut kotona asumisen halun ja vanhuksen luonteen suhteen. Itse olen 65 vuotias ja joudun jo puolisoni kanssa pohtimaan myös omaa tulevaisuuttani. Toinen vanhuksistamme pääsi vastentahtoisesti palvelutaloon ja on nyt äärimmäisen onnellinen. Toinen toivoisi pääsevänsä, mutta mahdollinen palvelutalopaikka on pitkän tien päässä.
Suurimpana ongelmana koen erityisesti yksinasuvan vanhuksen yksinäisyyden ja avun tarpeen. Nyky-Suomessa on mahdotonta järjestää riittävää seuraa ja apua ellei joku asu vanhuksen kanssa. Kun muistisairaus pahenee ja avuntarve lisääntyy, on vanhuksen tilanne todella paha.
Voimme hurskastella kotihoidon lisäämisellä ja kehittämisellä, mutta jatkuvaa läsnäoloa ja turvaa ei sillä tavalla voida turvata kenellekään. Siinä puhutaan pelkästä pintaraapaisusta. Ainoa ratkaisu mielestäni on palveluasuminen, jossa apua, seurantaa, aktiviteetteja ja seuraa on tarjolla ympärivuorokautisesti. Toki en ole tuonkaan ratkaisun suhteen sinisilmäinen, mutta kotona yksin odotteluun verrattuna tuo ratkaisu on kaikin puolin paras. Ratkaisun talous onkin sitten asia erikseen.
Englannissa aikoinaan toimi systeemi, jossa oli rakennettu yksiöitä ja pieniä kaksioita rivitalomaisesti, oisikohan niitä ollut 20 per yksikkö. Kaksioissa pystyi asumaan pariskunnatkin. Jokaisella oma ulko-ovi ja pikkuinen takapiha. Näissä yksiköissä oli joka huoneessa, sekä wc naru ja kello systeemi, jolla voi hälyttää paikalle apua jos jotain sattui. Palkattu henkilö joka valvoi näitä yksikköjä, voi valvoa jopa 3 yksiökköä toimistostaan käsin. Kun jonkun avun pyyntö sinne tuli, soitettiin ensin mikä hätänä, ja sen mukaan toimittiin, jos vastausta ei kuulunut, läti valvoja lkäymään asunnolla. Valvoja myös kävi soittamalla läpi yksiköt päivittäin, (tietysti jos joku on lomilla tms, se oli sitten jo kirjattu ylös) varmistaakseen kaikkien olevan kunnossa.
Jotain saman tyyppistä kaipaisi tännekkin, lämmön ja saunojen jne vuoksi systeemi olisi kait kerrostalo suomessa, valitettavasti koska silloin oma pikku piha jää pois. Ateriapalvelutkin voisi ostaa noin 60 hengelle jostain yksityisesti, jolloin tulisi hieman enemmän vaihtelua ruokiin jne.
Asunnoista maksettiin kohtuu hintaista vuokraa, ja tietysti noin 60-80 henkeä tavallaan maksoi valvojien palkat (24h vrk= 3henkilöä).