Kirjoitukset avainsanalla ruokaohje

Minä olen jotenkin rajoittunut tai konservatiivinen ihminen. Rajoittunut sillä tavalla, että en jaksa hyväksyä esimerkiksi sitä, että pääsiäisenä itäinen ja läntinen kulttuuri sotketaan toisiinsa, kun noidiksi pukeutuneet lapset kiertävät virpomassa. Virpomallahan nimenomaan karkotettiin noitia ja pahoja henkiä! Ymmärrän, mutta en hyväksy. Samaan kategoriaan kuuluu myös suoraan ulkomailta tulevien juhlien kopioiminen suomalaisiin käytäntöihin. Miksi ihmeessä meidän pitää juhlia Halloweenia, joka on meille tullut amerikkalaisessa muodossaan. Alkuperäinen kelttijuhla olisi ymmärtääkseni enemmän meidän Pyhäinpäivän kaltainen. Jotenkin vaan tunne pistää vastaan, että miksi meidän pitää ulkoa päin kopioida juhlatapojamme näinkin voimakkaasti. Miksi emme voi kehittyä juhlimisessamme omaan kansalliseen perinteeseen tukeutuen? Ehkä se on tällaisen pienen kansakunnan vitsaus. Mene ja tiedä. Itse olen kuitenkin enemmän Kekri-miehiä. Ja sytytän kynttilän Pyhäinpäivänä kuolleiden läheisteni muistoksi. Karkkia minulta on turha tulla ovelle pyytämään, ja kepposet keksin ihan itse.

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Olen innokas ruuanlaittaja ja mielelläni kokeilen erilaisia materiaaleja. Vakiokaupoissani ei liiemmin normaaliaikoina kurpitsoja näy, mutta nyt niitä on tiskit pullollaan! On kurpitsakoria, hokkaidonkurpitsaa, isoa ja pientä kurpitsaa. Niinpä tänään sitten päädyin kokeilemaan noilla omaishoitajan pakoretkilläni löytämääni soseutettua kurpitsakeittoa.

Venäläinen kana-kurpitsakeitto

1 keskikokoinen kurpitsa

2 hapahkoa omenaa

4 valkosipulin kynttä

3 keskikokoista perunaa

1 porkkana

1 litra kanalientä

1 sellerinvarsi tai pala juuriselleriä

1 rkl persiljaa ja tai nippu tuoretta

400 - 500 g broilerinlihaa

1 rkl ketsuppia

1 tl suolaa

2 tl currya

1 rkl basilikaa

Keitä litra kanalientä ja kiehauta kanapalat liemessä. Nosta lihat erilleen. 

Kuori ja pilko kurpitsa noin 2x2x5 cm kuutioiksi ja levittele uunipellille leivinpaperin päälle. Tee samoin omenoille. Kuori sekaan vielä valkosipulin kynnet. Paista uunissa 200 asteessa kunnes kurpitsa alkaa pehmenemään. 

Pilko perunat ja porkkana ja keitä ne pienessä määrässä kanalientä. Lisää loppuvaiheessa selleri ja persilja. Kun kaikki ovat pehmeitä, ota lihamylly esiin. Jauha lihamyllyllä ensin keitetyt kanapalat ja sitten kaikki kasvikset pienimmällä reikäkoolla. Lisää joukkoon ketsuppi, suola, curry ja basilika. Kaada vielä kaikki kanaliemi samaan astiaan ja soseuta loppuun sauvasekoittimella.

Kiehauta vielä kerran ja tarjoile parmesanraasteen ja krutonkien kera. Ja kaikkihan siitä tykättiin. Paitsi vaimo, joka ei ylipäätään tykkää keitoista. Kun vaivana on muun muassa appraksia eli tahdonalaisten liikkeiden vajaatoiminto, niin vaillinaisesta lusikkakäden koordinaatiosta johtuen keitto tahtoo tippua lusikasta ennen suuhun joutumistaan. Kannattaa kuitenkin kokeilla ja hyödyntää kauppojen normaalista poikkeava tarjonta.

No, sen verran annoin näille kauhujutuille periksi, että kun vapaaehtoista varusmiespalvelustaan suorittava tyttäremme tuli lomilla ystävänsä kanssa käymään, niin hirvittelin tyttöjä tarjoamalla tyttären kaverille ruotsalaisia hapansilakoita.

Hyvää Pyhäinpäivä-viikonloppua kaikille.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

Joensuu

cooking.snowman@gmail.com

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Blogiarkisto

Kategoriat