Lomat on sitten lusittu. Tämä päivä meni lähinnä sopeutumisessa. Aamupäivä meni sähköposteja lukiessa. Olihan noita kertynytkin. En nimittäin avannut kertaakaan loman aikana työsähköpostia. Vastaamiset ja mahdolliset toimenpiteet jätin suosiolla huomiselle ja ihmettelin iltapäivällä vain noin yleisellä tasolla, että mitähän sitä huomenna muuta tekisi. Tekemistä kyllä riittää, mutta tämä rytmin vaihdos on aina yhtä vaikeaa. Vaan kyllä se tästä jouluun mennessä alkaa taas sujua.
Monta vuotta minä laskeskelin innokkaana, kuinka pitkä aika vielä olisi, että pääsisi eläkeputkeen. Ja juuri kun alkoi olla lähellä, muuttivat pahalaiset sääntöjä. Mutta tänä keväänä oivalsin, että uudet säännöt eivät olekaan se suurin paha. Suurin paha on se, jos jään pois töistä tai eläkkeelle. Eli en enää ole työmarkkinoiden käytettävissä.
Silloin uskoakseni katoaa vaimolta henkilökohtainen avustaja, ja vaimo joutuu sietämään minua päivästä toiseen ja aamusta iltaan. Poislukien ainoastaan kerran kuukaudessa oleva omaishoitajan vapaa viikonloppu ja 65 ikävuoteensa saakka Kelan maksama laitoskuntoutusjakso. Tai ainakin näin minä olen ymmärtänyt. Eihän minua noin paljoa siedä kukaan! Tällainen ylisosiaalinen tyyppi kun joutuu sidotuksi kotiin, niin siinä kiukustuvat niin ukko kuin akka ja muu ympäristön väki. Tein periaatepäätöksen jatkaa työelämässä niin kauan kuin se on mahdollista. Että ei tässä auta loman jälkeenkään muuta kuin sopeutua!
Tänään tein sijoituksen tulevaisuuteen. Olin kesälomareissun jälkeen kaksi päivää siinä määrin puhki, että totesin kunnon kohotuksen ja ehkä painon pudotuksen olevan paikallaan. Ilmoittauduin crossfit-peruskurssille. Tuo työssä jaksaminen on kahdesta motivaattorista se pienempi. Suurempi on kahden vuoden päähän suunnittelemani pitempi moottoripyöräretki. Saa nähdä, kuinka onnistun...
Sitä odotellessa. Hyvää kesän jatkoa kaikille toivottaen
Pirhosen Ilkka
cooking.snowman@gmail.com
On aivan väärin olettaa, että eläkkeelle jäävät puolisot hoitavat tehtäviä, jotka kuuluvat yhteiskunnalle. Eläkeläisen tulee voida jo levätä itsekin, ja luopua suurista vastuista kuten vaikeasti sairaiden omaisten hoidosta. Pidä melua asiasta! Ehkä lakia ja vaatimuksia ehditään muuttaa ennen sinun eläkeikääsi!
Kiitos palautteestasi.
Juuri noinhan se on. Väärin mikä väärin. Se vaan se luopuminenkin osaa olla vaikeaa. Kun on vuosikausia pitänyt huolta lähimmäisestään, niin luopuminen ja puolison laitoshoitoon vieminen ei sitten niin helposti välttämättä käykään. Kyse lienee samasta asiasta, kun sanotaan, että muista pitää huolta myös itsestäsi. Helppo sanoa, mutta vaikea tehdä.
En toki kiellä, etteikö tässä omaishoidon kentässä esiintyisi törkeää vanhojen ihmisten hyväksi käyttöä. Ääriesimerkki, kun perhetuttumme lähipiirissä sokea toimi alzheimeria sairastavan miehensä omaishoitajana. Siihen onneksi viimein sosiaalityöntekijät älysivät puuttua.
Olen seurannut Sinua en jätä-blogeja ja arvostukseni kirjoittajaa kohtaan on korkealla. Hän on käynyt omat taistelunsa ja ihailtavasti valinnut omaishoitajan tien. Jokaisen kannattaisi lukea nämä blogit. Ilmatar
Tähän voisi heittää kysymyksen jotta jos sinulla vähänkin voimia riittäisi niin pystyisitkö laittamaan puolisosi laitoshoitoon vai hoitaisitko häntä itse kotona?
Nuo omaishoitajien lomapäivät pitäisi kuitenkin pystyä toteuttamaan ja niitä pitäisi olla huomattavasti nykyistä enemmän että arvokasta työtä tekevät eivät vallan uupuisi.
Ihan koko päiväksi Mökin muori antoi ajattelemista kysymyksellään. Jos täydellisen vastauksen kohdaltaan antaisi, se nielisi paperia.
Vuosien saatossa olen oppinut paljon. Ehdoton ajatukseni olisi hoitaa puolisoa kotona. Aika tekisi tehtäväänsä, ehkä hoidettava huononisi, ehkä minä väsyisin. riutuisin. Siinä vaiheessa olisin valmis tekemään muutosratkaisun. Olisin siis kypsynyt ymmärtämään, etten enää kykene hoitamaan. Sallisin itseni tehdä ratkaisun. eikä minulle jäisi jossittelevaa ajatusta. olisiko minun pitänyt vielä jaksaa. Elämän kulkua ei tiedä, hyvän mielen haluaisin säilyttää.
Täällä nettiystävämme kirjoitti, kuinka tuntuu hyvältä saada hoidettavalta mieheltään lämpimän katseen kiitokseksi. Jos hoidettavan ja hoitajan yhteys on tätä luokkaa, se antaa voimia ja haluja auttaa puolisoaan. Mitä muuta hyvää osaisimmekaan vanhana tehdä. Tiedän, että asiat eivät ole aina näin hyvin. Itse en ehtinyt olla omaishoitajana puolisolle kuin neljä päivää, en siis ole oikea ihminen kirjoittamaan. Silti olisin halunnut hoitaa häntä nämä kuluneet viisitoista vuotta, näillä esittämilläni ajatuksilla. Ilmatar
Kiitos Ilmatar suosituksista. Itse ei tule asiaa kovinkaan paljon tuolta kantilta ajateltua. Nimittäin asiat, joita yhtenä hetkenä pidämme poikkeuksellisina ja tavalla tai toisella jokapäiväisestä poikkeavina, muuttuvat kauan jatkuessaan arkipäiväisiksi ja tavanomaisiksi.
Mökin muori, tuo kysymyksesi on todella vaikea. Meitä ihmisiä on niin monenlaisia. Toisilla ei riitä voimia jatkaa sairaan puolison kanssa, toisilla ei taas riitä voimia lähteä. Jokainen tekee itse ratkaisunsa, ja se on useimmiten se paras ja oikea.
Omaishoitajien vapaapäivät pitäisi pystyä tosiaan kaikki pitämään. Meillä ei onneksi ainakaan vielä ole niiden kanssa ongelmia.
Luin näitä kirjoituksia ja Ilkan lause, että vaimo menettäisi henkilökohtaisen avustajan, jos Ilkka jäisi eläkkeelle. Minun mielestä ei niin käy, koska vammaisella on oikeus henkilökohtaiseen avustajaan, ja sellaisena ei voi omaishoitaja, tässä nyt puoliso , toimia. Oma mieheni on oikeutettu henkilökohtaiseen avustajaan, itse olen tänään jo oikea eläkeläinen. Henkilökohtaisen avustajan hankkiminen on kovin työlästä, asumme pienessä kylässä, julkista liikennettä ei ole ja yleensä avustajilla ei ole autoa eikä edes ajokorttia. Olen ratkaissut ongelman sillä että pystyn itse kuljettamaan miestäni Transporter - autolla , hänellä on vielä käsivoimia, joilla ponnistaa istumaan , kun pyörätuoli viedään aivan auton viereen. Toisaalta olen vaatinut fysioterapian hänelle, kaksi kertaa viikossa 1 tunti kerrallaan ja sinne kuljetuksen hoitaa invataksi. Fysioterapia tapahtuu n 18 kmn päässä meiltä. Hoidan miestäni nyt viidettä vuotta ja viime vuonna hänestä tuli sänkypotilas. Hän istuu joitakin aikoja pyörätuolissa, mutta hänet on siihen autettava, tasapaino on kokonaan pois ja kävelyssä onnistuu vain ne pari askelta, jotka vaaditaan sängystä tuoliin. Omaishoidon vapaat olen jotenkin päässyt hyödyntämään ja nyt syksypuolella olen ajamassa intervallihoitoa, koska kieltämättä olen ajoittain jo aika väsynyt. Mieheni ei puhu eikä voi niellä, mutta lightwriter ja erinomainen keskinäinen tunteminen auttaa tulkitsemaan häntä. Hänellä on näkö, muisti ja tuttujen tunteminen tallella ja parasta on hyvän musiikin kuuntelu kun sängyllä aikaa viettää. Voimia jokaiselle omaishoitajalle, P-kolli
Kiitos P-kolli,
tätä sanotaan vertaistueksi. Tuo näkemykseni henkilökohtaisen avustajan ja oman kotona olemisen välisestä yhteydestä perustui olettamukseen, ei tietoon. Ainakin minä, jos olisin kaupungilla töissä, yrittäisin saada asian tuolle mallille!
Ja mitä tulee puolison ymmärtämiseen, niin olen usein todennut, että elämässä tiukan paikan tullen on arvaamatonta hyötyä siitä, että on elänyt saman ihmisen kanssa vuosikymmeniä.