Kirjoitukset avainsanalla Karjala

Meitä omaishoitajia on hyvin monenlaisia, kuten kaikkia muitakin ihmisiä. Samoin on lukemattomia tapoja viettää omaishoitajan vapaita. Yksi pilkkoo innolla puita, toinen käy kalassa ja kolmas rapsuttaa puutarhaa. Yhteistä meille kaikille on, että haluamme lepoa ja irtautumista siitä omaishoitajan arjesta. Minun rentoutumiseni on Venäjän syrjäkylät ja -tiet. Ennen kiersin niitä moottoripyörällä, nyttemmin maastoautolla. Jos matka kulkee pitkin parempia teitä, kuljen yksin. Huonommat reitit menen turvallisuuden takia kaveriporukassa useamman auton voimin. Kun raja ylittyy, muuttuu tie, rakennuskulttuuri, kieli ja ajattelu. On vain se hetki. Ajatus on keskitettävä tiehen ja ympäristöön. Kotoiset murheet unohtuvat, ja pää lepää, vaikka kroppa joskus koville joutuukin.

Marraskuussa kävimme kavereiden kanssa kiertämässä Tolvajärven kautta kantatie R20 pitkin Suojärvelle ja sieltä Loimolan ja Kolatselän kautta Pitkärantaan ja Suojärvelle. Venäjällä tie luokitus kartassa ei kerro mitään. Se saattaa olla ihan millaisessa kunnossa tahansa. Meille sattui eteen kymmenien metrien vesilätäkköjä, joissa oli vettä 60-70 senttiä. Vesi ei maasturia haittaa, mutta pakkaskelissä se oli jäässä, ja jää ei kantanut autoa, mutta ei toisaalta rikkoutunut auton edessä. Ja ympärillä upottavaa suota. Tämä toi meille mukavaa harrastamista roppakaupalla. 

Värtsilästä Suojärvelle oli todellinen luontoretki.

Suojärven ykköshotellin yökerhossa saimme seurata venäläistä häiden viettoa. Slaavilainen vieraanvaraisuus tuli jälleen kerran hyvin ilmi. Useita kertoja meitä pyydettiin liittymään joukkoon, ja vain vaivoin saimme perusteltua, että aamulla pitäisi taas olla tien päällä. Lopulta onnistuimme kuitenkin, ja aamulla matka jatkui kohti Sortavalaa hieman siellä sun täällä koukkaillen.

Näiden kuvien ja tunnelmien myötä haluan toivottaa kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja antoisaa uutta vuotta 2017.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

Joensuu

cooking.snowman@gmail.com

 

 

Kommentit (1)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös tämä retki. Viime yö Rantatalossa oli hyvä. Aluksi hieman arvelutti, kun lakanat olivat ihan selvästi edellisen kävijän jäljiltä. Kun otin pussilakanan peitosta erilleen, niin peitteessä oli jonkun aiemman kävijän aikaansaamia tahroja. Pyhästi päätin maksun yhteydessä mainita, että jos täyden hinnan maksaa, niin odottaa hieman enemmän. Yön nukuin luonnon hiljaisuudessa kuitenkin kuin tukki - ensimmäistä kertaa reissun aikana. Mutta kun aamulla kolmannen kerran pyysivät kotiinsa kahville, suostuin. Ja samalla vastaan iskenyt ystävällisyyden vyöry hautasi kaikki edellisen illan ajatukset. Vasili-isännän kanssa löysimme aimo joukon vanhoja yhteisiä ystäviä. Ja paikkaa pyörittävä emäntä oli itse ystävällisyys. Joskus muutamakin hyvä sana pyyhkii pois isonkin mielipahan!

Päätin vielä pyörähtää Haapalammin vanhan kolhoosin peltoja ihmettelemässä ja samalla kuvaamassa navetoita. Kolhoosin alueella olisi Aki Kaurismäelle ja Ville Haapasalolle hyvät kulissit johon maaseutuprojektiin.

Navetan seinustalle oli leiriytynyt kaksi asuntovaunuporukkaa nauttimaan maaseututunnelmasta. Navetasta pikkuhiljaa tihkuva lannan sekainen vesi antoikin nautiskelulle varsin autenttisen lisänsä. Mukavia nuoria ihmisiä olivat, kun kävin juttusilla.

Sortavalassa poikkesin vielä tuliaiset ostamassa ja sitten suuntasinkin kohti rajaa. Matkalla poikkesin Ruskealan Louhospuistossa, jossa käy vuosittain lähes satatuhatta turistia.

Heti ostettuani lipun, alkoi kova sade. Se kesti kuitenkin vain hetken, ja jätin säästösyistä kahden euron arvoisen sadetakin ostamatta. Sehän oli vain kuuro, joka meni jo ohi. 

Aluetta kiersi useita opastettuja ryhmiä. Heti tämän ryhmän tavattuani alkoi koko kesän kovin rankkasade. Näkyvyys 20 metriä! Juokseminen oli turhaa, joten hetken kuusen alla kyyhötettyäni kävelin rauhallisesti erääseen luolaan sadetta pitämään. Arvatkaa vain, olinko yksin! Loppukierroksesta oli litimärkänä hieman maku pois ja suuntasinkin pikaisesti kohti lämmittimellä varustettua autoa ja kohti rajaa.

Puikkolassa, 12,5 kilometriä ennen rajaa, pysähdyin vielä piipahtaakseni eläkkeellä olevan inkeriläismies Ahosen pihassa. Ahonen vanhaan kolhoosilta vapautuneeseen rakennukseen rakentanut 16 vuotta sitten eläkkeelle jäätyään kotinsa ja kodin yhteyteen pienen majatalon. Ja kerännyt pihan koristeeksi kiviä. Kannatti jälleen pysähtyä.

Vielä Jänismäellä Kolmas-baarissa lounas ja rajalle. Ylitys sujui ongelmitta ja matka oli onnistuneesti tehty. Kiitos, että jaksoit seurata mukana.

Mutta vielä se päivän video.

Lisää valokuvia tästä linkistä.

Ja kuten konserteissakin se encore taputetaan, niin minäkin ilman taputuksia saamani palautteen innoittamana lataan vielä kartan, jossa näkyy reitti, majapaikat ja merkittävimmät kohteet. Sekä tietysti yhteystiedot ja mahdolliset hinnat paikoista, joista ne pystyn kertomaan.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

Joensuu

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 | 

Hieno matkakertomus, onko tarkoitus tehdä oikein printtiversio?  Kaikilla ei ole tätä läppäriä tms ja varmasti vieläkin elää ihmisiä, jotka muistavat noitakin paikkoja, ovat varmaan n. 90 vuotiaita. PKolli

Ilkka Pirhonen
Liittynyt3.6.2014

Hyvä Pkolli, minä olen vain vaivainen blogikirjoittaja. Ne ovat toimittajia, jotka paperiversioihin kirjoittavat. Kiitos kuitenkin mieltä hivelevästä ajatuksesta. 

Nuo matkan paikathan on kahden viimeisen päivä paikkoja lukuun ottamatta aina olleet Venäjää. Pitkärannasta eteenpäin matkani pyöri entisellä Suomen alueella.

Hanhiemo
3/5 | 

Upea kertomus matkastasi.  Mennen tullen asiaa ja kuvakulmia oli enemmän kuin Ville Haapasalolla ja Ossi Käellä konsanaan.  Jos he matkan pituudessa voittavat niin asiaa ei ole likikään niin paljon kuin sinulla. Kiitos.

Tänään olisi jo hyvin ehtinyt ajella kotiin Joensuuhun. Matkalla on kuitenkin ollut niin mukavaa, että päätin venyttää vielä yhdellä päivällä ja yöpyä Sortavalassa. Onhan konserteissakin tapana taputtaa se encore! Olkoon huominen minun encoreni. Monesti olen kuullut puhuttavan Kinnermäen eli karjalaksi Kinerman kylästä. Moottoripyöräretkillä on kuitenkin ollut aina jonnekin niin kiire olevinaan, että risteyksen kohdalla olen vain painanut kaasua. Nyt päätin piipahtaa kylässä.

 

Heti kylään päästyäni pihalla leikkimässä oleva poika alkoi juttelemaan puhtaalla suomen kielellä! Ilmeni, että vanhemmat olivat muuttaneet kylästä Helsinkiin ja poika oli mummolassa. Kylässä ei ollut nettiyhteyttä eikä kännyköilläkään ollut verkkoa. Kuulemma vähän tylsää. Paikallinen leikkikaveri taasen totesi, ettei haittaa! Tuossa alla olevalla videolla totean, että kylä on nähty varttitunnissa. Niin se olikin, kunnes päätin käydä aitan ylisillä kahvilla. Kahvilan myyjä tervehti jälleen puhtaalla suomen kielellä. Tällä kertaa Oulun murteella. Kahvin myytyään kertoi, että äiti voisi pitää opastetun kierroksen kylään tuhannen ruplan eli reilun 14 euron maksua vastaan. Päätin lähteä leikkiin mukaan. 

Paikallisen neidon ottama kuva minusta oppaanan toimineen Olga Gokkojevan kanssa. Taustalla näkyvä paidaton mies on paikallinen kehitysvammainen, jolla on ihastunut vöihin. Harmi, ettei ollut housuissa vyötä, mielelläni siitä olisin luopunut, sillä kuten kuvasta näkyy, alan pian tarvita henkseleitä.

Siinä menikin sitten lähes pari tuntia, kun vielä virallisen esittelyn lisäksi löytyi oppaana toimineen Olga Gokkojevan kanssa yhteisiä tuttuja. Minulle uusi tieto yleensäkin Venäjän historiasta oli, että Karjalassa ja Arkangelin läänissä ei ollut tsaarin aikaan maaorjuutta, kuten ei ollut Suomessakaan. Kirkon historia oli mielenkiintoinen, sillä vallankumouksen myötä kirkko haluttiin muuttaa nuorisotaloksi. Yksi vanha nainen kuitenkin oli niin rohkea, että asettui vastustamaan ajatusta ja pian koko kylä oli hänen takanaan. Kirkkoon ei tullut nuorisotaloa. Sen sijaan se päätettiin purkaa! Purkamisen ajan koitettua kaikki kyläläiset poistuivat erämaahan, koska eivät halunneet osallistua toimitukseen. Purkajat päättivät kaataa ensimmäisenä kauniin kellotornin. Tornin kaatumisesta syntyi niin kova pamahdus, että purkajat pitivät sitä jumalan merkkinä ja jättivät purkamisen sikseen. Kirkko pelastui. Jos oikein ymmärsin, suomalaismiehityksen aikaan kellotapulin tilalle rakennettiin nyt videolla näkyvä matalampi etuosa. Jos muitan väärin, niin korjatkoon joku, joka tietää paremmin. 

Pitkän ja antoisan esittelykierroksen jälkeen pääsin vielä naapurikylän tyttösen kanssa keinumaan. 

Hollantilainen Arthur van der Lee osallistui pyörämaratonille.

Kylässä oli myös 1200 km pituisen pyöräilymaratonin tarkistuspiste. Olin tavannut jo Nuosjärvellä (ven. Groznozero) kuvassa näkyvän veikeän hollantilaisen. Kaveri valitteli, että hän jää joka paikkaan suustaan kiinni. 

Kolatselässä pysähtyessäni paikallinen nuorimies pyysi päästä valokuvattavaksi. Kolatselkään piti pysähtyä, kun ohjaus muuttui yht'äkkiä järkyttävän jäykäksi. Säikähdys oli melkoinen, kun oikean puolen pyöräkotelosta löytyi öljyroiskeita! Tarkempi auton alla piehtarointi kuitenkin paljasti, että öljy ei ole autosta. Samalla selvisi myös, että ohjaustehostimen hihna veteli viimeisiään. Onneksi pääsin Sortavalaan. Tästä on lyhyt matka Suomeen vaikka jäykemmälläkin ohjauksella.

Mutta takaisin tien päälle. Kinnermäen jäätyä taa suuntasin kohti Pitkärantaa, jossa oli tarkoitus käydä syömässä. Sunnuntaipäivä kun oli, niin ei enää illan suussa ollut kumpikaan ateriapalveluita tarjoavista paikoista auki. Dlinnyi Bereg -hotellista (Pitkäranta -hotelli suomeksi) olisi saanut shashlikeja, mutta kiintiö oli täynnä. Suuntasin Läskelään, jossa tiesin olevan hyvän ruokapaikan, enkä pettynytkään. Ruoka tuli nopeasti ja oli hyvää. Matkan varrella soitin Sortavalaan Rantatalo-majataloon, jossa emäntä puhuu hyvää suomea. Yksi vapaa paikka löytyi ja rantasaunakin järjestyy. Tein varauksen, vaikka yöstä tulikin koko reissun kallein. Jokainen reissu täytyy aloitta ja lopettaa räyhäkästi.

Ja lisää kuvia löytyy täältä.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

Joensuu

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (0)

Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Blogiarkisto

Kategoriat