Kirjoitukset avainsanalla hoitokoti

Tämä kevät tuo elämääni jälleen jossain määrin uusia asioita. Vielä en ole kaikkien osalta muodostanut kantaani, onko kyse hyvistä vai huonoista muutoksista. Periaatteessa olen aina ollut muutoksen kannalla, sillä se pitää mielen virkeänä. Suurimmat muutokset tulevat olemaan Pohjois-Karjalaan muodostettu uusi sosiaali- ja terveydenhoidon maakunnallinen kuntayhtymä, vaimon käyttämän perhekodin sulkeutuminen ja oma ansiosidonnaisen loppuminen. Kaikkiin näihin liittyy pieni etukäteisjännitys, mitähän tässä oikein on tulossa.

Olen aina ollut tasa-arvon kannattaja ja niinpä näen tuon maakunnallisen sote-uudistuksen periaatteessa hyvänä asiana. Tähän saakka on käytännössä lähes joka kunnassa voinut olla omat käytäntönsä omaishoidon kriteereiksi. Tämä on toiminut eriarvoisuutta lisäävänä, sillä jollain paikkakunnalla on saanut omaishoitajan statuksen kriteereilla, joilla se on toisella paikkakunnalla jäänyt saamatta. Eihän tuo status sinänsä mitään lisäarvoa elämään tuo, mutta kun viralliset omaishoitajat saavat omaishoidon tukea. Rahaa. Ja tällä rahalla voi sitten helpottaa sitä omaishoitajan arkea. Minä esimerkiksi olen käyttänyt osan omaishoidon tuesta siihen, että olen palkannut siivoojan. Kun nyt siirrytään isompaan yksikköön, on entistä isompi joukko ainakin keskenään tasavertaisessa asemassa omaishoidon suhteen. Jollekin se tietää oman tilanteen huononemista, toisille ennallaan pysymistä. Sillä tavalla olen pessimisti, että en usko sen tuovat parannusta kovinkaan monelle. Oman uuden omaishoidon tukihakemukseni jätin jo viime vuoden puolella. Nyt sitten odottelen päätöstä helmikuun loppuun mennessä. Silloin loppuu nykyisen sopimuksen voimassaolo. Muuta ei oikein ole tehtävissä, sillä ainakaan minä en tiedä, kuinka asiaan enää voisi vaikuttaa.

Ja omaishoitajan statukseen liittyvät myös lakisääteiset omaishoitajan vapaat. Niitä on järjestettävä omaishoitajalle lain mukaan kolme vuorokautta kuukaudessa. Vapaa voidaan muutamalla eri tavalla. Vaimon kotiuduttua aikoinaan sairaalasta ei ollut tarjolla soveltuvaa paikkaa, jonne hänet olisi voinut viedä vapaideni ajaksi. Vapaan voi onneksi järjestää myös palveluseteleillä siten, että palveluntuottajayrityksestä kävi tyttö kuusi kertaa kuukaudessa neljä tuntia kerrallaan kotonamme. Minä voin näinä aikoina irtautua hoitovastuusta. Niin oudolta kuin se ehkä kuulostaakin, tämä järjestely vastasi lainlaatijan kirjoissa tuota kolmen vuorokauden vapaata. Jossain vaiheessa säännöt muuttuivat ja mentiin neljään kertaan kuukaudessa. Kolme vuotta sitten toivuttuani melkein hengen vieneestä keuhkokuumeesta sanoin, että nyt on löydettävä toinen vaihtoehto. Se löytyikin varsin helposti. Pohjois-Karjalaan oli tullut vuosien mittaan uusia perhehoitokoteja. Perhehoitokodissa hoitaja ottaa ihmisiä kotiinsa hoidettavaksi. Tällä järjestelyllä olemme menneet viimeiset kolme vuotta ja olleet todella tyytyväisiä. Järjestelyssä on on vain sellainen huono puoli, että perhehoitajat palavat loppuun. Syytä en tiedä, mutta jossakin on vikaa, sillä jo toinen perhehoitaja kolmen vuoden sisällä on ilmoittanut lopettavansa joko kokonaan tai viikonloppuina toimimisen. Ja jälleen olemme siinä tilanteessa, että jäljelle jääneet eivät oikein istu vaimon pirtaan!

Jälleen avuksi löytyi palveluseteli. Sillä saamme ostaa hoitokodista hoitovuorokausia. Hoitokoti eroaa perhehoitokodista siinä, että se toimii yritysmuotoisena ja siellä kaikki ei toimi yhden ihmisen varassa. Hoidettaviakin on toki enemmän. Jälleen kerran ajatus tuntuu aivan hyvälle. Hoitokodissa on tilaa enemmän kuin tavallisessa kodissa. Tämä taas mahdollistaa vaimolle enemmän itsenäistä liikuskelua päivän mittaan. Ei tarvitse koko aikaa istua televisiota katsomassa. Ja ihmisiäkin on enemmän, mikä puolestaan tarkoittaa enemmän ja monipuolisempaa seuraa sosiaaliselle vaimolleni. Mutta tässä kohtaa alkavat positiiviset jutut vähetä. Hoitokoti nimittäin hinnoittelee omilla kriteereillään hoitovuorokauden hinnan, ja kaupunki määrittelee palvelusetelin sisältämän maksusitoumuksen arvoksi €100 per hoitovuorokausi. Mahdollisen erotuksen maksaa sitten asiakas. Emme ole vielä käyneet tutustumassa tarjolla olevaan vaihtoehtoon, mutta olen ymmärtänyt, ettei tuo erotus kovin iso ole. Mutta silti, vaikka rahat nyt ja minulla riittäisivätkin, niin kuka takaa, ettei järjestelmälle käy kuten sairausvakuutuksen Kela-korvauksille. Todellinen maksettava hinta ja saatava korvaus ovat kaukana toisistaan. Toivotaan, että olen turhaan huolissani, mutta se on varmaa, että ei tämä ainakaan lisää ihmisten samanvertaisuutta. Se saa, kenellä on rahaa, taitaa olla monessa paikkaa tulevaisuuden henki.

Ja lopuksi, se työnteko! Olen viimeiset kaksi vuotta etsinyt itselleni kärppänä töitä. En ole ollut valikoiva, sillä puotipojan ja projektipäällikön väliin on mahtunut monta ammattinimikettä, joita olen yrittänyt. Vaan ei ole tärpännyt. En toki ole sohvan pohjalla notkunut, kuten stereotypia meidät pitkäaikaistyöttömät esittää. Olen yrittänyt pitää ammattitaitoani yllä tekemällä ihan pieniäkin hommia, mitä on kohdalle osunut. Tällä tarkoitan muutaman tunnin kestäviä pikkutöitä. Kerran valitin työvoimatoimiston virkailijalle, että kun teilläkin on paikkoja auki, mutta haastatteluun edes ette kutsu. Sen sijaan soittelette välillä, että ootko töitä etsinyt. Pienen keskustelun jälkeen virkailija myönsi, että valitettavasti ikärasismi taitaa juhlapuheiden ulkopuolella ulottua heidänkin organisaatioonsa. Kertoi kyllä senkin, ettei itse ole näiden asioiden kanssa missään tekemisissä. Nyt minä sitten aidon innostuneena odotan, että kunta työllistää minut johonkin. Siihenhän heillä on lain mukainen velvollisuus. Minusta tulee velvoitetyöllistetty, ellei sitten tule jotain viimehetken ihmepelastusta. No, sekin on tyhjää parempi. Kahden vuoden kotona olo on kyllä kasannut patoutunutta intoa vaikka muille jakaa. Silti hieman tuleva jännittää.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

Joensuu

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (1)

Susaanna
1/1 | 

Hei oletko ajatellut, että voisit olla ala- tai yläasteella sijaisena? Saattaisit olla aika hyvä sijainen, jos voipi näin vakilukijana pohdiskella. Joskus saattaisi olla parin päivän sijaisuus, mutta aika äkkiä hyvä sijainen saa pidempiäkin pätkiä. Palkasta ja siitä, miten sitten kotiarki pyörisi, en osaa mitään arvailla, mutta jospa voisit pohtia asiaa. Aikuisia, vakaita miehiä olisi kouluissa mukava olla enemmänkin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Blogiarkisto

Kategoriat