Mitä se omaishoitajuus oikein vaatii tai edellyttää? Sitä ei aina kysytä suoraan, mutta silti sen voi hyvin usein rivien välistä lukea. En minä tiedä. Ainakaan noin yleisellä tasolla. Sosiaalityöntekijöillä on omat kriteerinsä. Joku käyttäytymistieteilijä löytää omat juttunsa. Kuitenkin jokainen tapaus on yksilöllinen ja riippuu toisaalta ihmisten taustoista ja toisaalta hoidettavan tilanteensa. Minulla on kokemusta vain  tästä omasta tapauksestamme.

Vasta vaimoni sairastuttua tajusin syvällisesti, mitä tarkoittaa, kun sanotaan, että minä rakastan sinua. Ja sitä rakkautta todella tarvittiin alussa, kun päätöstä omaishoitajuudesta tein. Tunsin rakastavani vaimoani ja ilmiselvästi näin hänen tarvitsevan minua enemmän kuin koskaan aiemmin. Minulle ei mikään laitos ollut missään vaiheessa edes vaihtoehto. Eli tunnepohjalta lähdettiin alkuun, ei järjellä perusteltuna.

Seuraavassa vaiheessa vaatikin sitten monenlaista järjestelykykyä ja kokonaisuuksien hahmottamista. Kokonaisuuden hallinnan kannalta koin pari asiaa ylitse muiden. Ensinnäkin kaikki syntyvät paperit piti laittaa mappeihin asiayhteyksiensä mukaan ryhmiteltyinä, että ne löytyivät silloin kun tarvitsi. Lisäksi pyörää ei tarvinnut keksiä uudelleen eli edellisen vuoden hakemuksia ja muita lomakkeita voi käyttää uutta kirjoittaessa mallina. Toiseksi oli erittäin tärkeää kirjata itselle ylös, mikä virkailija hoitaa mitäkin asioita. Ihan nimet ja puhelinnumerot ylös laittaen. Näin välttyi monelta väärinkäsitykseltä ja väärältä soitolta. Ja tietysti kärsivällisyys ja oma sopeutumiskykyään eivät olleet pahasta alkuvuosina. Onneksi minulla niitä oli. Ja kaiken pohjalla hyvä fyysinen kunto, että jaksoi vääntää arkea eteenpäin.

Nyt tätä touhua on jatkunut pian kahdeksan vuotta. Välillä tuntuu, että kova luonto on paras luonteenominaisuus. Vaatii välillä aika tylyä ja kovaa luonnetta olla auttamatta. On kuitenkin usein sen autettavan avh-kuntoutujan edun mukaista, että saa tehdä itse. Toinen kohta, missä luonteenpiirre tulee esille, on riidat. Jos on puolison kanssa riidellyt hänen terveenä ollessaan, todennäköisesti joutuu riitelemään myös sairastumisen jälkeen. Meillä afaattinen vaimo ymmärtää noin 90 prosenttia puhutusta, muttei pysty itse puhumaan ollenkaan. 90 prosenttia on riittävästi, jotta ymmärtää olla eri mieltä. Mutta tuo kymmenen prosenttia aiheuttaa sen, että vaikka miten päin asiaa selittäisi, niin viesti ei mene perille. Tämä toimii niin rauhallisesti tavallisista asioista keskusteltaessa kuin riidoissakin. Kun riitatilanteessa sitten ajatus jumittuu pyörimään kehää, onkin tilanne tosi kelju. Vaatii todella vahvaa luonnetta kuunnella toisen huutoa ilman sanoja muutama tunti. Ja silti sen jälkeen todeta, että minä rakastan sinua ja autan sinua mielelläni.

Tämmöistä tänään. Onneksi on keksitty Kelan laitoskuntoutusjaksot. Ne ovat kuin lomaa omaishoitajalle. Taidan olla sen tarpeessa - loman. 

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat