Marraskuu on englanniksi November, ja australialaisen hyväntekeväisyyshankkeen mukaisesti myös Movember. Movember-nimitys tulee siitä, että viikset ovat englanniksi moustache. Ja marraskuun aikana Movember-kampanjaan osallistuvat miehet kasvattavat viiksiä sekä keräävät rahaa eturauhas- ja kivessyövän tutkimukseen. Samalla tehdään tunnetuksi näitä sairauksia sekä terveen elämän ja oman terveyden tarkkailun tärkeyttä.

Kampanjan suomalaisilta nettisivuilta löytyy tietoa molemmista sairauksista sekä vinkkejä terveeseen elämään. Eturauhassyöpä on yleisin suomalaisten miesten syöpä. Siihen sairastui vuonna 2012 maassamme yli 4600 miestä. Samana vuonna kyseiseen syöpään kuoli 855 henkeä. Eturauhassyövän riski kasvaa iän myötä, ja sitä todetaan yleensä yli 50-vuotiailla miehillä. Valtaosa syövistä on täysin oireettomia, mutta laajalle levinnyt syöpä voi aiheuttaa oireita, kuten virtsaamisongelmat, verta virtsassa, heikentynyt erektio tai kivulias siemensyöksy. Jos syöpä löytyy siinä vaiheessa, kun se on vielä paikallinen, on myös parantumisennuste hyvä. Lähes kaikki potilaat ovat elossa vielä viiden vuoden kuluttua diagnoosista. Sen sijaan, jos syöpä on levinnyt laajemmalle, on ennuste olla elossa viiden vuoden kuluttua vain 50 prosenttia.

Siinä, missä eturauhassyöpä on vanhempien miesten vaiva, on kivessyöpä tyypillisesti nuorten miesten sairaus. Suomessa diagnosoitiin vuonna 2012 Movember-kampanjan nettisivujen mukaan 148 kivessyöpätapausta. Tyypillinen sairastunut on 35 vuotias. Ennuste on potilailla varsin hyvä, sillä 96 prosenttia sairastuneista on elossa vielä viiden vuoden kuluttua diagnoosista. Kyseinen syöpä ei aiheuta kovin suuria oireita, mutta jos kiveksessä esiintyy turvotusta, koon tai muodon muutoksia tai kipua, kannattaa hakeutua tutkimuksiin. 

Minä liityin Movember-kampanjaan myötätunnon osoituksena. Kollegani ja hyvä ystäväni ilmoitti kaksi viikkoa sitten saaneensa kuulla lääkäriltään eturauhassyöpädiagnoosin. Vielä ei ole tietoa, onko kyseessä paikallinen vai laajalle levinnyt tapaus. Tällaisessa tilanteessa me tunneköyhät miehet olemme usein varsin hampaattomia. Työkavereiden kanssa päätimme osoittaa myötäelämistämme osallistumalla omana joukkueena kampanjaan. Tavoitteena on saada komea ryhmäkuva viiksekkäistä uroista kuun lopussa. Ja tässä välillä kerätä muhkea summa rahaa tutkimustyön tukemiseen.

Movember-kampanjan yhteistyökumppanina toimii Suomessa Suomen Syöpäsäätiö. Kampanjaan voi osallistua lahjoittajana, vaikkei viiksiä kasvattaisikaan. Joukkueemme, Puutalon pojat, on jo päässyt keräystyössään hyvään alkuun. Pieni lisä ei kuitenkaan tekisi pahaa.

Ilkka Pirhonen
omaishoitaja
cooking.snowman@gmail.com
Movember-profiili: Ilkka Pirhonen

Tekstin lähteet: fi.movember.com ja www.miesklinikka.com

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla