Vakuutuskauppiaat ovat olleet viimeaikoina kovin aktiivisia. Toissapäivänä kävi ammattiliiton käyttämän vakuutusyhtiön edustaja tarkistamassa vakuutusturvaamme. Kilpailutan vakuutuksiamme sen verran ahkerasti, että en pitänyt koko tuokiota kovin tärkeänä. Viime viikolla jouduin kuitenkin soittamaan yhtiöön tilatakseni viisumia varten todistuksen matkavakuutuksesta. Puhelimessa tyttö lupasi lähettää todistuksen, mutta sitten alkoi myyntityö. Meidän edustaja voisi käväistä luonanne tarkistamassa perheenne vakuutusturvan ja laskemassa tarjouksen vakuutuksistanne. Aikani väitin vastaan, mutta lopulta annoin periksi, ja sovimme tapaamisajan. Toissapäivänä edustaja sitten kävi. Olihan se tarjous kolme euroa edullisempi kuin nykyinen, mutta en kuitenkaan vaihtanut vakuutuksia uuteen yhtiöön.

Eilen sitten soi vaimon puhelin. Kuuntelin, kun vaimon henkilökohtainen avustaja vastaa puhelimeen. Joo, kyllä on hänen puhelimensa, mutta hän ei sairautensa takia pysty puhumaan. Hetki hiljaista, ja sitten jatkuu. Niin, hänen miehensä hoita tällaisia asioita. Hän on juuri nyt paikalla, joten voin yhdistää hänelle. Tässä vaiheessa minä luulin, että kyseessä on puhelinmyyjä, joka kauppa jotain autolehteä tai vastaavaa. Ehkä bampukalsareita kestotilauksena. Avustaja tuo hymyillen vaimon kännykän minulle. Ja minulle iski Uuno Turhapuro -henki päälle!

Johtaja Pirhonen, vastasin hyvin virallisesti. Hyvää päivää, minä olen Sejase Vakuutusyhtiöstänne päivää. Minä varsinaisesti kyllä soitin vaimonne vakuutusasioissa, mutta kun tämä nyt satuttiin yhdistämään teille ja te kuulemma hoidatte hänen asioitaan, niin olisinko aivan pikkuhetkisen voinut teitä vaivata? Voinhan minä. Tajusin, että tuo aloitukseni ei ihan sattunut kohdalleen, mutta pidin sitten koko puhelun ajan virallisen oloisen ja kirjakieltä puhuvan roolin päällä. Nainen kävi hyvin nopeasti, kohteliaasti ja yhtään tyrkyttämättä asiansa läpi. Olisiko voitu tarkistaa perheenne vakuutusturva? Kerroin, ettei nyt anna aihetta. Puhelu päättyi ennen kuin se oikeastaan oli ehtinyt alkaakaan. Soittajalla oli koko ajan sellainen ylikohtelias asenne, etten minä vain nyt häiritse teitä enempää, kuin on ihan välttämättä tarpeellista. Ja vielä lopettaessaan pahoitteli häiriötä. Summa summarum: en ole eläissäni saanut noin kohteliasta puhelua keneltäkään, jolla on ollut tarkoitus myydä minulle jotakin!

Mitä tästä opimme? Minä ainakin opin sen, että emme ole tasa-arvoisia toistemme edessä. Emme edes me, jotka olemme koko ikämme täällä eläneet. Koulutus vaikuttaa, titteli, asema, oppiarvo ja se, miten olemme pukeutuneet tai miten puhumme. Naamani väristä en puhu mitään. Tulevaisuus näyttää kuitenkin vahvasti sellaiselta, että joudumme entistä enemmän kohtaamaan ihmisiä, jotka ovat erilaisia kuin me itse. Halusimme sitä tai emme. Onkin korkea aika opetella hyväksymään erilaisuutta. On hyvä oppia tunnustamaan, että katsoimmepa sitä nenänvarttamme pitkin ylöspäin tai alaspäin, niin ihminen on aina ihminen riippumatta oppiarvosta, tittelistä, rodusta tai syntymämaastaan. Se, miten hän meihin suhtautuu, riippuu pitkälti myös meidän käytöksestämme.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (0)

Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Blogiarkisto

Kategoriat