Niinhän se kesä sitten viimeinkin kääntyi loppupuolelle. Kesäähän on vielä jäljellä, mutta lomat tuli itse kullakin lusittua ja isommat kiireet alkavat rauhoittua. Se tarkoittaa, että pian on syksy. Yritettiin elää vaimon kanssa mahdollisimman normaalia kesäelämää. Osin kumpikin tahoillamme, osin yhdessä. Vaimo ei ymmärrettävästi isommin kerro Kruunupuiston laitoskuntoutusjaksosta - sen kertoi minulle, että kerrankin oli mukavaa. Minä jo tuosta omasta retkestäni kerroinkin. Yksi kesän kohokohtia oli Ilosaarirock ja Volbeat. Volbeatista vaimo on tykännyt käytännössä koko sairastumisensa jälkeisen ajan.

Kuten jo tuossa keväällä kerroinkin, niin konserttia odottelimme hiukan kaksijakoisissa tunnelmissa. Vaimo oli innoissaan. Ja minä jännitin. Omat mielikuvat rockfestareilta kun olivat 70-luvulta. Umpikänniä, agressiivista käytöstä, tyhjiä viinapulloja jne. Miten ihmeessä pärjään vaimon kanssa, vaikka laitan hänet pyörätuoliin?! Päädyin ennakkovalmisteluissa hyödyntämään joukkovoimaa ja hyvää valmistautumista. Joukkovoimalla tarkoitan, että päätin pyytää mahdollisimman suuren joukon ystäviä mukaan. Ja ottaa selvää tapahtuman järjestelyistä.

Ensimmäinen ilon aihe oli, että pyörätuolia käyttävä saa viedä avustajan ilmaiseksi alueelle. Niinpä varusmiespalvelusta suorittava tyttäremme pyysi maanantaipäivän vapaata palveluksesta ja lähti äitinsä avuksi. Win-win-tilanne, molemmat voittivat - tai niin kuin naapurimaassa sanotaan: popeda-popeda-tilanne. Lisäksi kolme perhetuttuamme oli tulossa mukaan, joten joukkovoima tuntui olevan kohdillaan. Ennakkotiedustelun tuloksena sain vielä tietää, että pyörätuoliväelle on ihan oma korotettu katsomolava esiintymislavan edessä. Hyvältä alkoi kuulostaa, mutta silti jännitti. Käyhän Ilosaari-rockissa 30000 festarivierasta eli kyse ei ole mistään pikkutapahtumasta ja Volbeat on tilaisuuden pääesiintyjä.

H-hetken koittaessa kokoonnuttiin puutarhaamme hyvissä ajoin sunnuntai-iltana. Grillailtiin lammasvartaita vieraiden kanssa ja huuhdeltiin ne hyvällä juomalla alas. Volbeat esiintyisi vasta illalla kello yksitoista. Vaikka olimme jo viikon siirtäneet vaimon kanssa vuorokausirytmiä myöhemmälle, emme halunneet väsyttää itseämme liian pitkällä konsertilla. Menisimme vasta pääesiintyjää katsomaan. Toisaalta wc:ssä käynnin tarve arvelutti kovasti. Olimme yhdessä päättäneet keskittyä oleelliseen.

Yhdeksän jälkeen lastauduimme autoon ja tyttäremme ajoi koko katraan niin lähelle aluetta kuin oli mahdollista. Käytännössä tämä tarkoitti, että pääsimme vajaan kilometrin päähän alueesta. Matka oli kuitenkin sitten tasaista asfalttia, joten pyörätuoli kulki kevyesti rouva alikersanttimme työntämänä. Ja tuttuja tuli pitkin matkaa vastaan. Ihan niin kuin nuorenakin. Otettiin sitten tuttujen kanssa pienet. Ja toisetkin. Oli niin mukavaa, kun voi olla vapaasti ja tavallaan itsenäisesti, koska tytär huolehti äidistään. 

Jouduimme alueelle noin tuntia ennen konserttia, joten alue yllätti aivan ensimmäiseksi minut siisteydellään. Ja sillä, että kaikki ne vähät ihmiset olivat aivan asiallisessa kunnossa ja käyttäytyivät asiallisesti. Eikä niitä tyhjiä pulloja näkynyt missään, kun kaikkien tavarat tarkistettiin sisään menon yhteydessä eikä omia pulloja saanut olla! Käytiin sitten yhdet ottamassa juottopisteellä. Vaimolle aikoinaan lääkäri sanoi, että jos on tottunut alkoholia nauttimaan, voi sitä edelleen kohtuullisesti silloin tällöin ottaa vieläkin sairaudesta huolimatta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kun vaimo kerran puolessa vuodessa juo tölkillisen lonkeroa tai lasillisen viiniä, se riittää. Ja vaimo on iloisella mielellä, kun vähän kulmassa tuntuu. Niinpä tuntui tänäänkin.

Ehdimme juuri nipin napin invakorokkeelle ennen yleisön ryntäämistä paikalle. Tytär ja vaimo pääsivät lavalle ja osa porukastamme pääsi lavan etupuolelle, mutta puolet myöhästyivät muutaman minuutin ja jäivät invalavan ja miksauspöydän taa. Yleisömuuri oli läpitunkematon. Yllätyksekseni invalavan vieressä oli tilava inva-bajamaja, joka oli sisältä siisti ja todella avara. Eikä sinne ollut jonoa. Ja lavalle juuri sopivan jyrkkä luiska. Liikuntarajoitteiset oli todellakin otettu hyvin huomioon. 

Konsertti alkoi. Olen joskus kokenut aiemminkin sen tunteen, kun tuntuu itsestä todella hyvältä, kun on onnistunut tuottamaan vaimolle jotain iloa tuottavia elämyksiä. Tänään oli taas sellainen päivä. Bändi soitti hyvin. Musiikki vastasi odotuksia. Järjestelyt pelasivat 110-prosenttisesti. 

Ja meillä kaikilla oli mukavaa. Ensi vuonna tullaan taas uudestaan, jos on vähänkään kiinnostavia bändejä. Kiitokset Ilosaari-rockille hyvistä järjestelyistä. Ja kiitos mukana olleille ystäville - porukalla juhliminen on aina mukavaa.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

Joensuu

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (1)

Vierailija

Kiitos jälleen hyvästä selostuksestasi, näin toivoisin monen muun vievän sen rakkaan ihmisen, jonka liikunta on huono, ehkä puhuminenkin , mutta yleensä moni potilas   nauttii ihmisten kanssa yhdessäolosta.  Nauttii myös siitä tilaisuuden annista, musiikista, puheteatterista tai vaikka markkinoista.  Hyvää syksyä toivottaa PKolli

Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Blogiarkisto

Kategoriat