Käytiin vaimon kanssa viikonloppuna Sortavalassa, Venäjän puolella. Minä käyn jatkuvasti tankkaamassa autoa rajan takana Värtsilässä, mutta tällä kertaa lähdimme kaksistaan.
Venäjällä bensa on halpaa ja tupakka. Muuten pitää ruplan nyt jälleen vahvistuttua katsoa tarkasti mitä ostaa. Meillä ei kuitenkaan tärkein vaikutin ole edullinen shoppailu. Kun vaimon liikuntakyky on rajoittunut, tahtoo elinpiiri koko ajan supistua ja yksipuolistua. Tähän vaivaan muutaman kerran vuodessa tehty Venäjän retki antaa mukavasti vaihtelua.
Lähdimme aamulla heti kahdeksan jälkeen kauniin aurinkoisessa kevätsäässä kohti rajaa. Rajamuodollisuudet sujuivat molemmin puolin rajaa varsin nopeasti. Invakortti helpottaa vaimon touhuja kovasti. Ei tarvitse passintarkastuksissa ja tulleissa autosta poistua. Heti rajan jälkeen vaihdoimme Vielä tienvarsikahvilassa pullakahvit ja olimme valmiita 40 minuutin matkaan kohti määränpäätämme. Venäläiset ilmaisevat teiden vaihtelevasta kunnosta johtuen usein matkan aikana eivätkä kilometreinä!
Sortavalan torilla ihmettelimme kaukasialaisten myyntikojuja. Vaimo tykkää kovasti hypistellä milloin mitäkin vaatteita. Taitaa olla naisilla geeneissä. Azerbaidzanilaista orapihlajahunajaa tarttui kassiin. Samoin jotain ihmeellistä siemenkakkua ja luomuviikunoita. Erityisen innoissani olin löytäessäni eräältä maustekauppiaalta barbarista eli kuivattuja happomarjapensaan marjoja. Kun tehdään lammaspilahvi eli venäläisittäin lammasplov, kuuluvat happomarjapensaan marjat ruokaan kuin nyrkki silmään. Piraattivaatteista emme niinkään tällä kertaa innostuneet. Enemmänkin kiinnosti seurata ihmisiä. Ja väistellä kaukasialaisia lakanakauppiaita! Yrittivät pahkeiset myydä puoliväkisin lakanasetin. Ihan edullisiahan ne olivat, mutta tyyli ei ollut ollenkaan suomalaiseen makuun sattuva.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/blog_full_p41808821.jpg.jpg?itok=QVjfD6vo)
Torin jälkeen kävimme syömässä kolmen ruokalajin ala carte -lounaan. Jälkeenpäin joensuulaisen ravintoloitsijan kanssa keskustellessamme minulle selvisi, että kalliina pitämäni kahden hengen 23 euroa maksanut lounas olisi Suomessa maksanut vähintään tuplat. Eli söimmekin edullisesti ja saimme herkuteltua itsemme kylläisiksi.
Vielä ennen kotiin lähtöä kävin kysymässä tutusta varaosaliikkeestä auton talvirenkaiden hintaa. 16-tuumaiset kitkat irtoavat reilulla kolmella ja puolella sadalla eurolla! Isänmaallisesti kotimaasta ostettuna pitäisi laittaa pari sataa samaan pakettiin lisää rahaa. Työttömällä kun ei ole muuta kuin aikaa, niin taitaa tulla vielä rengaskauppareissu erikseen tehväksi.
Aikamme pyörittyämme kaupungilla vaimo esitti mielipiteenään, että nyt on aika lähteä kotiin. Hyvin koulutettuna aviomiehenä myönnyin ajatukseen ja suuntasimme kohti rajaa ja kotia. Rajan kaupoista ostimme vielä ison kassillisen erilaisia mehuja ja muuta pientä mukavaa suuhun pantavaa. Ne ovat erilaisia kuin kotimaassa ja siksi maistuvia. Kello olikin jo kahdeksan illalla kun kotiin pääsimme. Ja vaimo oli aivan takki tyhjänä, kun oli koko päivän joutunut olemaan aktiivisena ja liikkeellä. Mutta kaikesta väsymyksestä huolimatta onnellisen tyytyväisenä. Kuten minäkin. Taas oli yksi päivä keksitty aktiivista ohjelmaa täyteen.
Ensi viikonloppuna vaimo meneekin perhehoitoon, ja minä nautin omaishoitajan lakisääteisestä vapaasta.
Ilkka Pirhonen
omaishoitaja
