Joulu on lasten juhla. Kuten kaikki tiedämme, ihminen tulee vanhetessaan jälleen lapseksi. Muistkaa siis jouluna kaikkia lähipiirinne vanhoja ihmisiä. Pienikin jouluna muistaminen saa mielen iloiseksi pitkäksi aikaa.
Ilkka ja Jaana toivottavat kaikille ET-lehden ja Sinua en jätä -blogin lukijoille oikein hyvää joulua.
Ilkka Pirhonen
omaishoitaja
Olen kiroillut pyykinpesun salojen avautumattomuutta joskus aiemminkin. Silloin ihmettelin pesuaineiden käytön mystisiä kiemuroita. Ne olen nyt saanut ratkaistua, joten ei niistä sen enempää. Nyt sen sijaan mieltäni askarruttaa pesukoneen ja kuivausrummun kilomäärät ja niiden keskinäinen synkrooni.
Eli aloitetaan pesukoneesta. Koneeni on neljän hengen perheelle aikoinaan hankittu kahdeksan kilon suoravetokone. Tähän saakka ihan selvää. Koneeseen saa laittaa kahdeksan kiloa pyykkiä. Olen ymmärtänyt, että kuivaa pyykkiä. Mittasin vaa'alla tuon kahdeksan kiloa, ja pyykin lajista riippumatta kone piti survoa todella tiukkaan, että kaikki sai rumpuun mahtumaan. Olen ymmärtänyt myös sen, että pyykkiä ei saa survoa koneeseen liikaa. Soitin valmistajan asiakaspalveluun. Siellä ystävällinen ja todella hyvin suomea puhuva virolaisnainen selitti, että kuivaa pyykkiä tarkoitetaan. Kuitenkin sen verran pitää jättää tyhjää, että käsi mahtuu rummun sisään. Kysyin, että mitä se kahdeksan kiloa tarkoittaa, jos kuivaa pyykkiä ei niin paljoa koneeseen mahdu? Märän pyykin määrää en pysty arvioimaan, kun ne ovat märkiä vasta pesun jälkeen! Nainen siihen ystävällisesti selitti, että heille on kerrottu kyseessä olevan se määrä pyykkiä, jonka kone jaksaisi pyörittää, jos sen sinne saisi mahtumaan. No, minun tapauksessani vanha Friitalan pitkä kelsiturkki on ainoa joka täyttää kriteerit. Se on likainen, se mahtuu koneeseen ja painaa kahdeksan kiloa. En pese sitä kuitenkaan.
No, pesen siin täysiä koneellisia välittämättä pyykin painosta, mutta jos välittäisin, kuivausrummun kanssa tulisivat sitten seuraavat ongelmat. Se on seitsemän kilon vekotin. Jos minä ahdan pesukoneeseen seitsemän kiloa kuivaa pyykkiä, sitä on niin paljon, ettei kuivausrumpu oikein saa niitä kuivaksi. Tararaa on liikaa, eikä kuuma ilma mahdu kiertämään täydessä rummussa vaatteita kuivattamassa. Oletus minulla olisi, että tässäkin olisi kyse kuivan pyykin määrästä, mutta kokemus kertoo toista. Ja mistä ihmeestä minä taasen sen tiedän, minkä verran vaatteet märkänä painavat, että pystyisin arvioimaan pesukoneen jälkeisen painon oikeaksi!
Ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt vaistolla eli sormituntumalla touhuaminen. Jos kyse olisi jostakin miesten koneesta tai laitteesta, niin ihan varmasti joku tekniikan hienouksiin erikoistunut aikakauslehti olisi kesä- ja talvirengastestien välissä testannut myös sen, minkä koneen ilmoitetut kilomäärät vastaavat parhaiten todellisia. Ja määräajoin testailisia koneiden hinta-laatusuhdetta. Pallo on teillä, naistenlehdet.
Ilkka Pirhonen
omaishoitaja
Kyllä se taitaa miesten juttu olla. Ainakin Tekniikan Maailma ja Kuluttaja-lehti ovat julkaisseet pesukonetestien tuloksia. Testejä tekee ainakin Työtehoseura. Englannissa ilmestyy Which-niminen lehti, joka on täynnä kaikkien mahdollisten kodinkoneiden testejä.
Kiitos Maija, taas opin jotain uutta. Täytyy kaivaa nuo jutut esiin.
Heh. Et kai mitään muutakaan laitetta käytä maksimilla? Jos laittaa väljästi pyykin, niin tulee parempi tulos. Ja mahtuu kuivausrumpuun.
Heh, Viisasvaimo. Toisia laitteita käytän ja toisia en. Jutun problematiikka piileekin siinä, että annettu asiakaslupaus ei pidä. Vähän niin kuin, jos ostaisit litran mitan, joka vetää vain yhdeksän desiä. Eikä sekää mahtuisi litran vetoiseksi ilmoitettuun vedenkeittimeen.
Niin, on nämä ohjeet kyllä aika hankalia. Itse kun on aina täyttänyt koneet fiiliksen mukaan, niin en osaisi edes miestäni opastaa ymmärrettävästi.
Juu siis fiiliksellähän minäkin pesen. Olen vain joskus mielenkiinnosta mittaillut ja todennut, että lupaus ei ihan pidä.
Laitan tähän vanhaan keskusteluun johon vasta nyt törmäsin ensimmäiseksi mieleeni tulleen seikan. Tätä ei kirjoituksessa mainittu. Nimittäin: luultavasti kyse on JOKO kuivasta TAI märästä vaatemäärästä. EIkö niin? Kuivan nyytin voi punnita, ja siitä olikin juttua. Myöskin märästä. Ja märkänähän vaatteet tietenkin painavat enemmän. Mutta ja mutta: kuka määrittelee "kuinka märkänä" (koskapa märät vaatteethan valuvat....) ja kuinka imukykyisinä? Jos pesisin pelkkiä pressuja olisi tilanne ihan eri kuin jos pesisin sylillisen otain pesusieniä! Näin ollen määrät on ihan harakoilta nähtävästi asiakaspalvelua myöten ja pitäisi valmistajalta saakka saada suoraan tieto heidän normitetusta pyykkikorillisesta. Mutta kun aletaan mennä normeihin ja standardeihin on vähän kuin astuttaisiin tekniikan ja miesten maailmaan, mikä stemmaa jutun henkeen. Kaikella kunnioituksella käsityölle ja kokemuksen tai tuurin myötä syntyneelle näppituntumalle.
"Tämän lain tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon toteuttamista turvaamalla riittävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä hoidon jatkuvuus ja omaishoitajan työn tukeminen."
"Tässä laissa tarkoitetaan:
1) omaishoidolla vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla;
2) omaishoitosopimuksella hoitajan ja hoidon järjestämisestä vastaavan kunnan välistä toimeksiantosopimusta omaishoidon järjestämisestä;
3) omaishoitajalla hoidettavan omaista tai muuta hoidettavalle läheistä henkilöä, joka on tehnyt omaishoitosopimuksen;
4) omaishoidon tuella kokonaisuutta, joka muodostuu hoidettavalle annettavista tarvittavista palveluista sekä omaishoitajalle annettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista."
Laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937 1§ ja 2§.
"Tämän lain tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä.
Vammaisella henkilöllä tarkoitetaan tässä laissa henkilöä, jolla vamman tai sairauden johdosta on pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista.
Kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.
Tämän lain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestettäessä on otettava huomioon asiakkaan yksilöllinen avun tarve. (19.12.2008/981)"
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 3.4.1987/380 1§, 2§ ja 3§
Äitini isä tai kirkkoukko, kuten häntä kutsumme, pitkä mies, joka seisoo kuvan keskellä karvahattu päässä, sai sodassa vatsahaavan, johon kuoli välittömästi sodan jälkeen 32-vuotiaana. Tuossa Kollaalla talvisodan aikana otetussa kuvassa hän on 26-vuotias, onnellinen isä. Äitini muistaa isänsä, muut kaksi tätiäni eivät.
Kiitos sinulle kirkkoukko, että saan elää itsenäisessä Suomessa, jossa on tuollaiset lait ja niitä vielä noudatetaan.
Ilkka Pirhonen
Omaishoitaja
Jälkikirjoitus 31.12.2015: Suvun tarinoissa on aina puhuttu, että tuo kuva on Talvisodan ajoilta Kollaalta, kuten tekstissä mainitsin. Tekstin julkaisun jälkeen ilmitulleiden seikkojen perusteella on vahvasti syytä epäillä, että kyseessä olisi kuitenkin Jatkosodan aikainen kuva jostain muualta - kuvassa oleva ukkini taisteli myös Jatkosodassa.
Moni ikäiseni ja erityisesti minua ja vaimoani vanhempi ihminen esittää itsekseen otsikon toivomuksen. Voi kun lapset edes soittaisivat, kun asuvat niin kaukana, etteivät kovin montaa kertaa vuodessa käymään ehdi. Niillä on ruuhkavuodet menossa. Täytyy luoda uraa ja hoitaa lapset ja vaikka mitä muuta. Ymmärtäähän sen, kun omaa nuoruuttaan muistaa. Moni sukupolveni ihminen on saanut laillani kotoaan sellaisen toimintamallin, että ei pidä tuppautua. Käytännössä tämä usein kääntyy meitä itseämme vastaan siten, että emme soita lapsillemme, kun emme halua tuppautua. Emme, vaikka mieli tekisi kysellä kuulumisia. Mieluummin odotamme kotona, että voi, kun soittaisivat useammin.
Omalla kohdallani maailma on ollut minulle armollinen. Lapset ovat pitäneet yleisesti ottaen todella hyvin yhteyttä. Emme ole päässet vieraantumaan toisistamme. Kuitenkin, kun tänä kesänä nuorimmainenkin lähti kesällä armeijaan, jäimme vaimon kanssa kahden. Ei tarvinnut mennä kuin alkusyksyyn, kun alkoi tuntua, että voi, kun soittaisivat vähän useammin. Olisi niin mukava kuulla kuulumisia.
Ja silloin minulla syttyi lamppu! Välillä tuntuu, että isompiakin kokonaisuuksia johdetaan hymyssä suin selfieitä ottamalla. Miksi ei siis samaa menetelmää voisi soveltaa myös tähän omaan Pirhosen klaaniin? Ryhdyin ottamaan joka perjantai itsestäni ja vaimosta tuon yllä olevan kuvan kaltaisia selfieitä. Joskus humoristisia ja joskus taas lähes asiallisia. Niinhän maassa on tapana. Sitten lähetin kuvan kaikille lapsillemme ja toivotin hyvää viikonloppua. Ei mennyt kuin kuukausi, niin saapuvien puheluiden määrä kolminkertaistui. Ja jos lauantai-iltaan mennessä ei ole kuvaa ilmestynyt, niin aina joku soittaa ja kysyy, että mikä teille on tullut, kun ei kuvaa ole vieläkään saatu!
Jokainen voi kokeilla tykönänsä. Uskon toimivan muuallakin.
Ilkka Pirhonen
omaishoitaja
Onpa mukava muistamistapa tuo valokuvan ottaminen. Siis nimenomaan selfien ottaminen ja lähettäminen lapsille. Tuo tulee ehkä käyttöön joskus minullekin; paitsi, että mies ei halua itseään kuvattavan, joten...
Hei loistava idea!!! Tähän tarkoitukseen minäkin voin suostua selfien ottamaan. Ja miten tärkeä myös lapsille, että näkevät miten kotona voidaan! Kiitos hyvästä ideasta :-)
Idea vapaasti käytettävissä.
Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.
Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.
