Kirjoitukset avainsanalla terveys

Olen tehnyt viimeiset 10 vuotta niin sanottuja pätkätöitä. Niihin on sisältynyt aina terveystarkastus töiden alkaessa. Olen kestänyt hyvin selvillä omasta tilastani, kun keskimääräinen työsuhteen pituus on ollut alle vuoden! Vaan nyt olen ollut pian kaksi vuotta työttömänä. Ei tärppää vaikka kuinka yrittää hakea. Eikä kukaan ole suostunut minua aktivoimaan, vaikka olen välillä työvoimatoimistoon soittanutkin. Mutta ne terveystarkastukset, niitä olen kaivannut.

Nyt sitten poksahti tässäkin asiassa tuplapotti kohdalle. Ensin sain kuulla pari viikkoa sitten, että työttömät ovat oikeutettuja ilmaiseen terveystarkastukseen. Jännä juttu, ei ole kukaan aiheesta maininnut. No, onpahan tullut yhteiskunnalle säästöä. Olin jo päättänyt ryhtyä selvittämään, että kuinka moinen onnistuu, kun posti toi kaupungin lähettämän tiedotteen, jossa kerrottiin omaishoitajille tehtävistä terveystarkastuksista. Saa mennä jo haluaa. Ja minähän halusin.

Oli hämmentävää havaita kuuluvansa kohderyhmään, jota voisi luokitella sanalla ikäihmisiä! Terveydenhoitaja selvitti todella selkeästi ja yksinkertaisin lausein, millainen kyselylomake pitäisi ensin täyttää. No minähän täytin. Kysymykset käsittelivät fyysistä ja psyykkistä jaksamista ja hyvinvointia. Käytiin läpi, kuinka tyytyväinen olen elämääni ja itseeni, kuin myös se, onko minulla ihmiskontakteja. Ihan asiallinen kysely. Kuitenkin ihan selvästi vanhoille ihmisille suunnattu. Ja hittolaine sentää, enhän minä vielä ole vanha. En ainakaan tunne enkä tunnusta. Hämmentävä kokemus silti. Kait tähän on kuitenkin alettava totuttelemaan...

Lomakkeen jälkeen mitattiin verenpaine. Terveydenhoitaja teki yhteenvedon ja totesi, että kaikkien indikaattorien mukaan minulla on asiat jonkin verran paremmalla mallilla kuin ikäisilläni miehillä keskimäärin. Ja kuulemma elämä muutenkin mallillaan. Sen minä nyt jotenkin arvasinkin, mutta onhan tuo hyvä, että on ihan virallisesti todettu. Ei ole pelkoa, että vaimo antaisi huonon kunnon takia potkut omaishoitajan hommasta.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Blogiarkisto

Kategoriat