Se on sitten juhannusviikko. Ja viikonloppuna kaikennäköisten taikojen ja lasten teon aika. Sanovat, että jos juhannusaattona nousee järvellä soutuveneessä kahden promillen humalassa seisomaan ja yrittää samalla virtsata laidan yli, voi rantaan katsoessan hyvällä tuurilla nähdä rannalla tulevan leskensä. Onhan näitä, niin tarinoita kuin tapojakin.

Kolmekymppisenä tuo kuvaus sattuikin aika hyvin. Juhannuksena käytiin festareilla tai sitten vain muuten oltiin jonkun mökillä. Grillailtiin ja juotiin hyvin. Aamulla sitten muistettiin mitä haluttiin. Jos tuli hölmöiltyä, niin aina voi syyttää hirmuista juhannushumalaa. Olihan se mukavaa aikansa. Silloin kuntokin riitti moiseen rellestykseen. Onneksi ei kukaan porukasta hukkunut ja henkiset traumatkin ovat jo unohtuneet tai muuttuneet hauskoiksi muisteloiksi.

Jossain vaiheessa sitten päätettiin vaimon kanssa heittää tuo yletön viinan kanssa läträäminen vähemmälle. Raja kulki siinä, että hilpeänä sai olla, mutta ei ympräripäissään. Jännästi vaan ne mökkikutsut alkoivat vähentyä. Pidettiin sitten omia juhlia. Oikeastaan se aika Varkaudessa oli todella hienoa. Istuttiin meidän pihalla. Syötiin hyvin, tarinoitiin mukavia ja välillä soitettiin ja laulettiin yhdessä. Aina löytyi ainakin kitara, huilu ja klarinetti. Ja kaikki lauloivat. Ei tarvinnut unohtaa mitään!

Nyt on vaimon sairastumisesta kuusi vuotta. Nyt grillataan vaimon kanssa kaksin, jos grillataan. Usein tyydytään normiruokaan. Ja illalla ajellaan autolla vähän lähitienoilla kokkoja katselemassa. Toki vieläkin olisi ihan mukava istua iltaa, syödä hyvin ja tarinoida ystävien kanssa. Ja vaikka ottaa jokunen olutkin. Aivoinfarktin aiheuttama toispuolinen halvaus ja afasia vain ovat sellaisia kavereita vaimolla, että rutiinit ovat todella tärkeitä. Kotona rutiinit toimivat, joten meistä on tullut huonoja lähtijöitä. Ei toki kutsujakaan ole jonoksi saakka, vaikka vaimon sairaus ei tartukaan. Ollaan sitten kotona ja vietetään laatuaikaa kahdestaan. Sitä aikaa, mikä jäi nuoruuden hurjina vuosina viettämättä.

Oikein hyvää juhannusta kaikille - yksin tai ystävien kanssa.

Kommentit (3)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla