Rauli "Badding" Somerjoki laulaa Someron bussista. "Bussi Somerolle ei voi ajaa ojaan, sillä kotiin siinä matkalla mä oon." Ja sen jälkeen käydään melko tarkkaan läpi 70-luvun Someron paikkoja. Nuorena kappaletta kuunteli vain hyvänä musiikkina. Nyt, iän kertyessä, laulu alkaa saada syvällisempiä merkityksiä, jotka on helppo tunnistaa myös suhtautumisessa omaan kotiseutuunsa.

Vietin viikonloppuna jälleen omaishoitajan vapaata. Tällä kertaa päätin ilahduttaa Simpeleellä asuvaa vanhaa äitiäni lähtemällä viikonlopuksi hänen luokseen. Kun vuonna 1978 lähdin kotoani maailmalle, päätin ottaa murteeni kodin perinnöksi. Päätös, josta olen onnistunut pitämään melko hyvin kiinni. Asuessani Savossa 14 vuotta pyrki paikallinen murre eniten tarttumaan, mutta silloinkin pysäytin puheeni sorruttuani savolaisuuksiin ja sanoin uudelleen. Mutta miten tämä liittyy kotiseuturakkauteen? No, olen asunut Etelä-Karjalan ulkopuolella noin 30 vuotta ja jo vuosia sitten havaitsin kielen merkityksen elämässä. Kun vieraallakin kielialueella asuu samassa paikassa 10 - 15 vuotta, niin puhe ei enää kuulosta korvaan oudolta. Siihen tottuu. Vaan kun sitten menee käymään omalla synnyinseudullaan, jossa on nuoreksi aikuiseksi saakka asunut, tulee ihmeellinen tunne. Minulla ainakin. Kun kuuntelee ympärillä puhuvia ihmisiä, on kaikki niin tuttua. Sanat, tapa ilmaista asioita, intonaatio ja aksentti eli ääntämisen tapa, kaikki niin tuttua. Yht'äkkiä huomaa, kuinka ajatus lepää puhetta kuunnellessa. Tulee tunne, että täältä minä olen, tämä on minun kieleni!

Nyttemmin olen havainnut samantapaista yhteyttä maiseman kanssa. Viikonloppuna ajelin velimiehen kanssa ympäri kyliä ihan vain maisemia katselemassa. Oli syksy värikkäimmillään. Nuorempana ihmettelin, jos joku pohjoisen ihminen kertoi, että kaipaa Lapin tunturimaisemia etelässä tai Pohjanmaalta lähenyt sanoi ikävöivänsä lakeuksia. Savo Varkauden, jossa asuin, ympäristössä ja nykyinen asuinmaakuntani Pohjois-Karjala ovat hyvin samankaltaisia. Olen tottunut siihen, että maasto vaivihkaa nousee nousemistaan, ja siinä vaiheessa kun alkaa ihmetyttää, että miksi autossa on koko ajan painettava lisää kaasua, ettei vauhtihiljenisi peruutuspeiliin katsoessaan huomaan olevani korkean mäen laelle. Tai niin kuin täällä sanotaan, vaaran laelle. Ja jotenkin väittäisin, että ihmisten luonnekin on vähän samanlainen kuin tuo maasto.

Kun pääsen lapsuuteni kotikulmille, tulee jotenkin levollinen olo. Maaston muodot ovat jyrkkiä. Missä on ylämäki, sen varmasti huomaa. Samoin alamäet. Ja kun katson leikkuupuimureita syksyisin kaltevia peltoja puimassa, täytyy välillä ihmetellä, etteivät kaadu. Eivät ne mäet korkeita yleensä ole, mutta jyrkkiä ja selväpiirteisiä. En ole varma, mutta saattaa olla sitä Laatokan karjalaista lehtomaisemaa. Ihan sama. Siinä silmäni lepäävät. Ja jälleen, maasto on kuin ihmisten luonne, terävän selväpiirteistä. Tai kuten puhe, eloisasti sinne tänne poukkoilevaa! Minä olen lähtenyt Etelä-Karjalasta, mutta Etelä-Karjala ei taida lähteä koskaan minusta.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

PS. Tuohon kommenttiosioon olisi ihan mukava saada näkemyksiä siitä, mitkä asiat tekevät omasta kotiseudustasi sen kaikkein parhaan.

Kommentit (3)

Vierailija

Löysin vasta nämä sinun blogisi, täällähän oli monta juttua, jota en ollut lukenut ennen. Mikä tekee minun kotimaisemasta sen parhaan?  Asun hämäläisessä viljapeltojen ja Salpausselän harjujen täplittämässä maisemassa ja luulenpa, että maisema on paras! Hyvää marraskuuta edelleen, muistakaa juhlia isänpäivääkin! P-kolli

Vierailija

Kyllä näitä kirjoituksiasi on ilo lukea. Asun perheeni kanssa tällä hetkellä lähi idässä, hiekan ympäröimänä. Joulu nyt Suomessa. Kotiseudussani, ilomantsissa, parasta ovat iloiset, aidot ihmiset ja puhdas luonto. Terja

Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Blogiarkisto

Kategoriat