Juhannus tuli, Ja meni. Eikä ole tähän mennessä ollut näin tylsää juhannusta. Vaimolla on oikea puoli halvaantunut, ja minulla vasen käsi kantositeessä. Keskimääräisesti ottaen ja positiivisesti tulkiten muodostamme yhden toimivan ihmisen. vaan ei se niin mene. Kun minulta on käsi pois pelistä, olen melko hampaaton. Pystyn käyttämään vaimon vessassa, jos hänellä on verkkarit jalassa.
Itseni kanssa on aivan sama. Pukeutmisen lisäksi ruuanlaitto on juuri ja jjuri mahdollista, kunhan suunittelee sellaista yhdellä kädellä tehtävää. Leivän leikkaamme yhdessä. Vaimo pitää leivästä kiinni, ja minä leikkaan. Auton rattiin ei ole asiaa. Sen verran olen antanut tilanteelle periksi, että päiväkävelyllä olemme käyneet, vaikka en käytännössä mitään pystyisikään tekemään, jos vaimo kompastuisi. Sellaistakin muutaman kerran vuodessa tapahtuu.
Niinpä vitimmekin kolme melko samanlaista päivää. Aamulla nukuttiin niin kauan, että kodinhoitaja tuli ovikelloa soittelemaan. Sillä aikaa, kun kodinhoitaja laitteli vaimon päiväkuntoon, minä katoin aamupalan. Syötiin aamupala. Vaimo poistui meikkailemaan ja minä petasin vuoteen. Yllättävän hankala homma yhdellä kädellä. Sitten hetki istuttiin ja luettiin. Puolen päivän maissa oli tunnin päiväkävelyn vuoro. Taas hetki lueskelua, jonka jälkeen onkin ruuan vuoro. Ruokailu on kiva juttu, siinä saa jälkihoitoineen aikaa menemään hyvinkin puolitoista tuntia.
Ruokailun jälkeen taas hetki levätään ja lueskellaan. Tai oikeastaan minä vetäisen puolen tunnin tirsat. Tässä vaiheessa vaimo ajaa puolisen tuntia kuntopyörällä, niin sanotulla aktiivi-passiivilaitteella, jossa on oma moottori käsiä varten. Pyöräilyn jälkeen vaimo aloittaa tv:n katselun, ja minä lenkitän koiran. Viimeinen isompi tapahtuma on, kun kodinhoitaja käy auttamassa vaimon yökuntoon. Loppuilta menee minulta somessa surffatessa ja vaimolta telkun ääressä. Valvotaan pitkään, että aamulla nukuttaisi kodinhoitajan tuloon saakka.
Ja joka hemmetin päivä sama ruljanssi, kun muuhun ei pysty. Vaan onnellisia ollaan, kun tiedetään tilanteen pikkuhiljaa vielä korjaantuvan. Joskus tulee kuitenkin vääjäämättä se aika jolloin ei enää korjaannuta. Silloin minä haluan vanhainkotiin, ryhmäkotiin tai ihan mihin tahansa, missä on muita ihmisiä!
Ilkka Pirhonen
omaishoitaja
Eikö se kodinhoitaja olisi voinut auttaa petaamalla sängyn, kun näki, että molemmat olivat vaivaisia? Vai eikö se kuulu hänen tehtäviinsä (tai sovi aikatauluun)...
Hatunnosto sinulle, myös voimakkaasta ja realistisesta, silti positiivisesta asenteesta. Kirjoituksesi ovat todella kiinnostavia, kiitos kun jaat arkeasi kanssamme. Hyvää vointia!
Kiitos hienosta kirjoituksesta. Yksikätisenä hommien tekeminen on todella vaikeaa. Sitä ei sellainen ymmärrä, joka ei ole kokenut.
Minulla on ollut jäätynyt olkapää molemmissa käsissä. Ensin oikeassa ja pari vuotta sen jälkeen vasemmassa. Koko käsivarsi tulee todella kipeäksi ja voimattomaksi. Kättä ei voinut edes pään päälle nostaa niin hiusten pesukin oli yhtä tuskaa. Pakko oli pitää kipeää kättä kantositeessä ja liikuttaa ei saanut yhtään noin kuukauden verran ja käden palautuminen normaaliksi kesti yli vuoden. Onneksi sentään eivät kipeytyneet yhtä aikaa.
Jaksamista ja voimia tuleviin päiviin!
Sä olet Ilkka mun idoli! Hitsi miten hyvin kirjoitat. Onko tää nyt tyylilajiltaan realismia vai mitä? Tsemppiä toipumiseen ja kesään teille kummallekin! Ethän vaan lopeta kirjoittamista..
Kiitos vain kaikille kommentoineille. Tyylilajista en tiedä, mutta minun elämä nyt sattuu olemaan tällaista. Tsemppiä kaikille kesään. Kyllä tämä tästä.