Jotenkin alkaa itsestäkin tuntua, että elän kesällä moottoripyöräilläkseni! Tunne ei liene täysin väärä, sillä pyörän selässä on vain tie ja moottorin ääni. Ei kotoisia huolia eikä murheita. Kypärän sisässä toimii yhden miehen ajatushautomo.

Vaimo oli taas jokavuotisella kahden viikon laitoskuntoutusjaksollaan Punkaharjun Kruunupuistossa. Me tosin puhumme kuntolomasta, tulee enemmän tunne terveen ihmisen lomailusta. Kruunupuisto on ollut hotellinomaisuudessaan miellyttävä – vaimo on mennyt sinne mielellään. Ja minä olen seuraavana päivänä sitten moottoripyörämatkalle Venäjälle.

Tänä vuonna matkasin kaverini kanssa Niiralasta Äänisen eteläkärjessä sijaitsevaan Vytegran kaupunkiin. Paikka oli valittu matkakohteeksemme sukellusvenemuseonsa takia. Ihan mukava paikka, mutta todella huonon soratien takana. Jos kuitenkin on innostunut sukellusveneistä, kannattaa käydä.

Vytegrasta palasimme takaisin Laatokan itärannalle. Lotinanpellosta etelään tie on todella hyvää asfalttia, samoin oli  myös Niiralasta Lotinanpeltoon kulkeva väli. Kannattaa joskus ottaa tavoitteeksi kiertää Laatokka autolla. Nähtävää riittää.

Volhova-joen ylitettyämme jätimme Laatokan rannat taaksemme ja suuntasimme joen rantatöyrästä myötäilevää tietä pitkin kohti Novgorodin historiallista kaupunkia. Matkalle kannattaa varata aikaa, sillä tie kulkee luonnonkauniissa rantamaisemassa ja nähtävää on paljon. Lisäksi tie menee lukuisien pikku-kylien läpi, ja kylien kohdalla on joko 40 tai 60 km/nopeusrajoitus. Toisaalta kylät tuovat mielenkiintoista vaihtelua ja nähtävää riittää paikallista elämänmenoa taivastellessa. Ensimmäinen kylä tai oikeammin pikkukaupunki oli jo viikinkien aikoinaan perustama Staraja Ladoga eli Vanha Laatokka.

 

Novgorodissa vietimme kokonaisen päivän eli kaksi yötä. Kaupungissa itsessään olisi varmasti paljon nähtävää, mutta me keskityimme Kremliin eli linnoitukseen, josta käsin on aikoinaan hallittu puolta Venäjää. Lopusta sitten huolehtivat Kiova ja Moskova. Mielenkiintoisin paikka oli museo, josta löytyi tuohikirjeitä viime vuosituhannen alkupuolelta. Olipa yksi rukouslippu kirjoitettu karjalan kielelläkin - tosin kyrillisillä kirjaimilla. Ja päästiinpä kuvaamaan myös rauhansopimus, jossa ensimmäisen kerran on määritelty Suomen alue! 

Jos arastelee lähteä Novgorodiin omalla autolla, niin kaupunkiin järjestetään myös ryhmämatkoja. Niin Koto-Suomesta lähteviä kuin Pietarista starttaavia. Suosittelen kotimaasta ostettua matkaa, vaikka lieneekin huomattavasti kalliimpi.

Novgorodista suuntasimme Hatsinan inkeriläiskaupungin kautta Pietarhoviin, jossa jälleen vietimme kokonaisen päivän. Pietarhovin ihmeellisen kauniiseen palatsialueeseen tutustuessamme sattui matkan hauskin tapahtuma. Venäläinen ystäväni Darja halusi ostaa liput, koska paikallisena sai meidän suomalaistenkin liput halvemmalla. Suostuin tavoittelemaan 300 ruplan eli 7 euron säästöä, vaikka epäilinkin, ettemme mene paikallisina.

Darja meni portista ensin läpi. Kaikki harasoo. Minä näytin lipun viivakoodinlukijaan. Vihreä valo. Ehdin astua askeleen, kun vartijamummo kysyy: Oletko sinä meikäläisiä. Mietin sekunnin. Noloa, jos tästä palaa! Katsoin mummoa silmiin ja sanoin: ööörh.

Mummo jatkaa: Niin, siis mistä meidän kaupungista sinä oikein olet? Tein määrätietoisen oloisia merkkejä suun ja korvien suuntaan, osoitin Darjaa ja viimeksi Pietarin suuntaan. Darja tajusi tilanteen ja totesi: Se on pietarilainen kuuromykkä! No, mene sisään, antoi mummo luvan.

Seuraavaksi kaverilleni Pasille kysymys: No mistäs kaupungista sinä olet? Pasi seisoi Kiteen moottoripyöräkerhon hupparissa. Tuijotti mummoa, eikä tehnyt elettäkään. Ja taas Darja apuun: Nämä ovat molemmat pietarilaisia kuuromykkiä. Minä olen käyttämässä näitä palatsin puistossa, että saavat vähän jaloitella rauhassa kaupungin vilinältä ja vaaroilta. Lupa tulla alueelle heltisi Pasillekin. Ja Pietarhovi oli todella näkemisen arvoinen paikka, vaikka olisi jouduttu maksamaan täysi lipun hintakin.

Suihkulähteen avattiin juhlallisen musiikin soidessa tasan kello 11, ja kaikki paikalla olijat halusivat nähdä tapahtuman. Useita tunteja myöhemmin alueelta poistuessamme toivoimme, ettei sama mummo olisi näkemässä mykkäpoikien ihmeparantumista. 

Kommentit (0)

Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Blogiarkisto

Kategoriat