Ennen vaimon sairastumista vaimo junaili aina kaikki juhlajärjestelyt. Minä olin enemmänkin assistentin roolissa tai, niin kuin meillä Etelä-Karjalassa sanottiin, vaimon käskassarana. Kun vaimo sitten syksyllä sairastui, oli ensimmäisen joulun aika täyttä panikointia. Miten saan loihdittua kaikille hyvää mieltä tuovan joulutunnelman. Vähän samanlaista epävarmuutta ja jännittämistä oli vielä parin vuoden kuluttua nuorimman pojan rippijuhlien järjestelyissä.
Mutta kun ihminen on oppiva olento, joka tottuu vaikka mihin, niin epävarmuus ja muut sen suuntaiset ajatukset ovat karisseet pois kuluneiden seitsemän vuoden aikana. Ensi viikonloppuna on nuorimman pojan valmistujaiset. Ei ole liiemmin Ilkkaa stressannut. Tein jo kuukausi sitten mielessäni suunnitelman, mitä tarjoillaan. Pikkuhiljaa sitten olen hoitanut alihankintaketjut kuntoon. Itselleni on jäänyt pakastepiiraiden paistaminen ja muiden materiaalien ostaminen. Vaimon paras kaveri on luvannut tehdä voileipäkakkuja. Vaimo tekee kakun avustajan kanssa. On kovasti innoissaan, kun pystyy osallistumaan.
Juhlien jälkeen alkaa meilläkin taas jälleen kerran uuteen sopeutuminen, mutta siitä lisää loppuviikosta.
