Vanha äitimuorini kävi viikonloppukylässä. Se on mukavaa, miten harvemmin käyvä ihminen näkee muutoksia vaimon voinnissa. Ja totta tosiaan, kun äitini kommentoi vaimoni vointia, huomasin itsekin muutoksia. Aktivoivan ja itsensä voittamiseen haastavan avustajan tukemana vaimon toimintakyky on aivan toista luokkaa kuin vuosi sitten. Ja vaikka kaikkien teorioiden mukaan kehityksen olisi pitänyt jo pysähtyä, niin pienin askelin sitä kuitenkin koko ajan tapahtuu. Yksi pieni askel on, että vaimo myös pystyy entistä tarkemmin kommunikoimaan ilman sanoja vaikeasta afasiastaan huolimatta. Eli mukava fiilis jäi vierailusta.
Minä olen joskus harrastanut vanhenevien vanhempien matematiikkaa. Esimerkkinä nyt vaikka tuo äitini. Jonkun tilaston mukaan suomalaisen naisen keskimääräinen elinikä on noin 82 vuotta. Kun äitini juuri täytti 76 vuotta, niin keskiarvojen perusteella hänellä on elinaikaa jäljellä kuusi vuotta. Hän vierailee luonamme noin kerran vuodessa, kaksi päivää kerrallaan. Minä käyn tekemässä pikapyrähdyksen päiväseltään joka toinen kuukausi. Tämä tekee kahdeksan yhdessä vietettyä päivää vuodessa, ellei sitten satuta joulua viettämään yhdessä. Jos yhteiset joulut jätetään laskuista pois, niin meillä on yhteistä aikaa jäljellä keskiarvojen mukaan 6x8=48 päivää eli noin puolitoista kuukautta. Ihmisen elämässä puolitoista kuukautta on tosi vähän. Siksi omien vanhenevien vanhempien kanssa vietettävä aika onkin tosi tärkeää. Todellista laatuaikaa, johon kannattaa panostaa. Toivottavasti myös omat lapseni oppivat aikanaan saman matematiikan.
Ja lopuksi hieman vanhenemisen pelosta. Ei ole tähän saakka vaivannut. Vaan nyt vaivaa. Kuten tuossa viime vuoden lopulla kerroin, olin joulukuun työttömänä. Nyt olen sitten vuoden alusta saakka ollut taas töissä. Mukava juttu, mutta pesti vain on harmittavan lyhyt. Loppuu helmikuun lopussa eli kahden viikon kuluttua. Uudesta määräaikaisuudesta ei ole hajuakaan. Ja se on saanut pienen vanhuudenpelon aikaan. Vieläkö pystyn roikkumaan 56-vuotiaana mukana työelämässä, vai tuleeko nyt se viimeinen putoaminen kohdalle. Mennessä nähdään, mutta periksi ei vielä anneta!
Ilkka Pirhonen
omaishoitaja
Kiitos Ilkka kirjoituksestasi!
Ajatuksesi ja tekstisi oli niin hyvä, että luin sen kahteen kertaan.
Toivottavasti tuo vanhempien matematiikka saa ihmiset ajattelemaan asioita myös omassa lähipiirissään.
Itselläni oli onni, että asuimme äitini kanssa samalla paikkakunnalla, niin kanssakäymisemme oli lähes päivittäistä.
Nyt on oma vanheneminen alkanut hiukan pelottaa, kun yhteiskuntamme päättäjät ovat tehneet vanhenemisesta ns. "mörön" meille. Asiaa kritisoidaan ja käydään vilkasta keskustelua esim. facebookissa Vanhustenhoidon nykyaika -ryhmässä. Se on hyvä, että tuodaan esille asioita, miten huonosti meillä ns. hyvinvointivaltiossa vanhuksia kohdellaan.
Toivottavasti sinulle myös löytyy työtä, jotta voisit sitä kautta turvata tulevaa vanhuuttasi.
Kiitos palautteestasi Vierailija.
Näitä asioita on hyvä aina välillä pohtia, mutta silti kannattaa muistaa aikoinaan savolaisilta oppimani viisaus: turha potea tulematonta tautia. Eletään tätä päivää täysillä. Ei niin hillittömästi, mutta hyvin. Jotain aina keksitään.