Kaksi vuotta sitten velimies sai minut pitkän tauon jälkeen innostumaan kuntoilusta. Kävin crossfitin peruskurssin ja innostuin oikein tosissaan. Lähtötilanne oli siinä mielessä kohtuullinen, että vaikka en ollutkaan harrastanut liikuntaa, oli lihaskuntoni melko hyvä runsaan hyötyliikunnan ansiosta. Ja siitä se pikkuhiljaa alkoi kuntokin parantumaan. Vähän kerrassaan huomasi jaksavansa paremmin ja paremmin. Ja kaikkein reimukkainta oli olo silloin, kun kevättalven prätkäretkillä aloin huomata, ettei yhden päivän runsas ajaminen saanut vielä minkäänlaista väsymystä tai lihasten kipeytymistä pintaan. Ja huomasin, että 15 vuotta itseäni nuoremmilta alkoi kunto loppua. Myös kropassa alkoi tapahtua muutoksia. Paino ei laskenut, mutta vyötärön ympärysmitta pieneni kymmenellä sentillä. Ja hauiksen ympärysmitta kasvoi. Kaikki asioita, joita ei ollut tapahtunut vuosiin.

Vaan vanha sanonta, itku pitkästä ilosta, piti jälleen paikkansa. Kesäkuun alussa kaaduin Aunuksessa, Venäjällä, moottoripyörällä, ja solisluu napsahti poikki. Siihen loppuivat kuntoilut. Käsi oli paketissa kuukauden, eikä sillä senkään jälkeen saanut mitään tehdä kolmeen kuukauteen. Vain voimistella ja pitää yllä liikeratoja. Minä siten niitä teinkin niin innoissani, että ruuvit ja kiinnityskiskot eivät kestäneet paikoillaan. Niinpä luutumista piti vielä odotella muutama kuukausi. Toki sain spinningissä käydä ja lenkkeillä parin kuukauden verran vuodenvaihteen kahtapuolen. Helmikuussa tuli sitten tuomio. Ei ole luutunut, ei. Jouduttiin tekemään luutumisleikkaus ja sama ruletti käden käytön suhteen uudelleen. Lenkillä olen saanut käydä jo kuluneen kuukauden ajan. Nyt sitten alkavan viikon keskiviikkona, lähes vuosi kaatumisen jälkeen, menen fysioterapeutin luo saamaan ohjeita, kuinka kättä aletaan pikkuhiljaa kuormittamaan. Luutuminen on nyt mennyt suunnitellusti ja helyt ovat kestäneet paikoillaan. Liekö laittaneet läpipultit ja lukkomutterit.

Epikriisissä luki, että tuon fyssarilla käynnin jälkeen saan aloittaa spinningin. Ja loppukesästä pääsee body-pumppiin. Crossfit täytyy säästää vielä syyskaudelle. Nousujohteistahan tuo on, mutta silti jännittää ihan mahdottomasti, kuinka saan enää kiinni nuorten ihmisten huippurankan lajin rytmistä. Vai saanko ollenkaan? Lupa on kuitenkin annettu yrittää ja periksi ei ihan vähillä anneta. Vanhenemiselle.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (0)

Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Blogiarkisto

Kategoriat