Viikko sitten se alkoi. Keskiviikkoaamuna oli ylähengitystiet oudon oloiset. Ihmettelin vähän, että olenko nukkunut niin reilusti suu auki, että kitalaki kuivuu. Päivällä piti pari kertaa niistää nenää. Ei siitä sen enempää. Illalla kävin vielä kuntosalilla body pumpissa. Ihmettelin, kuinka olikin kova treeni.

Torstaiaamuna sitten olikin ääni oktaavin verran matalampi ja nokka tukossa. Ilmanko se illallinen treeni oli tuntunut rankalta. Kuumetta ei ollut. Perjantaina meni sitten ääni ja alkoi helvetillinen köhä! Yskitti välillä niin vietävästi, mutta oikein mitään ei irronnut. Serkkulikalla oli sama vaiva. Tuumailtiin, että jos lähdettäisiin bassoduona laulamaan rumimpia joululauluja. Päädyimme kuitenkin sairastamaan. 

Ei muuten yhtään huvittanut kirjoitella näitä blogijuttujakaan, vaikka olin pyhästi luvannut itselleni kirjoittaa lauantaina jostain muusta aiheesta. Lauantaina oltiin sitten vaimon kanssa hiljaa kahden. Lapset olivat reissussa, vaimo ei afasian takia osaa puhua, ja minä en kyennyt, vaikka olisin halunnutkin. Se oli sitä laatuaikaa, kun kommunikointi kiteytyy ajatuksiksi ja kaksi ihmistä ymmärtää toisiaan. Siihen pystyy vain noin 30 avioliittovuoden kokemuksella!

Muut vaivat alkavat olla takana, mutta köhä jatkuu. Viime syksyisen COP-taudin jälkeen olen tullut niin varovaiseksi, että kävin tänään lääkärissä. Ei huolta, normaali jouluköhä. Sitä on nyt liikkeellä. Menee yleensä kolmessa neljässä viikossa ohi. No, kivahan tämä sitten. Ei tarvitse hengen lähtöä alkaa pelätä.

Ja sillä tavalla mukavasti tainnut tuo viiden kuukauden kuntourheilu vaikuttaa, että jaksaa vielä taudista huolimatta jotakin touhutakin. Ei sen puoleen. Kotona asuvat aikuiset lapset kyllä auttavat, mutta tulevaisuutta varten täytyy kyllä vakavasti ryhtyä miettimään varajärjestelmiä vaimolle siltä varalta, että sattuu itse sairastumaan. Huomenna aloitan joululeipomukset. Pitää varoa, ettei jauhoa tupsahda henkeen. Silloin ei saata yskimisestä ihan heti tulla loppua.

Kommentit (0)

Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Blogiarkisto

Kategoriat