Tähän on taas tultu. Kun vuodenvaihteen pyhät on lusittu, niin elämä tuntuu tylsältä. Jo viikko tätä ihan tavallista arkea. Aamulla ylös. Uuni lämpiämään. Vaimo jalkeille. Aamupalat. Töihin. Illalla kotiin. Uuni lämpiämään. Koiran lenkitys. Lumityöt. Vaimon iltapala. Iltatoimet. Nukkumaan. Päivästä toiseen ilman vaihtelua. 

Tai oikeastaan aikaisemmin meni lähes noin, ja minua alkoi melkoisen pian ottaa päähän, kun on ikään kuin avioliitossa, mutta silti yksin. Ei ole ketään jakamassa tätä päivittäistä touhuamista. Kaikki lähtee omista jaloista. Minua on usein sanottu positiiviseksi ihmiseksi. Sellainen toki olenkin, mutta kyllä se välillä pännii minuakin. Miksi tässä näin piti käydä?!

Vaan ei ole tänä vuonna tuota ilmiötä tullut. Ainakaan ihan täysillä. Kyllä toki välillä käy mielessä, että olisi niin mukavaa, kun vaimo voisi täysipainoisemmin jakaa kanssani niin elämän ilot kuin surutkin. Ja ennen kaikkea tämän arjen pyörittämisen. Mutta se ei enää ole entiseen tapaan masentanut. Syyllisenä tähän pidän kyllä vahvasti aloittamaani liikuntaharrastusta. Kun kahdesta kolmeen kertaan viikossa käy salilla rääkkäämässä itsensä ihan piippuun, ei niin paljoa jaksa näitä muita sisältöjä pohtia. Riittää, kun välipäivinä ottaa tekemättömät hommat kiinni. Ja tekee ne lumityöt.

Vaimo oli viime lauantaina innoissaan. Crossfit-salillamme oli avointen ovien päivä. Vein vaimon katsomaan, että mitä minä siellä salilla oikein teen. Itse en tällä kertaa treenannut, vaan selitin vaimolle koko ajan, mitä tapahtuu. Olin varautunut ihasteleviin kommentteihin siitä, kuinka rankkoja juttuja teenkään. Todellisuus ei vastannut tälläkään kertaan kuvitelmia. Salille sattui tällä kertaa ryhmä nuoria kovakuntoisia naisia. Vaimo oli tikahtua nauruun, kun kuvitteli minut ja naapurin heidän joukkoonsa pomppimaan. No, lauantai poikkesi harmaasta arjesta, ja näin hyvä.

Ilkka Pirhonen

omaishoitaja

cooking.snowman@gmail.com

Kommentit (2)

Vierailija

Tämä blogi on aivan ihana. Tulee hyvä mieli, kun tätä lukee. Olen useasti tätä blogia lukiessa tajunnut, kuinka positiivisella asenteella pötkii pitkälle kun jokin mättää omassa elämässäni :)

Ilkka Pirhonen
Liittynyt3.6.2014

Hyvä vierailija, viime vuosien kokemukset niin omassa kuin vaimoni elämässä ovat minulle opettaneet, että elämä itsessään on aika paska paikka. Omalla positiivisella asenteella siitä pystyy kuitenkin tekemään melko mukavan elettävän. Ja kun minä en muuta oikein osaa.

Seuraa 

Ei tässä näin pitänyt käydä. Ilkasta tuli omaishoitaja yhdessä yössä.

Ilkka Pirhonen on 57-vuotias mies Joensuusta, samanikäisen vaimonsa omaishoitaja. Blogissaan Ilkka tuo esiin omaishoitajan arjen – ja irtiotot – kiertelemättä. Välillä mies karauttaa pollantyhjennysreissulle maailman ääriin. Tai ainakin Venäjän laidalle. Tälle läntiselle.

Blogiarkisto

Kategoriat