Omaishoitajuuteen yhdistetään usein raskaus, sekä fyysinen että psyykkinen, ainainen taistelu eduista ja tuista. Paljon puhutaan kaikenlaisesta muustakin negatiivisesta, mikä asiaan liittyy. Nämä ovat asioita, jotka nousevat pintaan ja saavat julkisuutta. Jostain kumman syystä me ihmiset tykkäämmekin lukea lehdistä ilmeisesti negatiivisia asioita. Eiväthän ne muuten niistä niin innokkaasti kirjoittaisi.
Läheisen vakava sairastuminen on aina sen sairastujan kannalta paha asia ja jonkinlainen katastrofi tai kriisi. Niin se on myös läheisille. Asia on kuitenkin niin, että kun jotain erikoista tapahtuu, se on erikoistilanne, mutta kun tämä tilanne jatkuu riittävän kauan, siitä muodostuu normaalitilanne. Elämä on sitä elävien ihmisten normaalia elämää, vaikka se saattaakin poiketa paljonkin naapurin elämästä. Ja tässä vaiheessa on usein mahdollista nähdä myös paljon positiivisia asioita. Vanhaa sanontaa mukaellen nähdä lasi joko puoliksi täynnä tai puoliksi tyhjänä.
Minun kohdalla eräs näistä positiivisista asioista on ollut ruuanlaitto. Olen aina sitä osannut laittaa, mutta paremmin perehdyin asiaan vasta vaimoni sairastuttua. Aikani perinteisiä äijäruokia veivattuanin tympäännyin koko touhuun. Asian pakollisuuden takia päätin kääntää inhotuksen iloksi ja aloin harrastaa ruuanlaittoa. Aikaa myöten syntyi Iskä kokkaa -blogi, jonka syntymisen tiimoilta laitoin vuoden ruokaa valmistamatta samaa ruokaa kahdesti. Samalla blogin alkujorinat toimivat jonkinlaisena henkisenä purkautumiskanavana. Aktiivinen ruuanlaiton harrastaminen kesti kuutisen vuotta ja Iskä kokkaa -tarinat ovat päivittyneet viime vuosina todella harvoin.
MIkä tässä sitten oli se positiivinen asia? No se, että olen oppinut laittamaan maukasta ja monipuolista ruokaa ja vieläpä pitämään jokapäiväisestä ruuanlaitosta. Tänään meillä oli lihapäivä ja lihapäivän ruokalista oli seuraavanlainen
Itämaisittain maustettu naudanlihapata
Basmatiriisiä
Vuohenjuustotomaatteja
Itämaisittain maustettu naudanlihapata
vajaa kilo naudan kulmapaistia
pari porkkanaa
5 salottisipulia
5 valkosipulin kynttä
250 g kantarelleja
öljyä paistamiseen
2-3 rkl vehnäjauhoja
vettä
tatti- tai lihaliemikuutio
2 rkl tomaattipyreetä
timjamia, mustapippuria, jeeraa, kardemummaa ja kanelia, kaikkea aika rohkealla mitalla eli sellaiset pari teelusikallista
1/2 litran pullo punaviiniä
Leikkaa liha kuutioiksi karjalanpaistilihojen tapaan. Kuori ja pätki porkkanat. Murskaa kuoritut valkosipulin kynnet. Paista pannulla lihat öljyssä parissa kolmessa erässä siten, että pinta kevyesti ruskistuu. Kuullota sipulit pannulla ja freesaa porkkanat, valkosipulit ja kantarellit nopeasti. Siirrä ainekset uunipataan sitä mukaa kuin valmistuvat pannulta. Lisää jauhot pataan. Murenna lopuksi liemikuutio pannulle ja huuhdo kuuma pannu parilla kolmella desillä vettä. Kaada syntynyt liemi pataan. Lisää viiniä lukuunottamatta loput ainekset ja sekoita padan sisältö. Kaada lopuksi viiniä niin paljon pataan, että lihat juuri ja juuri peittyvät. Hauduta lihoja 150 asteisessa uunissa kunnes lihat ovat mureita. Minulta meni kolme tuntia. Jos neste alkaa haihtua niin, että lihat jäävät kuiviksi, lisää vettä tai viiniä. Tarjoile basmatiriisin kera.
Vuohenjuustotomaatit
Vuohenjuustoa puolitettuina suikaleina
500 g minikirsikkatomaatteja
puolenkymmentä valkosipulin kynttä kuorittuna ja siivutettuna
hieman öljyä
tuoretta timjamia silputtuna
Laita ainekset uunivuokaan ja kaada viimeksi hieman öljyä päälle. Kypsennä 150 - 200 -asteisessa uunissa kunnes juusto kevyesti alkaa ruskistumaan ja tomaatit kypsyvät. Tarjoile lämpimänä alkusalaattina tai yhdessä pääruuan kera, kuten me teimme.
Aurinkoista ja maukasta viikonloppua kaikille.
Ilkka Pirhonen
omaishoitaja
Olen aivan samaa mieltä,että kaikki työttömät eivät ole omasta syystään työttömänä. Olen ollut myös itse pitkäaikaistyötön ja tiedän miltä tuntuu se kun yrität vaikka kuinka työllistyä niin ei auta kun muitakin menijöitä piisaa joka hommaan. Mielestäni kaikki työttömät eivät ole syrjäytyneitä vaan osa on syrjäytetty!
Sinä Ilkka olet todellinen selviytyjätyyppi. Sinun kohdallesi kun on kasautunut paitsi vaimosi sairauden aiheuttama omaishoitajuus myös todellinen seikkailu työasioissa. Ja kaiken tuon jälkeen olet jaksanut suorana seista ja purkaa vielä' ajatuksiasi muidenkin lukea. Kaikille ei tuollaista elämänkestävyyttä ole suotu. Ylpeytesi on ansaittu!
Tässä teille ihmeteltävää: ehdin täyttää 60 vuotta, jolloin tuli erotuspaperit työstä. Tuotannollistalousdellissyyt oli maininta paperissa. Ammattini on opettaja ja olin vakituinen lehtori.
Nyt on ikä 62 v. Kertaakaan ei ole edes töitä tarjottu ja olen saanut kuulla hyvin useasti,ettei "ikäistäni" palkata. Sanottu face to face.
Tämän akt. mallin osalta olen täysin sattumalta päässyt ( ei pakotettu) liki ilmanaikuisen "höpö höpö" juttuun, miten haen somesta töitä jne.
Täysin laastarihommaa. Ei ole edes tarkoitettu, että konkreettisesti työllistyisin.
Tällainen touhu ei motivoi, eikä enää edes millään lailla kipinää lyö. Kaikki avomet paikat on "ennakolta varattu sopiville" tai paikanvaihvaville. Ei kaltaiselleni. Ei edes tarjottu 4000 euron kertakorvaus työnantajalle ja sen lisäksi 1400 eur palkkatuki/kk kiinnosta työnantajia. Asia on tullut harvinaisen selväksi. Ei kuulemma "riitä".
Paljonkohan pitäisi olla? Kassan pitäisi kai "kilistä" heille kuin yksikätisen pelikoneessa. Huomioitavaa on etten tosiaan ole millään lailla syrjäytynyt, juoppo tai muutoin epäsosiaalinen. "Rikokseni" on nähtävästi ikä.
Selkeästi yhteiskunta on määritellyt kohtalon. Olen syrjitty ja sellaiseksi saan jäädä.
He selkeästi kannustavat keräämään kimpsut ja kampsut pois kotimaasta ja häipymään muualle. Samalla muuttamaan omaisuus rahaksi ja viedä ne mennessään. Siis se pieni omaisuus jonka on vuosikymmenien työssäoloaiikana saanut säästettyä ja rakennettua. Pitää sitä jossain asua. Siinä sitten lähti mahdolliset perintöverosaatavat kotimaasta.
Ts tee kuten teki "nalle" aikoinaan, ja kuinka tätä henkilöä Nalle Wahlström haukuttiin.
Miten isänmaa kohtelee vuoskymmeniä verorahaa kotimaahansa maksajaa, kun palvelija olisi mielellään jatkanut työtänsä? Minulle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin paeta. Eihän tänne jää edes kunniallista vanhuutta.
Tätäkö haluatte.
Miettikää te "nuoremmat" minua syrjineet, jotka sanovat, etten enää kelpaa, vaikka todellisuudessa ollenen teitä kyvykkäämpi tietotaidoillani. Miten arvelette teille käyvän, kun pääsette samaan ikätilanteeseen.
Seuraavan rivin jätän kirjoittamatta.